Pieniä kuulumisia

Seuraavalla kerralla on varmaan jotain uutta kerrottavaa vaivoista, toivottavasti ei kuitenkaan pelkkää tuskaa ja valitusta. Nyt kyllä taidan ottaa särkypillerin loppuyön varalle, sillä viime yö meni ihan harakoille. En millään saanut unta ja lopulta, joskus neljän, viiden paikkeilla luovutin ja kapusin alakertaan, tein varhaiset aamuvoileivät ja rupesin kutomaan sukkaa. Ehdin  katsoa vielä ensimmäiset aamu-uutiset tai ainakin niiden alun ennen kuin unihiekka rupesi kutittamaan silmiä. Nukuinkin puoleen päivään ja heräsin vasta kun isäntä tuli koputtelemaan kirjaston ovelle ja kyselemään onko kaikki kunnossa. Tavallisesti olen jo lukenut paikallislehden, ehkä puolet Hesariakin ja syönyt melkein aamupalan siihen aikaan, kun hän kolistelee rappuja alas.

Aamupäivällä minulla nokka on kohti Kirraa. Kirurgisen sairaalan lääkäri katsoo tätä rintaporttiani, tässä vaiheessa kuitenkin silmämääräisesti ja luultavasti vähän kopeloidenkin. Outo se on, ei voi mitään. Portti nimittäin punoittaa ja kipukin on lisääntynyt eli sikäli hyvä juttu päästä tarkastukseen. Valistin vähän miestäkin siltä varalta, että jotain tosi omituista on menosssa tai en ehdi kotiin ennen kuin siivousliikkeen rouva tulee tekemään sopimusta. Luulen, että se on yksi fiksuimmista päätöksistä, joita olemme viime aikoina tehneet, tämä siivoojan palkkaaminen. Etenkin nyt kun mitä ilmeisimmin pian on taas rinnassa ja kaulassa ehkä paritkin tikit.

Eilisen päivän ilouutinen oli se, että uskaltauduin käymään saunassa muutenkin kuin ovelta kurkistamassa! Edellinen kerta oli ennen elokuun puoliväliä eli ennen tämän sairauteni toteamista. Kun seuraava kerta on luultavasti hamassa tulevaisuudessa, niin päätin ottaa ilon irti saunomisesta. Voi nimittäin olla, että jopa joulusauna jää väliin, kun laskeskelin almanakasta hoitojen ja tikkausten aikatauluja. En tietenkään uskaltanut kovin pitkään saunoa, mutta otin kuitenkin kunnon löylyt. Vähän jalat vippasivat myöhemmin, mutta nautinto oli kyllä sen arvoinen.

Joululahjasuunnitelmat ovat jo pitkällä. Tänään tilasin muutaman Naistenpankin lahjan: minusta hyvä lahja oli ostaa ammatteja naisille ja ostin minä jotain muutakin. Käly ja lanko ovat saaneet jo aikaisemmin vuohen ja kanoja. Nyt heille menee ehkä jotain puutarhanhoitoon liittyvää.

Kun miehelle oli pakko hankkia musta esiintymispaita tulevaa soittojuttuaan varten, niin samalla ostin hänelle joululahjaksi ohuen neuleen nettikaupasta. Se tosin on annettava jo ennen joulua, jos vaikka ei olekaan sopivaa kokoa ja on vaihdettava. Olipa muuten vaikeaa löytää tavallista mustaa kauluspaitaa pyöreämahaiselle herralle. Ehkä pikkujoulusesongin takia ne ovat jo lopussa. - Minulla olisi kotonakin kasaamista vaille valmiina yksi villapaita, jonka mies suorastaan tilasi parisen vuotta sitten. Nyt se ei kelpaakaan, kun on kuulemma liian paksu. Koottava se on ja mietittävä, pidänkö itse vai mitä sille teen.

Tänään päätin raivata too-si pitkään tuvan pöydällä erinäisiä toimenpiteitä odottaneen nukkekodin yläkertaan. Kuinkas kävikään? Kalustus oli jo,poistettu ja viety etukäteen ylös, joten ei pitänyt olla mikään konsti kantaa tyhjä, joskin kolmekerroksinen talo rappuja ylös. Ehkä neljännen tai viidennen portaan kohdalla liimaukset pettivät ja koko rakennus hajosi osiksi. Mitään ei sentään kai mennyut varsinaisesti rikki, mutta ensi vuoden puolella alkaa talonrakennustoimet. Liimalla tämä korjaantuu, ei siinä mitään, mutta olisi talo voinut ehjäksikin jäädä. Valaistusta en tutkinut tarkemmin, mutta toivottavasti led-puikotkaan eivät hajonneet. Tässä olisi tietysti voinut sattua minullekin joku haaveri. Olisin voinut tulla samalla tavalla rappuja alas kuin mies muutamia viikkoja sitten. Hän sai kaiketi lievän aivotärähdyksen, kun päänsärkyä taisi kestää toista viikkoa.

Joulukaktus innostui kukkimaan vähän etuajassa ja komeasti kukkiikin. Pääsiäisenä tämä sama veijari on sitten nimeltään pääsiäiskaktus.

Surua on tuttavapiirissä. Kaksi kollegaa on menettänyt toisen vanhempansa ja kolmannelta meni veli. Kaikkien kolmen kuolinilmoitukset eivät olleet samassa lehdessä, kahden kuitenkin ja vieläpä sattumoisin rinnakkain. Me olemme nyt sitä ikäluokkaa, että alamme olla pian sukumme vanhinta polvea. Moni tuttu on jo orpo. Meillä isä on viime aikoina ollut aika hyvässä kunnossa ja lähti Kaunialan kuntoutukseen. Tammikuussa hän täyttää jo 93 v. jos elää saa ja terveenä pysyy. Niinhän se meillä itse kullakin: jos elää saa ja terveenä pysyy. Tai edes hengissä.

Nukuin tietokoneelle

Kävipä viime yönä höpsösti. Nukahdin tietokoneelle ennen kuin ehdin julkaista sepustukseni. Onneksi sentään heräsin sen verran, että hoksasin siirtyä nukkumaan omaan sänkyyn. Tänään vietämme pientä pikkujoulua jo etukäteen. Mies toi vähän herkkuja ja vieläpä neilikkakimpunkin kaupasta. Kukat tosin olivat saaneet jossain vaiheessa kylmää, mutta sainpa tehtyä takan reunalle kaksi "asetelmaa".

Nuorempana inhosin neilikoita, mutta nyttemmin nämä ovat ihan suloisia kukkia. Paitsi se paleltuneena. Mielenkiintoista nähdä, kauanko nämä kestävät.

Eilinen päivä oli mukava. Erityisen mukavaa oli istua tuolissa ja kuunnella, miten ahkerasti meidän pesutiloja siivottiin jonkun muun toimesta. Ei tullut edes rasitusvammoja, vaikka minulla on laastari etusormen päällä. Se tässä aiheuttaa koko ajan lyöntivirheitä. Yritän korjata, mutta kaikkia ei ehkä  huomaa.

Syy laastarointiin on ahkera kutominen Sanokaapa, mitkä puikot eivät ole niin teräväpäisiä kuin alumiinipuikot tai mitä lie kevytmetallia ovatkaan eivätkä pistäisi muutaman hetken välein ikävästi johonkin etusormenpään hermoon? Ostaisin heti!

Päivä, tarkemmin sanottuna iltapäivä ja ilta, siis olivat täynnä siivousta, sukankudontaa.  Mies, joka ei tikun nokassakaan aikaisemmin suostunut opettelemaan tekstareiden lähettämistä, harjoitteli ensin kännykkäkalenterin täyttämistä ja sen  jälkeen tekstareita. Minulle hän niitä lähetteli, mutta huonolla menestyksellä, kun vahingossa lähetti lankapuhelimeen . Sellainenkin vanhan ajan hökötys näet meillä on ja pysyy myös. Tämä miehen uusi "harrastus" ei kuulemma kuitenkaan merkitse tietokoneaikaan siirtymistä. Sanoo hän, joka aloitti työuransa tietokonekeskuksessa, jossa miekkoset itse lakaisivat työtilansa päivä päätteeksi.

 - Olenko mä tämän viimeisenkin lauseen kirjoittanut ihan itse? Pitääpä tarkistaa, näinkö unta. Loppupätkä postauksesta on joka tapauksessa neilikka-asian jälkeen kotoisin siis viime yöltä.

Öitä teillekin!

Ajattelin saada pienen villasukan valmiiksi ennen nukkumaanmenoa. Sainkin,. paitsi että tuli mittavirhe ja toinen sukka on lyhyempi kuin toinen. Jatkuu siis huomenna. Minulla on valtavat määrät lankaa ja paitsi että olen kutonut myssyjä ja käpälänlämmittimiä, päätion tehdä muutaman lasten hyväntekeväisyyssukkaparin myyjäisiin. Tosin tämä on vasta toinen pari. Ehdin varmaan vielä tekaista muutaman pikkuparin, sillä tuotteet lähtevät vasta ensi viikolla. Saan noudon oikein kotiovelta. Pakkaan mukaan myös kirjoja, joita menee kahteenkin kohteeseen. Käsitöitä en ole tullut kuvanneeksi.

Kun sukkia lähtee ulos, tulee uutta tavaraa tilalle. Tästä hankinnasta tosin on jo jonkin verran aikaa. Löysin nettikirpparilta Heikki Orvolan ihastuttavan lasilyhdyn., edesmenneen Nuutajärven tuotantoa. Sen verran Nuutajärven perinteikkään ja Suomen vanhimman, yli 200 vuotta toimineen lasitehtaan tappo minua riepoo, että ostan vanhaa nuutajärveläistä mielihyvin aina, kun sopiva kohde löytyy ja hinta on minulle sopiva. Joitakin Oiva Toikan lintuja, esimerkiksi Suomen joutsenta himoitsen, mutta hinta on liian kova. - Sääli upeaa kylää, ihania ihmisiä, komeita rakennuksia ja voimia heille, jtoka siellä vielä jaksavat yrittää.

Yritin kuvata lyhtyä tulen kanssa, muttei tullut kivaa kuvaa. Mutta eikös tämä olekin kaunis? Varmaan yksi kauneimmista esineistäni. Toisaalta pitäisi ruveta näistä ihanuuksista vähitellen luopumaankin - ei, en ole hetimmiten kuolemaa tekemässä, mutta talo on täynnä rompetta. Mutta toisaalta ja toisaalta! Voim meitä astiahulluja!

Tänään posti toi pussillisen Kalevala korun solkia ja oli siinä muutakin. Nekin ovat naamakirjan kirppiksen satoa. En esittele niitä, sillä osa päätyy varmaan joulupukin konttiin. Ostin kerralla kasan vanhoja koruja oikein rönttikaupalla, enkä pettynyt. Sain viehättävästi patinoituneita koruja ja hinta-laatusuhde on vallan kohdallaan. Solkien neulat eivät olleet kaikissa kylläkään enää priimaa, mutta niitä ajattelinkin niitä pipojen koristeeksi. Yksi koruista oli kaulakoru nimeltä Kaksipäinen  hevonen, jollainen matkasi Toisen tyttären synttärilahjjaksi Saksanmaalle. Nyt minulla siis taas on sama koru kotona ja taitaapa olla joulupakettiin sekin menossa.

Toinen tytär sitten ilmoitti jääneensä vakituisesti Saksanmaalle.Onnea lapselle ja lapsen ilmeisesti melko tuoreelle suhteelle, jonka kaianaloon hän nyt on asettumassa. Näemme poikaystävän ilmeisesti joskus jouun jälkeen. Ilmeisesti pitää ruveta verestämään ruotsin ja saksan taitoja. Olihan se tavallaan jymy-yllätys, poikakaveri ainakin, mutta jotenkin mulla on koko vuoden tytissyt sillä tavallaa, että sinne se jää. Isänsä, äidistään puhumattakaan ei ehkä koe asiaa yhtä positiivisesti. Onnea ja iloa, varjelusta maailman turuilla ja kaikin puolin tasapainoista elämää joka tapauksessa, mitäpä tässä muutakaan voisi toivottaa.

Eivät ole päivät aina veljeksiä

En väitä, että takana olisi huono päivä. Puhuin varmaan tunnin puhelimessa ystävän kanssa. Lupasin lahjoittaa kirjoja koulun myyjäisiin ja toivossa on saada omatkin kirjani sinne myyntiin. Toinen ystävä muistutti lupauksestaan tulla rasvaamaan kinttujani ja jopa vetämään tulevia tukisukkia jalkaan, mikä on minusta jo ystävyyttä ties miten monenteen potenssiin. Tien asfaltointiprojekti jatkuu ja pitäisi valmistuakin jopa tällä viikolla. En tiedä, mikä vaikutus oli sillä kun lähetin eilen viestiä kaupungille, vai oliko vain kyse silkasta sattumasta. Vastaus kuitenkin tuli heti tänään sekä kaupunginherralta teoriassa että työn toteuttajalta käytännössä, kun tiekarhu ajeli tiellä ja sitä ennen hiekkaa kipattiin useampi kuorma kadun toiseen päähän.

Komeat, uudet katuvalot ovat palaneet jo parisen kuukautta, mutta muu tietyö on ollut keskeytyksessä saman verran. Ehkä ajateltiin kokeilla, miten onnistuu kanttikivien naputtelu ja tien asfaltointi pakkasella?

Nämä olivat ne parhaat uutiset. Huonompiakin oli. Soitin kirurgiseen sairaalaan, kun sieltä ei ole mitään kuulunut tämän punoittavan ja kipeänkin laskimoprtin asiassa. Juupa juu, ei ole kuulunut, kun syöpäsairaalan oli pitänyt olla yhteyksissä  nimenomaan jos rintaa vielä punoittaa. Eivätpä vaan olleet. Yksikään hoitaja ei edes vilkaissut punoittavaa rintaani viime viikolla. Lääkäristä en nähnyt vilaustakaan. Kirran hoitajaa tuntui tilanne nyt vähän huolettavan ja sovimme, että ensi viikolla käyn näyttämässä rinnuksiani ja sitten päätetään mitä tehdään seuraavaksi. Tulehdusarvoissa ei ole vikaa, akassa vain. Monena yönä olen herännyt ottamaan särkylääkettä.

Ensi maanantain ohjelmaa selvitetään parhaillaan. Samalle päivälle olisi osumassa paitsi että tämä Kirran pikakäynti Helsingissä, myös labra täällä ja tulipa vielä fysioterapeutiltakin viesti, että hän oli varannut ajan samalle aamulla Syöpäklinikan vastaanotolleen. Ehkä en jakaannu kolmeksi. Labraa on vaikea siirtää, mutta ehkä jonossa istumalla voin sen saada toiselle päivälle. Kovin paljon aikaisemmin ei sekään onnistu, kun kokeet on otettava ennen sytostaatteja. Juuri ennen sytostaatteja on varattu myös influenssarokotus, mutta siitäkin on nyt erikseen keskusteltava. Kiireettömän lääkäriajan saaminen on täällä vaikeaa, mutta tuntuu kuin sairaanhoitajan aika olisi sitäkin hankalampi saada.

Piste iin päällä oli, kun Kela ei hyväksynyt tiedustelemaani yksinkyytiä Helsinkiin. Tutun mummi sai keuhkokuumeen kimppataksissa ja minua on kovin varoiteltu kaikista infektioista. Vakavimman katergorian syöpäsairaus omassa lajissaan ei näemmä riitä vielä lupaan käyttää omaa tuttua, turvallista kyytiä. Tämmöinen päätös, joka tosin on jo muualla Suomessa toteutettu, on mielestäni täysin laiton: Kela aikoo tuplata kelakyydin hinnan ja vieläpä poistaa omavastuun maksukaton, jos erehtyy käyttämään tätä omaa taksia. Minä vähän epäilen suurta kaaosta joulukuussa, kun kaikki tilaukset ns. hoidettan yhdestä tilauskeskuksesta täällä isolla HUS-sairaalapiirin alueella. Miten toimii esimerkiksi paluukyydin saaminen, jos asiakas ei takuuvarmasti tiedä, millä kellonlyömällä hoito on saatu valmiiksi? Ja sitten ajellaan pitkin pitäjiä, luultavasti pissat housussa, kun joka muori ja faari tiputetaan kotiovelleen. Minullakin on lähitaikoina tiedossa tosiaan jopa kolme reissua viikossa, joten tuleehan siinä tietysti hintaakin, mutta kumpi oln kalliimpaa. tehohoito vai taksikyyti? Vai arkkun laittaminen?

Näissähän tämä aika kuluu. Yhden ranteenlämmitinparin sentään sain valmiiksi ja aloitin itselleni kintaita.

Aika hyvät päivät takana

Päivässä ei ole valittamista, kuten ei edellisessäkään. Kun tähän aikaan kirjoitan ja puhun tästä päivästä, niin tarkkaan ottaen tietysti tarkoitan eilista ja sitä myöten toissapäiväistä. Tehän olette niin fiksuja, että sanomattakin tietysti ymmärrätte.

Niin, siis sunnuntaina vietimme isänpäivää ja kävimme kirkolla äänestämässä. Miehen ehdokas meni läpi, omani ei. Emme jääneet vaalikahveille, van riensimme kotiin ja hyvä niin. Nuorempi poika oli jo melkein oven takana ja toi isälleen nätin kukan. Istuimme pitkään kahvipöydässä rupattelemassa, oikein harvinaisen pitkään. Siinä tuli käsiteltyä niin iloiset kuin ikävätkin asiat. Kumpaakin lajia riitti. Ikäviäkin tarpeettoman paljon.

Tämä ei ole isänpäiväkukka, mutta väri on saman suuntainen. Oikea kuva on vielä kamerassa, kun en ihan joka räpsäytystä viitsi siirtää tietokoneelle. Tämän toi ystäväni jo monen monta viikkoa sitten, jolloin kuvakin on otettu. Kukka on kylläkin kuivunut oikein kauniisti ja on edelleen vaasissa. Ystävä lupasi tulla jonain päivänä rasvaamaan jalkojani, joten mikäs tässä on ollessa. Kiitos jo etukäteen!

Tänään taisi olla toinen ystävien päivä. Kiitos sinulle, joka soitit ja sinulle, jolta tuli iloisen kannustava kortti! Kun vielä muistisssa on perjantainen vieras, niin tunnen olevani etuoikeutettu.Sitä tunnetta höysti vielä yksi puhelu: saan ennen joulua opiskelijaporukan auttamaan glögitilaisuutemme valmisteluissa. Samoin tarjoilijat ja leipurit ovat jo järjestyksessä. Itse en millään jaksaisi. Se kai ei ole ihme, sillä jo terveinäkin vuosina järjestelyt ovat ottaneet voimille, vaikka perheeltä ja marttaystäviltä olenkin saanut apua.

Sytostaattihoito sujui taas kerran hyvin, vaikkeivat olosuhteet parhaat mahdolliset olleetkaan. Mieluummin sitä makaa petissä potsojollaan kuin istuu epämukavasti tuolissa tippa kädessä. Mitään jälkioireita ei toistaiseksi ole tullut enkä ole valkosolupiikinkään jälkeen ollut edes iltapäiväunilla. Eilen yritin, mutten saanut unta, tänään kuuntelin ja katselin netistä kaupunginvaltuuston kokousta niin tiiviisti, että melkein unohdin koko piikityksen. Kokouksesta ei sen enempää, mutta olipa show.

Siivoojat aloittivat meillä perjantaina ja pesivät ikkunat, reippaasti pesivätkin. Jatkoa seuraa ensi perjantaina ja siitä eteenpäin näillä näkymin joka toinen viikko. Tämä avun pyytäminen ja vastaanottaminen on toisaalta ihan luonnollista, mutta kuten illalla miehelle sanoin, aika outoa, kun on tottunut itse tekemään ja varsinkin hallitsemaan asioita. Muutamissa juhlissamme olleet tarjoilijat ovat olleet oikeita kultakimpaleita ja on ihanaa voida omissa kesteissä seurustella vieraiden kanssa. Mutta sen tunnistaminen, myös tunnustaminen, että enää ei kaikkea jaksa, ei ehdi, se ottaa vähän hengen päälle. Minä, joka nuorena varsinkin olin aika vikkelä tekemään, istun nyt nojatuolissa ja kudon ranteenlämmittimiä mummoille samaan aikaan kun reipas siivooja koluaa nurkkia. En tosin niihin nurkkiin pääsisikään. Polvet eivät taivu ja jos taipuvat, en pääse ihan helposti lattialta ylös. Aina ei ole kiva olla vanhentunut vaivainen.

Isänpäivän alkua

Näin taas ilta hupsahti muissa touhuissa ennen koneelle pääsyä. Lueskelen parhaillaan Raija Orasen kirjaa Aurora Karamzinin ihmeellisestä elämästä. Sitä vuorotellen illalla ranteenlämmittimien kutomisen kanssa ja seurustelun meidän isännän kanssa. Näin ilta kääntyi jo Isänpäivän puolelle. Onnea isille!

Me kävimme jo torstaina onnittelemassa meidän vaaria, kun ei ollut takeita siitä, missä kunnossa olemme. Ihan oikein arvasimme.

Minulla alkaa taas viiden päivän valkosolukuuri ja mies oli eilen hammasleikkauksessa, joka onnistui sinänsä hyvin, mutta vaatii varovaisuutta. Hajonneen hampaan juuret on kaivettu pois ja ohjeen mukaan ei soittamista, ei muuta kuin pehmoista syömistä eikä reissaaminenkaan kuulemma oikein houkuttele. Särkylääkettä on miekkonen joutunut pistelemään, kuten minäkin.

Minua kiusaa laskimoportti, jota suorastaan särkee ja kuten röntgenlääkäri oli lausunut, se näyttää kummalliselta kuvassa. Ja tuntuu myös omituiselta. Tilauksessa on portin poistaminen ja se tapahtuu lähetteen mukaan parin viikon sisällä, juuri ennen seuraavia sytostaatteja. Ultaraäänessä ei muuten näkynyt mitään kummallista, vaan suonet olivat puhtaat. Paitsi että eipä nilkkoja edes kuvattu ja nehän ne eniten turpoavat. Tukisukat kaiketi on pakko hankkia, vaikkei se yhtään houkuttele.

Miehen kipeän suun takia varasimme ruoaksi helppoa ja pehmeää. Siis ei puhettakaan mistään isänpäivälounaille menosta. Viime vuonna olimme ja petyimme pahan kerran, joten nyt otamme päivän hyvin rauhallisesti kotona. Jos nyt jompikumpi pojista sattuisi käymään, niin se olisi tosi iloinen yllätys. Sen varalle on kakkukin hankittu. Syön sen sitten itse, jos ei kukaan kolkuta ovella.

Mutta illalla me jo herkuttelimme lipeäkalalla. Uskomatonta; vielä muutama vuosi sitten lipeäkala ei maittanut meille kummallekaan, mutta nyt se on suorastaan herkkua. Kun keitin ison annoksen, saamme toisen aterian lipeäkalalaatikosta, joka on jo paistamista vaille valmiina jääkaapissa. Ohje kumpaankin ateriaan on vanha perinneohje: keitettyä kalaa, perunaa ja valkokastiketta plus voinokare, suolaa ja maustepippuria. Vähän kaipailin edes väriksi herneitä tai jotain salaattia, joita kumpaakaan ei mies tuonut kaupasta.

Aloitimme kakun jo perjantaina, kun sain harvinaisen vieraan taloon. Pappi-Helena, alakouluaikainen ystäväni oli käymässä koti-Suomessa ja tuli käymään. Vietimme hyvän iltapäivän.

Sairaskertomus jatkuu

Eipä tässä paljin muuta kirjoittamista enää olekaan kuin vaivoista valittamista tai niistä tarinointia. Mieli on kuitenkin hyvä, monestakin syystä. Toisaalta olen ehkä huonommassa kunossa kuin itse tiesinkään. Tämä tuli mieleen, kun päivällä istuimme lääkärin vastaanotolla. Sain miehen mukaan tukihenkilöksi, sillä vähän pelottavalta tuntui mennä kuulemaan lääkäriä. Lääkäri oli asiansa tunteva, mukavakin vielä, mutta olihan hänellä hyviäkin uutisia. Hoito tuntuu purevan, vaikka monta minulle uutta asiaa tuli esille. Kaikkea en edes avaa tässä, Ilmeisesti tällaisia lääkärireissuja tihennetään.

Heti huomenna on jalkojen ultraäänikuvaus. Tai siis tänään kovasti turpoavien jalkojen takia. Parin viikon päästä rinnan laskimoportti vaihdetaan, kun se kuulemmä kuvassakin näyttää jotenkin kummalliselta. Sen asennus siis epäonnistui. Olisiko siellä tulehdusta, kun rinta punottaa ja kuumottaa? En sitten tiedä, pelkäisinkö operaatiota etukäteen vai enkö pelkäisi. Uusi portti kuitenkin ommellaan nyt sydämen puolelle ja entinen kaivetaan pois toiselta puolelta. Kaipa lääkärit tietvät, mitä tekevät.

Kun keskiviikkona menen sytostaattihoitoihin, ei tätä porttia enää käytetä, vaan myrkyt lasketaan vanhaan tapaan. Sain myös yhden uuden lääkkeen, jonka ensimmäinen pilleri on määrä ottaa valvotusti sairaalassa sen varalta, että saan allergiareaktion.

On tässä sentään jotain pientä muutakin tapahtunut.

Kun viime ja toissa viikolla kävimme isääni tervehtimässä, näimme upean joutsenparven aivan tien laidassa. Lehtitietojen mukaan niitä oli 13 kappaletta. Tietenkään en saanut kuvattua uljaita lintuja. Ensimmäisellä kerralla ei ollut kameraa, toisella kuvasin lähinnä taivasta, jolla tosin lensi ainakin kolme joutsenta. Ehkä nuo kärpäsenkakan kokoiset täplät ovat niitä.

En uskaltanut ennen lääkärikäyntiä tilata joulukortteja, mutta  tilasin heti kun pääsimme kotiin Helsingin reissulta. Omakuvapostimerkit sainkin jo viime viikolla. Tuttu kuva, vai mitä? Naamakirjassa ystäväni arveli, että olen suunnilleen maailman ainoa kirjailija, joka mainostaa kirjojaan postimerkissä. Sitä on kaikkea yritettävä!

En sentään vielä ole postittamassa jouukortteja, mutta pian kyllä, koska kortti lähtee samalla kutsuna joulukonserttiimme. Ainakin osoitteet on jälleen kerran kaivettava esille jostain tuntemattomasta säilöstä. - Toivottavasti postimerkki huomataan. Sehän on tietenkin sadan vuoden päästä arvokas harvinaisuus ja keräilykappale!

Kirjahankkeeni, siis seuraavan kirjoittaminen, on ollut vähän pysähdyksissä. Pieniä pätkiä olen kirjoittanutkin, mutta pitäisi nyt ryhdistäytyä ja ruveta tositoimiin. Ihmeellinen asia os se, että päähenkilö, joka siis on oikea ihminen, onkin yllättäen läheistä sukua mieheni isoiän isälle ja mahdollisesti lenkki, joka yhdistää mieheni suvun ja miehen veljenvaimon suvun keskenään. Ajatus on kiehtova enkä totisesti edes aavistanut tätä ennen kuin rupesin tutkimaan sankarittareni sukua.