Uskoa, toivoa ja kesäaikaa

Hyvä pääsiäissunnuntai hurahti tosi nopeasti. Meinasi melkein tulla kiire, kun valmistelin sukupäivällistämme ja eiliseltä jäi muutma homma rästiin. Tupa ja takkahuone oli pakko imuroida. Mies istui tuolissa ja poti polveaan. Minä ahersin ja podin selkääni, mutta onneksi voin hetkeksi istahtaa noin joka toinen minuutti. Mies-poloinen kärsi pahoja tunnonvaivoja, kun ei pystynyt yhtään auttamaan. Tavallisesti hän tällaisissa tilanteissa kuorii perunat, mutta kun organisoin itselleni tuolin tiskipöytän eteen, vedin yhden vetolaatikon auki ja nostin kompostiastian laatikkoon ja viereen vedellä täytetyn pytyn kuorituille perunoille, niin sujuihan se kuoriminen minultakin.

Kas kun en huomannut kuvata ruokiamme. Tällainen oli pääsiäisateriamme: alkuruoaksi vihreää salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa ja kotijuustoa sekä oliiveja. Kananmunat unohtuivat pöydästä, mutta ne tarjottiin sitten lampaanpaistin kanssa. Myös miehen tuomat tuoreet yrtit unohtuivat kaappiin siinä kiireessä. Muut höysteet olivat peruna-vuohenjuustovuoka, paistetut porkkanat ja sipulit sekä kastike. Jälkiruokana pasha.

Perunavuoan ohjeen nappasin Kotivinkistä, vaikkakin muutin vähän sekä aineita että ainesuhteita:
2 kilon pussi punaisia perunoita, 2 pötköä vuohenjuustoa, suolaa, pippuria, 2 dl vispikermaa ja 2 dl ruokakermaa.

Luuttomia ja kalvoista siivottuja lampaanpaisteja oli kaksi kappaletta rinnakkain uuniritilällä. Marinoin niitä pari päivää piimässä, jonka joukossa oli yrttimausteita ja valkosipulin kynsiä. Tein vielä uuden mausteseoksen öljyyn, jossa oli erilaisia yrttejä, ainakin rosmariinia, salviaa ja oreganoa ja sillä voitelin paisteja kertaalleen.

Paisteista valuneen liemen suurustin ihan tavallisesti vehnäjauhoilla ja maustoin minttuhyytelöllä. Kun se ei oikein tuonut terää kastikkeeseen, ripottelin mukaan hyppysellisen murukahvia ja hyvää tuli.

Meillä oli oikein rattoisaa. Puhuttiin kuntaliitokset ja muut päivänpoliittiset kysymykset, sairaudet ja kesäsuunnitelmat. Toinen miniä oli sairastunut eikä toinen tytärkään päässyt paikalle, mutta oli meitä silti lähes pöydäntäysi paikalla: kahdeksan henkeä. Ruokaakin jäi sen verran, että pistin perunalaatikon ja yhden paistinpuolikkaan pakkaseen. Huomiseksi on varattu uudet ruuat, kun saamme ystäväpariskunnan vierailulle.

Tuo otsikko tulee kahdesta asiasta: pääsiäisen varsinaisesta merkityksestä ja siitä, kun painoin eilen, Uskon päivänä, tietokoneen nappia ja lähetin tekstini eteenpäin. Ei, kustantajat eivät ole kilpailleet kirjastani, vaan päädyin itse ns. palvelukustanteeseen. Pinna kai katkesi, enkä malttanut enää seuloa valtakunnan kustantamoita enkä odottaa epätoivoisesti kuukausitolkulla vastauksia niistä. Isänikin viimeksi taas toiveikkaana kysyi, milloin se valmistuu. Toivoisin niin voivani ojentaa esikoiseni isälle oikein kovissa kansissa. Vaikka hän tekstin on lukenutkin, niin olisi se ihan eri juttu. Pitäkääpä peukkuja! Kerron sitten, miten tässä käy.

Lankalauantai

Tulin vähän huilaamaan, kun tuntuu, että puhti on nyt kokonaan poissa. Selkää kolottaa, mutta talossa on toinen vielä vaivaisempi, jonka polvinivel keksi kipeytyä yöllä unessa. Vanheneminen ei tunnu kivalta. Ei silti, on tässä jotain tehtykin ja pian voimme kaikessa rauhassa ottaa pääsiäisen vastaan. Jäljellä on enää kahden huoneen imurointi ja ehkä pääsiäiskoristeiden etsiminen. Ja sitten saunaan!

Tein kaksi kotijuustoa, ison annoksen pashaa, ohjeistin miehen kauppareissulle ja sen sellaista. Aina välillä oli pakko pitää taukoa ja ottaa sukankudin käteen, onhan lankalauantai. Kaksien ruokavieraiden pääsiäisherkut ovat nyt hyvässä vaiheessa. Kuvia niistä ei ole tarjolla. Mitä sitä nyt sideharsoon käärittyä munajuustoa ja muotissa olevaa pashaa kuvaisi, puhumattakaan muovipussissa olevia lampaanpaisteja tai oikeammin siivouksen jäljiltä lampaanpaistinkappaleita, jotka on köytetty kahdeksi epämääräiseksi nyytiksi. Kaupasta oli tuore rosmariini loppunut, kuten arvelinkin, samoin tete-a-tete-narsissit. Mies ei suostunut aikaisemmin ostamaan kumpaakaan, kuten ei eri kokoisia paristojakaan. Nyt ei sitten tarvitse opetella käyttämään uuttaa lihalämpömittaria. Lähes kaikki talon kellotkin seisovat, mutta antaa seistä. Nämä narsissit kukkivat meillä viime vuonna.

Eilen oli perinteiseen tapaan kalapäivä. Tein pannukakkutaikinan tapaisen levyn, jonka käärin "kääretortuksi" ja sisälle tuorejuustoa, kylmäsavulohta ja tillisilppua. Taikinassa oli myös kaksi paketillista pinaattisilppua. Hyvää tuli ja herkkuruokaa jäi täksikin illaksi.

Pääsiäisen aikaa

Sain tänään leivottua porkkanakakun pohjan ja vielä olisi meininki kuorruttaa se. Sitten olinkin jo niin väsynyt, että mieli teki kämpiä puoleksi tunniksi pitkäkseni ja kömmin myös. Toinen leipomus, joka näyttää vain hivenen paremmalta kuin kakuntekele, myös maistuu hyvältä:

Kas, pari päivää sitten jäi nokare kaurapuuroa ja tänään desin verran porkkanaraastetta ja muutama lusikallinen luumusosetta. Huiskaisin joukkoon lorauksen öljyä ja toisen piimää, pari desiä jauhoja ja teelusikallisen suolaa ja leivinjauhetta sekä varmuuden vuoksi soodaa saman verran. Siellähän nämä kaksi rieskaa paistuivat kakkupellin kanssa samaan aikaan ja voi vitsi, että tuli hyvää leipää!

Kakku ei tässä vaiheessa näytä hyvältä, varsinkin kun väri on epämääräisen tumma johtuen luumusoseesta. En tiedä, olenko itse sen sepittänyt ohjeeseen, vai onko joku tosiaan suositellut luumua mausteeksi. Joululta kuitenkin oli jäänyt purkillinen sosetta, jonka sain nyt käytettyä pois. Toivottavasti maku korvaa ulkonäön.

Väsymys ja selkäsärky tosiaan yllättivät kesken pääsiäisvalmistelujen eli siivoukset on vielä kesken. Yhtenä pääsiäisenä mies meni kysymään, voisiko hän auttaa. Sen jälkeen hän on ottanut opikseen eikä enää kysy! Vaivaisia ollaan molemmat, mutta kai tämä tästä. Jos tiukkaa tekee, niin uusi pöytäliina jää kanttaamatta. Ompelen jos ehdin ja jaksan. Kangas tuli tänään.

Lampaanpaistit otin sulamaan ja pistän ne huomenna marinoitumaan. Iso Mitron resepti puhuu jogurtissa liottamisesta, minä ajattelin laittaa ne piimään mausteiden kanssa tietysti. Paisteja on siis kaksi varmuuden vuoksi, sillä sunnuntaina ruokamiehiä on pöydässä kymmenkunta.

Rauhallista kiirastorstain iltaa ja hyvää pitkäperjantaita.

Hiljaista viikkoa

Voi miten tämä aika kuluu nopeasti. Viikon päästä olemme jo kesäajassa, mikä sinänsä on mielestäni täysin tarpeeton keksintö. Ei arvaisi pihan lumimäärästä.

Olen tässä vähän jälkijunassa; tosin kuvan otin jo eilen.Meillä oli käynyt jo aamuyhdeksältä ensimmäiset virpojat. Minä nukuin enkä kuullut ovikelloa. Mies heräsi ja kuuli, mutta arveli, ettei millään ehdi vetää aamutakkia päälleen ja kavuta alakertaan. Seuraavat virpojat tulivat tuntia myöhemmin ja silloin mies jo oli valmiusasemissa. Yhden oksan jättivät ja sekin oli aika laihasti koristeltu, mutta eipä mieskään antanut koko pussillista suklaanamusia. Tässä vaasissa on monen vuoden saalis. Ja rouva itse kuvaamassa. Huomatkaa retrotyylinen aamutakkini.

Hullaannuin eilen tilaamaan jo ties kuinka monennen satsin yrttejä, perennoja ja kesäkukkia pihamme koristukseksi ja kasvihuoneen täytteeksi. Nettikaupassa asiointi on vallan helppoa eli heräteostojakin tulee helposti tehtyä enemmän kuin alun perin oli tarkoitus. Tällä kertaa tein ostokseni täältä: http://www.puutarha.com, josta minulla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Tulevana suvena pihaamme koristaa mm. tämä (kuva on napattu saman puutarhaliikkeen sivuilta):

Suunnittelin paikaksi postilaatikon yläpuolella olevaa kukkalaatikkoa. Tässä on lobeliaa, verbenaa ja amppelirusokkia samassa varressa. Paikka on puolivarjoisa, mutta ainakin lobelia on ennenkin viihtynyt siinä. Eikä kukaan ole pöllinyt kukkia, vaikka laatikon ohi kulkee koiranpissittäjien lisäksi muitakin lenkkeilijöitä. Jos tilaa jää, niin laatikon laidoille laitan ehkä maahumalaa, jota pitäisi olla purkissa jo ennestään jos on talvehtinut. Tai sitten sitä löytyy jostain pihalta. Pari murattiakin on mahdollista laittaa laatikoihin. Yhtenä vuonna nekin talvehtivat, mutta eivät enää seuraavana. Ai-jai, kynnet jo alkavat syyhytä. Sulaisipa lumi ja tulisipa kevät!

Sukusalaisuuksia

Taisin joskus aikaisemmin mainita yhdestä vaietusta sukusalaisuudesta. Olin eräässä tilaisuudessa, jossa vieraileva tähti, vanhempi sukulaisherra mainitsi kuin ohimennen yhdestä oikeusjutusta, isyysjutusta tai miksikä niitä nyt sanottiin. Hän lupasi lähettää minulle vanhan pöytäkirjakopion.

Tänään sain kirjeen, jossa oli mainittu pöytäkirja ja siinä kerrottiin isäni serkun oikean isän nimi. Tai siis ainakin käräjillä ja jopa hovioikeudessa näin oli päätetty. Kyse oli perintöriidasta, josta esimerkiksi minun isäni joko tietää tai ei tiedä mitään. Sama koskee rakkauden hedelmän jälkeläisiä.

Rupesin selvittämään asiaa edelleen ja kiitos netti, mainittu herrahenkilö oli lapsentekoaikaan noin 21-vuotias ja neito puolestaan jo kypsä kolmekymppinen. Meidän suvussamme näemmä naiset ovat entiseen aikaan tykästyneet itseään paljon nuorempiin miehiin. Konrad-herra seurasi isänsä jalanjälkiä, tosin naapuripitäjässä, josta myöhemmin muutti perheineen Lahden suuntaan.

Tämä tapahtui siis runsaat sata vuotta sitten, mutta kirjani ei Luojan kiitos enää käsittele ainakaan oikeudenkäyntiaikoja. Kylläkin lapsentekoaikaa ja taidanpa joutua asettelemaan vähän sanojani uuteen järjestykseen. Ehkä pitää kehitellä kylään yksi uusi virkeäsilmäinen pruukilainen tai jotain. Minun asiani ei kuitenkaan ole rääpiä esille kaikkia salaisuuksia erään historiantutkijan tyyliin, joka on ollut viime päivinä kovasti julkisuudessa kohukirjansa takia.

Kevättä tekee

Pullea fasaani-isäntä tallusteli pihassa. Äänen olen kuullut jo aikaisemmin, mutta tänään näin hänet oikein livenä, korvat pöhöllään. Jänisten kauroilla piti ensin käydä yhdessä variksen kanssa, sitten tepastella kohti naapurin pihaa. Yksi kevään merkki tämäkin.

Toinen kevätjuttu tälle päivälle oli pöytäliinakankaan tilaaminen Finlaysonin nettikaupan poistopäiviltä. Tämmöistä tilasin, kuva on napattu Finlaysonin sivuilta:

En varsinaisesti ollut suunnitellut ostosta, mutta jos paksu puuvilla, nimeltään Pop, maksaa 8 euroa metriltä, niin pakkohan sitä on uusi pääsiäisliina hankkia. Tilasin 10 metriä eli meidän tuvan pöydälle kaksi pituutta plus sivupöydälle oma liinansa. Meidän pöytään mahtuu 10 - 11 syöjää, mutta hankaluutena on leveys. En ole vielä keksinyt riittävän leveää kangasta, joten pulma on ratkaistu laittamalla kaksi liinanpituutta rinnakkain.

Jaaha, auton ovi kolahti. Mies kävi hakemassa soittimensa ns. korjauksesta. Pasuuna joko on matkustanut vallan Ameriikassa asti taikka viettänyt kaksi kuukautta musiikkikaupan takavarastossa. Mitään sille ei kuitenkaan ole tehty. Uskokaa tai älkää, kauppa kehtasi väittää, että kun tehdas on jenkkiläinen, niin täällä annettu kahden vuoden takuu ei ole voimassa, vaan noudatetaan ameriikanmallista, tietysti lyhyempää takuuta. Hiomme jo kynsiämme, sillä eihän se noin voi mennä. Jos eivät omat voimat riitä, niin onhan meillä sentään vielä jonkinlainen kuluttajansuojalaki voimassa. Lähdenkin kyselemään tuoreita kuulumisia.

Taas yksi vähemmän

Meidän aikanaan niin laaja sukumme vähenee vähenemistään. Tarkoitan sitä sukua, jonka kanssa olen tekemisissä. Serkkuja oli alun alkaenkin vain kuusi kappaletta ja heistäkin vain puoleen saan halutessani tai tarvittaessa yhteyden. Pikkuserkkuja oli lapsuudessani laumoittain - ja sinne lapsuuteen he jäivätkin. Kävi niin, että aikuistuessamme jäimme kaikkien sukukestien ulkopuolelle, vieraannuimme tietysti ja muutenkin hajaannuimme maailman tuuliin.

Äidin serkuista olen tuntenut vain yhden ja pitänytkin viime vuosina häneen yhteyttä. Isän serkut sen sijaan tunsin joka ikisen, olivathan he lapsuudessani isotätien ja -enojen tai -setien aikuistuneita poikia ja tyttäriä, useimmat tosin jo sodankäyneitä ja monet perheellisiäkin. Heitä oli laskujeni mukaan ainakin viisitoista. Itse taisin olla pikkuserkkuparven vanhin.

Nyt joukko on taas harventunut. Isä on jo pitkään ollut suvun vanhin. Kun tänään piipahdimme tervehtimässä häntä, oli taloon juuri tullut suruviesti: isän yhden serkun leski on nukkunut pois noin 95 vuoden korkeassa iässä. Hän oli vielä viime kesäni oikein pirteä, kun soitin meidän suruviestiämme. Jalat kuulemma eivät oikein enää pitäneet, mutta pää oli terävä. Kuulen yhä mielessäni hän persoonallisen, reippaan äänensä, joka oli samanlainen jo 50-luvulla, kun sen ensimmäisen kerran kuulin. Mutta kyllähän se syö ketä tahansa naista, saati lähes satavuotiasta, kun saman vuoden sisällä menee läheltä sisko ja lanko, siskon lanko ja käly, miehen serkunvaimo ja ties kuinka monta muuta hyvää ystävää ja naapuria tiiviistä kyläyhteisöstä.

Laskujeni mukaan isän serkuksia on hänen itsensä lisäksi enää elossa viisi tai kuusi eikä puolisoita senkään vertaa. He ovat kaikki eläneet pitkän elämän ja meidän sukupolvemme alkaa pian olla tätä suvun vanhinta polvea.

Tähän teemaan liittyy kirjoittamisenikin, sillä haluan tallentaa palasen oman sukumme tarinaa edes muutamalle jälkipolvien edustajalle. Taisin kertoakin, että vein tekstin isälle ja hän oli jo ehtinyt lukea sen. Vähän minua jännitti, millaiset kommentit saan lukijalta. Kahdesta asiasta hänellä oli eriävä mielipide. Toinen oli selvä oma virheeni ja toinen lähteessäni ollut virhe tai mahdollisesti isän oma muistivirhe, mutta korjasin kuitenkin tekstin hänen ohjeensa mukaan. Muuten hän ainakin vaikutti tyytyväiseltä.