torstai 13. syyskuuta 2012

Luumuja perkaamassa

Hoh-hoijaa. Sunnuntaina kerätyt luumut on nyt perattu, toisin sanoen halkasitu ja kivi poistettu. Miksi vasta tänään? No, mies ramppasi jo maanantaina kolmessa kaupassa, ennen kuin löysi hillosokeria. Eilen oli muuta puuhaa.

Hilloaminen menee tänäänkin aika myöhään, sillä alakerrassa on sähkäri vaihtamassa tuvan pattereita, enkä viitsi ruveta omilla touhuillani häiritsemään miesväen juttuja. Purkit kumminkin ovat jo tiskikoneessa ja tähtään siihen, että saisin hillon suoraan kuumiin purkkeihin.

Kuva on vähän huono, eikä salamakaan auttanut.


Luumuja olisi maassa varmaan vielä samanlainen satsi, mutten jaksa, en kerta kaikkiaan jaksa enää tänään lähteä keräämään niitä.

Selailin eilen niitä saamiani Kotilieden vuosikertoja. Vanhin on vuodelta 1929, sitten on pari 30-luvulta ja yksi joko vuodelta 1942 tai -43. On tosi mielenkiintoista seurata muutoksia, jotka eri vuosikymmenten aikana on tapahtunut.

1 kommentti:

  1. Hieno luumusato. Meillä pilaantuvat luumut jo puussa, mikä lie, sateet tai muu. Viime syksynä oli varsinainen ennätyssato, nyt vähäinen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!