Valoisaa päivää

Ei ihme, että olo on kevyt kuin sitruunaperhosella, jonka tänään kuvasin. Kuva tosin on vielä kamerassa, kun akku loppui kesken kaiken. - Päivä on ihanan aurinkoinen ja tein pihakierrrosta kamera kourassa. Valkovuokot kukkivat, taskuruohot tietysti myös ja yksittäiset skillat siellä täällä pitkin nurmikkoa. Ainoa häpeäpilkku oli omenapuun runko, jota jänis oli käynyt järsimässä.

Valoisalta kuulostaa myös miekkosen musisointi, joka kuuluu hyvin lattian läpi alakerrasta. Läksyjään taitaa harjoitella, mutta ei ole ihme mitä luin lehdestä. Kulttuuriharrastukset tekevät hyvää terveydelle. Varmaan tämä kotikuuntelukin voidaan laskea samaan sarjaan.

Kaksi tuoretta kuvaa kevätaskareista. Fasaanikanaa harvemmin näkyy, vaikka kukko kailottaa pihassa päivittäin, esimerkiksi nytkin parhaillan. Emäntäkin osui pari päivää sitten silmiini. Perheen perustamista siinä varmaan jo suunniteltiin, sillä emäntä kulki edellä, isäntä perässä.

Toinen keväänmerkki on naapurin isäntä, joka ajeli peltoaan, muokkasi tai äesti, mitä mahtoikaan tehdä. Lauma lokkeja kulki perässä, mutta kuvauspaikkani eli meidän takkahuoneen ikkuna oli niin epäedullinen, etteivät linnut osuneet kuvaan. Enkä kehdannut lähteä pihaan kuvaamaan. Aikainen lintu madon nappaa, tosin viime vuonna kylvötouhut alkoivat kaikesta huolimatta merkittävän myöhään. Saas nähdä, miten käy tänä vuonna.

Ja sitten viimeinen uutinen, joka valaisee päivääni erityisen aurinkoisesti. Sain toissapäivänä esikoiskirjani lämpimäiskappaleen oikoluettavaksi ja eilen se lähti takaisin kohti Tamperetta. Kansi ja taittokin miellyttivät silmääni, vaikka paperi kyllä on hivenen turhan ruskeaa, mutta näyttääpä ainakin ekologiselta. Monet vanhat kuvat tietysti ovat jo sellaisenaan epäskarppeja, joten en lähtenyt vaatimaan valkoisempaa paperia.

Ai-jai, että minä vielä tämänkin päivän sain nähdä, kuten kirjani päähenkilö Kristiina moneen otteeseen sanoo. Esittelen kirjan myöhemmin ehkä vielä tarkemmin ja näytän ainakin kansikuvan, sillä mielihyvin sitä saa myös ostaa, palvelukustanteesta kun on kysymys eli omat rahat on tarkkaan liossa. Se siis on meidän sukumme tarina, romaanin tapainen, jossa on sotkettu sekaisin faktaa ja fiktiota 1800-luvun maalaistalon maailmasta, pitäjän tapahtumista ja valtakunnankin asioista. Julkkareita suunnittelen, jahka kuulen tarkemmin, milloin pihaan tulee autokuormallinen kirjoja... Onneksi ei sentään satoja eikä tuhansia kappaleita.

Kristiina oli vaarini isoäiti, joka kuoli 90 vuoden 9 kuukauden ja 9 päivän ikäisenä vuonna 1901. Kuolinilmoituksessa oli virrenvärssy: "Mä pääsen tyyneen rantahan Myrskyistä, jotka pauhaa: Kiusauksista maailman Saan ijäks kaikeks rauhaa; Waiwoista pääsen lepohon, Pimeydestä walohon, Itkusta taivaan riemuun." Sitä jäin miettimään, mitä kiusauksia enää 90-vuotisella muorilla mahtoi olla, mutta eipä hän itse tuota kuolinilmoitustaan laatinut. Ajat kylläkin olivat vaikeita, kun maassa elettiin sortovuosia.

Nyt lähden saunaan. Jaa niin, kirjatilauksia otetaan mielihyvin vastaan jo näin ennakkoon. Toivottavasti sähköposti tukkiutuu tilauksista ;-)  Kirjakauppahinta lienee himpun verran alle 30 euroa.