keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Pihapäivä

Sain tänään valtavan määrän kasveja Viherpeukaloilta . Matkahuollon ystävälliset nuorukaiset toivat ne tilauksesta kotipihaan ja nyt ei muuta kuin istuttamisen vaiva! Ensimmäiset kaksi puuta eli Mongolianvaahteran ja Japanin verivaahteran istutinkin jo liki naapurin rajaa, mutta sitten voimat loppuivat, tulin sisälle, tein kaksi sillivoileipää ja nukahdin tuoliin. Yritän vielä illalla jatkaa, kun mies on omissa soittohommissaan ja päivä on kaikin puolin sopiva näihin töihin. Multaa täytyy hankkia kärrykaupalla, mutta kyllä se tämän illan istutuksiin riittää.

Minulta taisi mopo vähän karata käsistä, ja nyt en ihan tiedä, löytävätkö kaikki edes paikkaansa pihasta. Onneksi on erilaista pyttyä ja laatikkoa, joissa voi ainakin näitä kasvattaa. Ja onneksi tein istutussuunnitelman ruutuvihkoon!

Hevoskastanja se tässä kehittelee lehtiään auki. On tämä kevät ihanaa aikaa!


Olimme sunnuntaina äitienpäivälounaalla tyttären ja nuoren herran kanssa. Teimme virheen, kun valitsimme päivän kolmannen eli kello 17 alkaneen kattauksen. Kaikki kala-alkuruoat oli syöty loppuun eikä pääruokakaan ollut ihan niin loisteliasta kuin toivoimme. Tytär söi nieriää ja se kuulemma oli hyvää ja näyttikin hyvältä. Meillä muilla oli ylikypsää savuhärkää. Mies sai annoksen, jossa on vajaa puolikas viipale lihaa, kun meillä muilla sentään oli kaksi viipaletta. Perunatkin olivat ylikypsiä. Valittaa olisi voinut, mutta mies sanoi, että maku meni koko annoksesta.


Tytär oli ostanut ihanan silkkihuivin äidilleen yhdistetyksi äitienpäivä- ja synttärilahjaksi. Synttäri on huomenna, jolloin tämä muori täyttää 65 vuotta. Ei siitä nyt sen enempää.

4 kommenttia:

  1. Paljon onnea syntymäpäivällesi! Olkoon päiväsi onnellinen.

    VastaaPoista
  2. Onnea syntymäpäiväsankarille! Täällä myös istutellaan Viherpihan paketeista purettuja perennoita...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!