Juhlapäiviä

Taas on viikko vierähtänyt. Edes itsenäisyyspäivänä en joutanut tänne, mutta juhlaa vietettiin meilläkin perinteisin menoin eli minä telkkarin ääressä, mies päivällä soittamassa kaupungin juhlakonsertissa. Mieli olisi tehnyt mukaan, mutta flunssaa ei nyt ole sopivaa saada, varsinkin kun tästä ensi vuoden puolelle on joka viikko jotain menoa tai muuta ohjelmaa. Menoilla tarkoitan kierrosta labra - tutkimukset - lääkäri - hoidot eli pääasiassa Helsingin reissuja.  Tänään kävimme katsastamassa, miten veteraani ja sotainvalidi, 92 v. oli juhlasta toipunut. En toki olettanutkaan, että hän olisi kunnan itsenäisyysjuhlaan rientänyt, vaikka sitä hän kuitenkin vähän pahoitteli, vanhan vuosikymmenten perinteen katkeamista.

Tänään on heti seuraava juhla ja liputuspäivä eli Jean Sibeliuksen syntymäpäivä, 149 v. Onnea! Sen kunniaksi vaihdan otsikkokuvaksi meidän yhden valaistun joulupuumme, siis kaupungin valaiseman puun. Näitä ihanuuksia on eri puolilla kaupunkia enkä ole kenenkään kuullut pauhaavan rahojen kaivoon heittämisestä. Puu on kuvattu autonlasin läpi vesisateessa.

Nämä suloisen väriset ruusut sain jo viikko sitten mieheltä kauppatuliaisena ja vaikka ne eivät nyt enää ole kuvauskelpoisia, niin kuitenkin sen verran komeita, ettei niitä ole aihetta heittää menemään. Kuva tietenkin on vanhempaa perua.

Juhlaa oli päivällä myös rastailla, jotka ilmestyivät pihapihlajaan. Kuvat epäonnistuivat täydellisesti, valitan, mutta kun ne linnut lentää lepattivat koko ajan edes takaisin, ei kamera pysynyt perässä.

Lopuksi vielä uutisotsikoihin noussut asia. Aiheestakin onesille tullut lista kummallisista nimistä, joita vanhemmat välttämättä haluavat antaa lapsilleen, lastensa kiusaksi. Tässäpä muutamia tuoreita nimiä, joita on vain yhdet kappaleet: Ninnuida, Eleaomena, Meamolla, Unnaluuna, Nuukoliver, Puromatti, Apila, Aurinko, Puru, Nietos, Repo, Peippo, Puru, Routa, Riemu ja Murarak. - Joo, tulepa mummin Puromatti-Mubarak jo sisälle ja käske Peippo ja Repo myös!

Ensimmäinen adventti

Hyvää uutta kirkkovuotta! Yllä oleva kuva on napattu telkkarin adventiikirkosta eli se on pala Rovaniemen kirkon alttaritaulua aivan kuten tämä toinenkin kuva. Hoosianna!

Kirkkovuosi vaihtui kovin hämmentävissä tunnelmissa. Naamakirjatuttavista ja -ystävistä varmaan 99 prosenttia on hurraata huutaen kiittänyt arkkipiispaa ja kumppaneita sekä kansanedustajia avarakatseisuudestaan. Jos ja kun avioliitto on miehen ja naisen liitto, on minua kovasti rassannut se, miten kirkasotsaisesti höpötetään lapsen oikeudesta isään ja äitiin erityisesti nyt näissä viime päivien keskusteluissa. Kaipa lapsella tämä oikeus pitäisi ollakin, ei siinä mitään, mutta entäpä jos ei ole jompaa kumpaa vanhempaa? Ei siinä tarvitse olla homo- tai lesbopari, mitä ei näemmä nyt ollenkaan ole otettu huomioon. On esimerkiksi orpoja ja yksinhuoltajien lapsia, joilla ei oikeasti elämässään ole toista vanhempaa. Miksi se ainut vanhempi syyllistetään, kysyy tämä yksinhuoltajaäitinä lapsensa kasvattanut ja vierestä mummina samaa tilannetta seurannut. Toki kummassakin tapauksessa isät ovat olleet vierellä. Tyttärellä kovinkin lähellä enkä minäkään 18 vuotta ollenkaan ollut ilman lapsen isää. Mutta jo aikanaan, kun tytär kävi peruskoulua, niin kaikki ongelmat nimettiin aina yksinhuoltajakakaroiden ongelmiksi.

Tämä meni vähän asian viereen, mutta oikeasti olen sitä mieltä, että missään tilanteessa lapsi ei saisi kärsiä eikä tulla leimatuksi, oli sillä yksi, kaksi tai neljä vanhempaa. Mietin myös sitä, miksi tämän hetken tilanne esimerkiksi lapsen adoptio-oikeuksia parantamalla ei olisi käynyt päinsä. Presidentin ehdotus pariliitto-nimityksestä kuulostaa myös hyvältä, jolloin avioliitto jäisi miehen ja naisen kirkollisen vihkimisen termiksi. Jos nyt sitten on pakko mennä tuo laki hyväksymään, kuten siltä näyttää. Tämä kirkosta-eroamis-buumi saa mieleni apeaksi. Vapaat suunnat saavat ehkä koko joukon uusia jäseniä?

Apeutta on muutenkin ilmassa. Heräsin aamuviideltä, kun huomasin että yöpaidan rintamus oli useammastakin kohdasta märkä. Onneksi se ei ollut verta eikä kai leikkaushaavakaan ole märkinyt. Luullakseni kyseessä oli kudosneste, joka jostain kautta haki tiensä ulos. Kuva on sairaala-asuisesta Villiviinistä silloin kun tukkaa oli vielä vähän enemmän ja laskimoporttikin oli vielä rinnassa. Kai minun huomenna täytyy soittaa sairaalaan ja kysyä neuvoa. Pelkään vain sitä, että käsky käy hypätä lähimpään taksiin ja hurauttaa tutkittavaksi. Kuumetta ei onneksi ole.

Mutta kas, on sitä hyvääkin ilmassa. Mies toi eilen vaimolleen ihastuttavan ruusukimpun ja herkkuruokia pikkujoulun kunniaksi. Siinä oli pikkuinen kinkku, kahta lajia laatikoita (joihin mies itse ei koskekaan mutta minulle toi), pienet annokset maksapateeta, silliä, lohta, jättikatkarapuja ja jotain savulohitahnaakin. Nyt hän on sunnuntain soittoharjoituksissaan ja minäpä lähden tästä tekemään itselleni iltaruokalautasen mainituista herkuista. Sen jälkeen lataan ensi viikon lääkedosetin valmiiksi ja jatkan ehkä sukankudinta. Valkosolupiikitys alkoi myös tänä iltana ja sehän väsyttää, vaikken kömpinytkään sohvaan nukkumaan.

Hyvää viikkoa, hyvää kirkkovuotta ja rauhaisaa joulun odotusta!

Käännytään adventin aikaan

Joulutorttutarpeet unohtuivat kauppalistasta, mutta mies toi pari pientä laatikkoa, pikkuisen valmiin kinkun ja kalanpuoltakin illan pikkujouluateriaksi. Glögiä tai viiniäkin tekisi vähän mieli, mutta ei kumpikaan nyt passaa, kun huomenna alkaa taas sytostaattien jälkeinen valkosolunkasvatus, huoh. Tikit rinnassa kiristävät vähän ja punoittavatkin, mutta muuten ei valittamista. Ehkä minun pitää maanantaina soittaa Kirralle. Sieltä muuten on kuvattu tämä ihastuttava Helsinki-taulu, jonka tekijästä en saanut selvää.

Adventin aikaan käännytään ja ripustinkin jo vähän lisää jouluvaloja: pikkuenkelit parvekkeen oveen. Kuva tosin on muutaman vuoden takaa, mutta enkelit samat. Ehkä vielä muutama valo lisää ja sitten peruna- ja porkkanalaatikko uuniin lämpenemään.

Samalla kuvanhakureissulla tiedostoista löytyi muistutus adventista eli kuva ikivanhasta Anna Jaakobintyttäten katekismuksesta:

Tästä Annasta minulla ei ole tarkempaa tietoa enkä muista, mistä katekismus on minulle edes tullut.

Rauhallista adventtia ja joulun odotusta, rakas lukija! Lauletaan huomenna Hoosiannaa oikein sydämemme kyllyydestä, kuka kotikirkossa, kuka telkkarin ääressä!

Ja taas kotona

Päivä oli pitkä ja rankka, mutta sujui lopulta oikein hyvin. Silti oli mukava torkkua taksin takapenkillä ja päästä kotiin. Ohjelmassa siis oli sytostaattihoidon lisäksi fysioterapeutin ja hänen jälkeensä ystäväni tapaaminen. Istuimme toista tuntia syöpäsairaalan kahviossa juttelemassa. Mitään maata mullistavaa ei kummallekaan kuulunut, mutta aika kului kuin siivillä. Kummasti se vain virkisti.

Nyt ei tämän kummempaa sanottavaa riitä, sillä taidanpa olla vähän väsynyt. Huomenna pitää ottaa tämän ja ensi vuoden almanakat esille ja merkata kaikki - siis todella lukuisat - menemiset ylös. Joulun alusviikolla on menoa Helsinkiin ainakin kolmelle päivälle ja päälle päätteeksi perjantaina omat glögijuhlamme joulukonsertteineen. Yritin saada siirrettyä jotain joulun jälkeen, mutta eipä se käynyt päinsä. Onneksi saan apua tai tarkemmin sanottuna pätevät tekijät, joten itse voin vain seurustella vieraiden kanssa, mutta tulee siitä silti aika kova viikko. Perinteisestä juhlasta päätimme heti sairauteni puhjettua pitää kynsin, hampain kiinni.Lisäksi joulukuussa testataan Kela-kyytien toimivuus. Uutta tilauskeskusjärjestelmää en ole vielä kenenkään kuullut kiittävän, päinvastoin niin taksit kuin sairaalaväkikin kauhulla odottavat, mitä tuleman pitää. - Monet meistä potilaista olemme varmaan vähintään yhtä kauhuissamme. Ymmärrän säästötavoitteen ja ymmärrän senkin, että jollain pienellä paikkakunnalla se voi toimiakin ja senkin ymmärrän, että jos jostain Ranualta lähdetään kauas maalikylän sairaalaan, niin ei ole järkevää että viisi taksia ajaa peräkanaa. Kustannukset tietysti muodostuvat täällä, missä ihmisetkin ovat, mutta eniten pelkään pitkiä odotusaikoja ja infektioriskiä omalla kohdallani. No, tämähän nähdään ensi kuussa. Raportoin kyllä, jos täältäkin kaahataan kaikkien naapuripitäjien sairaiden kanssa kohti Helsinkiä. Ja tietenkin senkin, jos vastoin ennakkoluulojani kaikki sattuisikin sujumaan sujuvasti.Oravainen on kuvattu ennen lumisadetta, mutta niinpä kaikki suli jo pois, joten pörröhännän kuva on taas ajankohtainen. Talipallot ja -pötkä eivät oikein tee kauppaansa. Olisivatkohan ne jo vähän härskiintyneitä?

Portti poistettu!

Viikon ensimmäinen sairaalamatka takana, mutta reissu olikin paljon rankempi kuin odotin. Laskimoportin poisto sinänsä sujui hyvin, mutta sitten rupesi ottamaan sydämestä. Aika tavalla ottikin, mutta onneksi arvot olivat "melkein kohdallaan" vai miten se nyt ilmaistiinkaan. Ainakaan infarktista ei ollut kysymys. Vertakin melkein annettiin, kun hemoglobiini laski 98:aan, johtuen siitä että jostain pienestä suonesta ehti valua puoli litraa verta ennen kuin anestesialääkäri sai vuodon tyrehdytettyä. Toivottavasti jatkokin menee yhtä hyvin. Tikkien poistamista en kuitenkaan jaksanut tänään enää tilata terveyskeskuksesta.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, kun pääsin kotiin. En edes oksentanut taksissa, vaan vasta kotipihalla ihan vähän. Kömmin kotona heti petiin ja nukuin kolmatta tuntia. Vahvat lääkkeet ja syömättömyys yhdessä tekivät kai tepposensa. Tilasin varmuuden vuoksi miehen tuomaan kaupasta jäätelöä ja jotain keittoa, mutta iltapäiväkahvi ja parikin wieneriä menivät oikein sujuvasti unien jälkeen.

Meidän pihalle ilmestyi tämä tonttu. Lumi taitaa kylläkin olla jo sulamassa, mutta tonttu jää tarkkailemaan, onko talossa kilttiä lapsia tai aikuisia. On meillä ainakin yksi kiltti aikuinen.

Huomenna nimittäin jatketaan matkailua ja mies lupasi tulla mukaan lääkärin vastaanotolle kuulemaan, mitä jatkossa seuraa. Neljä korvaa kuitenkin kuulee enemmän kuin kaksi ja onhan se nyt muutenkin mukavampaa, kun ei tiedä mitä menee kuulemaan.

Keskiviikkona on seuraava retki Helsinkiin. Ei ihme, että jo tänään matka tuntui sujuvan paal-jon nopeammin kuin aikaisemmin. Tai sitten olin vain niin tokkurassa, etten tajunnut ajan kulumista.

Ensimmäiset jouluvalot

Jouluvalot päivällä ja illalla. Meidän köynnöskuusamamme on jo monena vuonna puettu jouluvaloihin. Viime kesä ei tälle Loniceralle ollut edullinen, mutta onneksi ranka sentään on jäljellä ja sain valot viritettyä. Nyt viikkoa tavallista aikaisemmin, mutta niinhän tämä syksy muutenkin  ollut erilainen.

Keskustelimme miehen kanssa yhtaikaa puhelimessa kahden kaverin kanssa. Kumpikin on "syöpäläinen". Toinen jännittää ensi viikolla uusimpia tuloksia, toisella on kallis hoito ilmeisesti tehonnut. Oli miten oli, tällä hetkellä elämme kuitenkin vain tätä hetkeä.

Yritin kuvata lintujakin. Minusta tämä pikkuinen voisi olla töyhtötiainen, mutten ole varma. Joku tupsu sillä kuitenkin on  päälaella.

Kaikenlaista tonttuilua

On se vaan niin kivaa, kun voi antaa itselleen luvan lapsettaa. Sain eilen vinkin blogiystävä Sudelta: tonttuja pitää olla kun joulu tulla jollottaa. Katsokaapa Vekin blogista, mitä ihanuuksia hän on tehnyt ja myy, mielestäni oikein sopuhintaankin vielä. Meille on pian matkaamassa muutama. Kuvaan ne sitten, kun kotiutuvat vai jättäisinkö vielä jouluyllätykseksi? Sieltä Vekin blogista niitä kuvia löytyykin. Suden blogin apinat ynnä muut virkatut elukat ovat toinen ihastukseni kohde, Ei ollut pehmoleluja meidän lapsuudessa, ei. Yhden sahanpuruilla täytetyn pitkäkoipisen lampaan muistan ja sekin taisi olla systerin lammas. Minulla oli pieni kuminen lehmä ja se on tallessa vieläkin jossain. Nuket ovat kadonneet maailman tuuliin, joten nyt on hyvin tilaa vaikka kookonaiselle tonttuarmeijalle.

Näen jo silmissäni, mihin tontut meillä asettuvat. Vekki on todella taitava! Tässä hänen sähköpostiosoitteensa: vekkim@gmail.com siltä varalta, että joku muukin ihastuu näihin tonttu-tomeriin. Huom. Tämä ei ole maksettu mainos eikä Vekki ollut vanhastaan tuttu, mutta Sudelle parhaat kiitokset hyvästä vinkistä!

Kun ei kaikkea osaa eikä jaksa tehdä, niin nautinpa nyt toisen kätten jäljistä! Tällä viikolla teimme myös siivoussopimuksen ja viikon päästä reipas kahden hengen tiimi tulee taas hommiin eli sopimuksen mukaisesti joka toinen viikko. Taisin jo aikaisemmin pohdiskellakin sitä, miten vaikea on itse hellitäää, kun on aina tottunut aika rivakasti työhön tarttumaan. Nyt on pakko. Iso talo onkin kesän ja syksyn mittaan päässyt sellaiseen kuntoon, että ensin aloitetaan suursiivouksesta huone tai kaksi kerrallaan. Minä siis istun tuolissa ja kudon sukkaa, he siivoavat.

Villasukilla on osoitekin, muutama pari joululahjoiksi, loput myyjäisiin. Ihan vaan perussukkaa kudon. En jaksa väkertää mitään kuvioita tai kiemuroita, lettejä tai muuta, mutta jo tämä suoran ja sileän neulominen tekee käsille hyvää. Oikean käden peukussa ja nimettömässä ainakin neuropatia plus äkkiarvaamatta iskevät krampit tekevät elämän hiukkapikkasen kurjaksi aika ajoin. Ei kuitenkaan mahlottomaksi, sano.

Huomiselle ennustetaan lumisadetta tännekin. Pörröturkit sen varmaan jo arvasivat, sillä lintulaudalla ja tällä isommalla ruokinta-automaatilla käy aika kuhina. Oravat ovat vaihtaneet päälleen komeat talviturkit ja pörröhännätkin on harjattu sileiksi. Kuolemattomuuskasvi, jioka roikkuu tuossa taustalla, ei tainnut ollakaan kokonaan kuolematon. En huomannut korjata satoa ajoissa ja nyt amppelista on vain ruoto roikkumassa. Pitääkin muistaa virittää jouluvalot valmiiksi, jos ehdimme kotiin ennen lumisadetta. Niitä ei tosin vielä sytytetä. Samalla reissulla pitää kaivaa pihatonttu maahan ja peittää grillivehkeet muovin alle. Talven varalle, talven varalle.

Päivällä kävimnme ottamassa influenssa- ja tetanus-rokotukset. Kun sairastuin, juolahti tuo viimeksi mainittukin mieleen, kun olin kasvimaata pöyhimässä ja pelkäsin jalkojen vippaavan minut nurin. Aamulla on meno labraan ja sinne kuskaan kanisterin pissaa eli sitä on nyt kerätty vuorokausi. Urakka jatkuu aamuun. Minun on määrä juoda vähintään 2,5 litraa vettä päivässä, mutta näiden asiointireissujen takia on vähän pakko rajoittaa sitäkin. En tiedä sitten, miten hyväksi se näille arvojen mittaamisille on. Aloitin keruun puoli viideltä eilen aamulla eli pianhan sekin urakka on jo valmis.

Labran jälkeen menemme jonnekin aamupalalle. Siitä on jo tullut perinne. Harmillista vain on se, että aamiaistarjoilut ovat yleensä jo loppuneet useimmista paikoista silloin kun olemme vapaat kahvittelemaan.

- Ensi viikolla ohjelmaa onkin enemmän kuin tarpeeksi. Maanantaina kukonlualun aikaan on lähtö laskimoportin poistoleikkaukseen Kirurgiseen sairaalaan. Se on päiväkeikka, kuten seuraavatkin. Kun kävin näyttäytymässä lääkärille tiistaina, oli tuomio selvä: heti portti pois. Vähältä piti, ettei minua kuskattu saman tien leikkaukseen, mutta kun tulehdusarvoissa ei ollut mitään vikaa eikä toisaalta Kirralla ollut vapaita leikkausaikojakaan siihen hätään, niin päädyttiin maanantaihin. Jotain siinä portissa on mennyt pieleen, kun punoitus, kuumotus ja kipu on jatkuvaa, vaikkei kuumettakaan ole.

Syöpälääkäri on tiistaina. Keskiviikkona on sytostaatit ja sen jälkeen aika fysioterapeutille, joka tutkii turvonneita kinttujani ja valitsee tukisukat. Pitkän päivän virkistykseksi tein treffit ystäväni kanssa syöpäsairaalan kahvioon tämän ruljanssin päätteeksi. Torstai taitaa olla "vapaapäivä", mutta perjantaina on taas aikainen aamuherätys, sillä siivoojat tulevat jo aamukahdeksalta.

Tonttuilusta tuli mieleen vielä tänne meidänkin alueellemme joulukuussa ulottuva kela-taksikyytien tilauskeskuksen käynnistyminen. Toivotaan parasta, pelätään pahinta, mutta kauhulla odotan sitä sähläystä, kun koko Etelä-Suomen sairaat ja vaivaiset yritettään saada kimppakyyttin ja silti aikataulussa sairaaloihin. Ja sairaaloista kotiin. Samalla hyvästit saa sanoa tutulle, luotettavalle taksikuskille, jolta on ollut niin helppo tilata kyyti mennen tullen. Se ilo loppuu nyt.