Ensimmäinen adventti

Hyvää uutta kirkkovuotta! Yllä oleva kuva on napattu telkkarin adventiikirkosta eli se on pala Rovaniemen kirkon alttaritaulua aivan kuten tämä toinenkin kuva. Hoosianna!

Kirkkovuosi vaihtui kovin hämmentävissä tunnelmissa. Naamakirjatuttavista ja -ystävistä varmaan 99 prosenttia on hurraata huutaen kiittänyt arkkipiispaa ja kumppaneita sekä kansanedustajia avarakatseisuudestaan. Jos ja kun avioliitto on miehen ja naisen liitto, on minua kovasti rassannut se, miten kirkasotsaisesti höpötetään lapsen oikeudesta isään ja äitiin erityisesti nyt näissä viime päivien keskusteluissa. Kaipa lapsella tämä oikeus pitäisi ollakin, ei siinä mitään, mutta entäpä jos ei ole jompaa kumpaa vanhempaa? Ei siinä tarvitse olla homo- tai lesbopari, mitä ei näemmä nyt ollenkaan ole otettu huomioon. On esimerkiksi orpoja ja yksinhuoltajien lapsia, joilla ei oikeasti elämässään ole toista vanhempaa. Miksi se ainut vanhempi syyllistetään, kysyy tämä yksinhuoltajaäitinä lapsensa kasvattanut ja vierestä mummina samaa tilannetta seurannut. Toki kummassakin tapauksessa isät ovat olleet vierellä. Tyttärellä kovinkin lähellä enkä minäkään 18 vuotta ollenkaan ollut ilman lapsen isää. Mutta jo aikanaan, kun tytär kävi peruskoulua, niin kaikki ongelmat nimettiin aina yksinhuoltajakakaroiden ongelmiksi.

Tämä meni vähän asian viereen, mutta oikeasti olen sitä mieltä, että missään tilanteessa lapsi ei saisi kärsiä eikä tulla leimatuksi, oli sillä yksi, kaksi tai neljä vanhempaa. Mietin myös sitä, miksi tämän hetken tilanne esimerkiksi lapsen adoptio-oikeuksia parantamalla ei olisi käynyt päinsä. Presidentin ehdotus pariliitto-nimityksestä kuulostaa myös hyvältä, jolloin avioliitto jäisi miehen ja naisen kirkollisen vihkimisen termiksi. Jos nyt sitten on pakko mennä tuo laki hyväksymään, kuten siltä näyttää. Tämä kirkosta-eroamis-buumi saa mieleni apeaksi. Vapaat suunnat saavat ehkä koko joukon uusia jäseniä?

Apeutta on muutenkin ilmassa. Heräsin aamuviideltä, kun huomasin että yöpaidan rintamus oli useammastakin kohdasta märkä. Onneksi se ei ollut verta eikä kai leikkaushaavakaan ole märkinyt. Luullakseni kyseessä oli kudosneste, joka jostain kautta haki tiensä ulos. Kuva on sairaala-asuisesta Villiviinistä silloin kun tukkaa oli vielä vähän enemmän ja laskimoporttikin oli vielä rinnassa. Kai minun huomenna täytyy soittaa sairaalaan ja kysyä neuvoa. Pelkään vain sitä, että käsky käy hypätä lähimpään taksiin ja hurauttaa tutkittavaksi. Kuumetta ei onneksi ole.

Mutta kas, on sitä hyvääkin ilmassa. Mies toi eilen vaimolleen ihastuttavan ruusukimpun ja herkkuruokia pikkujoulun kunniaksi. Siinä oli pikkuinen kinkku, kahta lajia laatikoita (joihin mies itse ei koskekaan mutta minulle toi), pienet annokset maksapateeta, silliä, lohta, jättikatkarapuja ja jotain savulohitahnaakin. Nyt hän on sunnuntain soittoharjoituksissaan ja minäpä lähden tästä tekemään itselleni iltaruokalautasen mainituista herkuista. Sen jälkeen lataan ensi viikon lääkedosetin valmiiksi ja jatkan ehkä sukankudinta. Valkosolupiikitys alkoi myös tänä iltana ja sehän väsyttää, vaikken kömpinytkään sohvaan nukkumaan.

Hyvää viikkoa, hyvää kirkkovuotta ja rauhaisaa joulun odotusta!