Valmistaudun viikonloppuun

Juu, se pari päivää sitten alkanut flunssa päätti näyttää kyntensä juuri nyt, kun tiedossa on upea, mutta ainakin henkisesti jännittävä viikonloppu. Onneksi sain jo eilen potemissukkani valmiiksi.

Me untuvikko-kirjailijanalut kokoonnumme kuulemaan ohjaajamme viisaita sanoja, kannustavia kommentteja ja opastusta seuraavaa porrasta varten. Jännittää vallan kauhiasti. Vaikka muutama viikko sitten olin vakaasti sitä mieltä, että sen kirjoitin minkä kirjoitin, niin mistä sen tietää, vaikka kuolematon, vain Finlandia-palkintoa ja kustantajaa vaille valmis eepos tulisi bumerangina takaisin jo tässä vaiheessa, ennen kuin on edes nähnyt ensimmäistä kustantajakandidaattia tai kirjapainoukkoa. Olen minä esilukijoilta positiivistakin palautetta saanut, vaikka rakas siippani, joka luki version numero 1, sanoi ettei ole koskaan lukenut niin a) typerää b) tylsää kirjaa. Versioon numero 2 hän ei enää nyt syksyllä edes suostunut koskemaan. Tai siis ehkä se oli versio numero xyz, mutta printattuna kakkonen.

Kokoonnumme osittain nyyttäriperiaatteella. Minäkin vielä flunssattomana menin lupaamaan piirakanleipomista. Tykötarpeet on valmiina ja lähdenkin tästä leipasemaan kinkkupiirakkaa ja tonnikalapiirakkaa. Toivottavasti uuni tappaa kaikki mahdolliset levittämäni pöpöt.

Odotan antoisaa viikonloppua ja sitä toivottelen teille muillekin.  Ja ota osaa arvontaan, joka on  muutama postaus taaksepäin!

Kiitos!

Saraheinän arvonnassa voittamani kiva palkinto saapui tänään. Kiitos!

Tämä on kaunis ja pääsee pian meidän ikkunaan. Toistaiseksi roikotin sitä kädessäni ikkunaa vasten kuvausta varten. Palkintoon sisältyi myös kolme pussillista kukansiemeniä. Hieno palkinto!

Minä onnekas

Osallistuin viimeisenä päivänä ja lähes viime hetkillä Saraheinän arvontaan. Ette voi uskoa, miten onnekas olin, kun voitin suloisen palkinnon: kukkien siemeniä ja Tiffany-lasikoristeen, jonka Saraheinä on itse tehnyt. Tuhannet kiitokset jo etukäteen!

Minunkin arvontaani ehtii vielä oikein hyvin osallistua. Anitta pääsi aika lähelle ykköspalkintoa. Kukaan ei ole ainakaan toistaiseksi ilmoittautunut päässeensä lähemmäs.

Odottelin koko viikonlopun viestiä ystävältä, mutta ei kuulunut pihaustakaan eikä vierasta näkynyt. Rupesinkin jo epäilemään, että olen  itse möhlinyt ajankohdan. Illalla huomasimme, että ovikello on mykistynyt, mutta olisi kyllä luullut, että jos hän pihaan asti pääsi, niin olisi vähän kolistellut. Varsinkin kun meidän ulko-ovet eivät ole päiväsaikaan useinkaan säpissä.

Nyt on tonnikalapiirakkaa vaikka miten paljon jäljellä, samoin ihania juustoja, joita varasin herkutteluhetkeämme varten. Eilen söimme kaksistaan ihanaa suppilovahverokastiketta. Se se vasta olikin hyvää.

Vähän minä mieleni pahoitin edellisen postauksen anonyymin moitteista. Toki minä kaikki kommentit aina luen, mutta pitää paikkansa, että kovin usein en kommentoi. Pitääkö teidän mielestänne kommentoida? Mieluummin käyn pikavisiitillä kommentoijan omassa blogissa ja jätän sinne oman viestini, kuin kuittaan jollain tyhjänpäiväisyydellä saamani kommentin. Sanokaa, jos olen väärässä! Toki joskus on tilanteita, jolloin ei ole aikaakaan muuhun kuin nopeaan vilkaisuun.

Mutta sen sanon, että anonyymit jätän omaan arvoonsa. Kas, että tämäkin tyyppi ylipäätään vaivautuu käymään näin tylsässä ja pelkästään ruikutusta sisältävässä blogissa. Tai siis, anonyymejähän me nikin takana kirjoittavat kaikki olemme, vaikka hitsi vie, moni teistä tuntuu vallan läheiseltä ystävältä siitä huolimatta.

Nyt ei muuta kuin hellurei ja hauskaa viikkoa!

P.S. Summer begins in 300 days!

Ja taas sitä samaa

Tänä kesänä ei näemmä muusta ole puhettakaan kuin sateesta. Aamupäivällä aurinko paistoi ihanasti ja kas, yhtäkkiä ukkonen jyrähti pari kertaa ja vettä tuli taivaan täydeltä. Muistin, että riippumatossa paksun peräkärryn pressun alla on mm. kesken oleva romaani. Siellä se, marinoituneena ja melkein yhtä märkänä kuin kolme tyynyä ja kaksi pyyheliinaa. Kolmas oli lentänyt naulasta parvekkeen lattialle. Että tämmöistä päivää taas tänään.

Gladiolukset, verenpisarat ja daaliat sentään jaksavat kukkia, mistä tulikin mieleeni, että en ole muistanut käydä kastelemassa kaksi senttiä pitkää kurkkuani kasvihuoneessa. Varmaan se on jo kuollut.

Olen odotellut koko päivän vierasta tai edes ilmoitusta hänen tulostaan. Lupasi tulla tänään tai huomenna käymään niin että onhan tässä vielä aikaa. Vieras, rakas lapsuudenystävä lähtee jo huomenna nykyiseen kotimaahansa, mutta olisi kyllä kiva tavata. Minulla ei ole hänen puhelinnumeroaan, joten ei auta muu kuin odotella. Leivoin eilen tonnikalapiirakan vierasvaraksi, mutta ei passaa sitäkään ihan kokonaan syödä ennen huomista. - Ystäväni on papintöissä Keski-Euroopassa ja käy harvakseltaan Suomessa.

Muistutan vielä kirja-arvonnasta, jonka julistin edellisessä postauksessa. Mukaan mahtuu!

Sataa, sataa, ropisee ARVONTA

ARVONTA TÄÄLLÄ

Päivä oli plus-merkkinen, aurinkoinen vaikkakin viileä. Silti tarkenin oikein hyvin pistellä sinistä pistelyä terassilla. Villatakki tosin oli harteilla. Loppusuora menossa. Illalla sukankutilekin edistyi, mutta kauhukseni huomasin tekeväni eriparisia sukkia. Ensin kudoin väritykseltään eri paria, nyt kooltaan. Ensimmäisestä taisi tulla jättiläisen sukka, tämä toinen eksemplaari näyttää normaalikokoisen miehen töppöseltä. Voi, voi.

Kuten otsikkokin sanoo, saimme yösateen. Ikkunaan ropisee niin voimakkaasti, että asia on oikein täällä mainittava ,-). Tulevalle päivälle kuulemma ennustettiin sadetta ja heti tuo näemmä alkoikin, heti kun vuorokausi vaihtui.

Miehellä oli eilen hammaslääkäri, huomenna tavallinen lääkäri. Eilen ja tänään oli ohjelmassa myös soittoa. Minä pidin taloa pystyssä ja suunnittelin työhuoneen hyllyjärjestystä. Se onkin enää toteuttamista vaille valmis. Ylähylly pitäisi tyhjentää ja yrittää siirtää pykälää alemmaksi. Eihän siinä muuta kuin metrin verran kirjoja pitää saada kunnialla alas melkein katonrajasta.

Kun osuu taas aika metka kävijäluku mittariin, niin pistetäänpä äkkiä pieni arvonta pystyyn.

Se, joka osuu lähimmäksi lukua 44444, on voittaja numero 1.

Voittaja numero 2 arvotaan tähän postaukseen kommentin jättäneiden kesken (0 1 arpa) ja tietysti toisen arvan saa liittyessään tai ollessaan lukijakuntani jäsen. Luvassa on kirjapalkintoja!

Arvonta alkaa nyt ja päättyy Mikkelinpäivän iltana eli 30.9, täyden kuun aikaan.

Luumuja perkaamassa

Hoh-hoijaa. Sunnuntaina kerätyt luumut on nyt perattu, toisin sanoen halkasitu ja kivi poistettu. Miksi vasta tänään? No, mies ramppasi jo maanantaina kolmessa kaupassa, ennen kuin löysi hillosokeria. Eilen oli muuta puuhaa.

Hilloaminen menee tänäänkin aika myöhään, sillä alakerrassa on sähkäri vaihtamassa tuvan pattereita, enkä viitsi ruveta omilla touhuillani häiritsemään miesväen juttuja. Purkit kumminkin ovat jo tiskikoneessa ja tähtään siihen, että saisin hillon suoraan kuumiin purkkeihin.

Kuva on vähän huono, eikä salamakaan auttanut.

Luumuja olisi maassa varmaan vielä samanlainen satsi, mutten jaksa, en kerta kaikkiaan jaksa enää tänään lähteä keräämään niitä.

Selailin eilen niitä saamiani Kotilieden vuosikertoja. Vanhin on vuodelta 1929, sitten on pari 30-luvulta ja yksi joko vuodelta 1942 tai -43. On tosi mielenkiintoista seurata muutoksia, jotka eri vuosikymmenten aikana on tapahtunut.

Nostalgiaa ilmassa

Tämän on vähän niin kuin nostalgiapäivä. Raahasin postista paketillisen alekirjoja, mutta myös muutaman uudenkin, joista erityismaininnan ansaitsee uusi patalappukirja. Hullaannuin äsken oikein perin pohjin patalappuihin!

Taito Uusimaan  sivuilla on tarkempi tiedote uutuuskirjasta Patalappuja à la Carte. Kirja perustuu Taito Uusimaa ry:n järjestämän patalappukeräyksen saaliiseen, josta parhaat palat  pääsivät  tähän Tammen kustantamaan ihanan nostalgiseen kirjaan. Tämän olen lapsena nähnyt jossain. Nyt malli on päivitetty ja saanut nimen Iloinen keittiö.

kuvaaja Benjamin Ilmoni

Jahka olen kutonut tarpeeksi monta sukkaparia, aion kaivaa virkkuuneulan esille ja ruveta patalappunikkariksi.

Kirjan kaikki patalaput on virkkaamalla tehtyjä ja vaikuttavat aika yksinkertaisiltakin toteuttaa, varsinkin kun mallit on luokiteltu kolmeen vaikeusasteeseen. Yksinkertaisesta saa näyttävää! Kirja sinänsä on ihastuttava, mutta kun omat tunteet ovat edelleen äidin kuoleman jälkeen aika herkästi pinnassa, niin tämä julkaisija ilahdutti erityisesti. Entinen kotiteollisuusyhdistys oli yksi niistä järjestöistä, jotka olivat äidin sydäntä lähellä.

Postireissun jälkeen ehdimme vielä munkkikahveille isän luo. Matalapaine oli aamulla vienyt isän mielen ja myös kunnon hyvin matalaksi. Mitä mahtaakaan syksy tuoda tullessaan?

Lisää nostalgiaa: kävin isän toivomuksesta vintillä kaivelemassa vanhoja Kotiliesiä. Otin neljä kirjaksi sidottua vuosikertaa eri vuosikymmeniltä lehden alkuvuosikymmeniltä. Isää on selvästi huolettanut lehtien kohtalo. Ensin niitä vaali mummi, sitten äiti ja nyt näköjään minä. Mies arveli, että haen loput seuraavalla kerralla, ellei joku muu perikunnan jäsen ehdi ennen asialle.