lauantai 29. marraskuuta 2014

Käännytään adventin aikaan

Joulutorttutarpeet unohtuivat kauppalistasta, mutta mies toi pari pientä laatikkoa, pikkuisen valmiin kinkun ja kalanpuoltakin illan pikkujouluateriaksi. Glögiä tai viiniäkin tekisi vähän mieli, mutta ei kumpikaan nyt passaa, kun huomenna alkaa taas sytostaattien jälkeinen valkosolunkasvatus, huoh. Tikit rinnassa kiristävät vähän ja punoittavatkin, mutta muuten ei valittamista. Ehkä minun pitää maanantaina soittaa Kirralle. Sieltä muuten on kuvattu tämä ihastuttava Helsinki-taulu, jonka tekijästä en saanut selvää.



Adventin aikaan käännytään ja ripustinkin jo vähän lisää jouluvaloja: pikkuenkelit parvekkeen oveen. Kuva tosin on muutaman vuoden takaa, mutta enkelit samat. Ehkä vielä muutama valo lisää ja sitten peruna- ja porkkanalaatikko uuniin lämpenemään.


Samalla kuvanhakureissulla tiedostoista löytyi muistutus adventista eli kuva ikivanhasta Anna Jaakobintyttäten katekismuksesta:


Tästä Annasta minulla ei ole tarkempaa tietoa enkä muista, mistä katekismus on minulle edes tullut.

Rauhallista adventtia ja joulun odotusta, rakas lukija! Lauletaan huomenna Hoosiannaa oikein sydämemme kyllyydestä, kuka kotikirkossa, kuka telkkarin ääressä!

2 kommenttia:

  1. Levollista ja hyvää adventtia sinulle Villiviini!
    Onnellista on odottaa joulua ja kaikkea mikä siihen liittyy♥
    Voimia ja valoa elämääsi ♥♥

    VastaaPoista
  2. Ihanaa ensimmäistä adventtia! Joulu hiipii pikkuhiljaa koteihin..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!