perjantai 22. maaliskuuta 2013

Sukusalaisuuksia

Taisin joskus aikaisemmin mainita yhdestä vaietusta sukusalaisuudesta. Olin eräässä tilaisuudessa, jossa vieraileva tähti, vanhempi sukulaisherra mainitsi kuin ohimennen yhdestä oikeusjutusta, isyysjutusta tai miksikä niitä nyt sanottiin. Hän lupasi lähettää minulle vanhan pöytäkirjakopion.


Tänään sain kirjeen, jossa oli mainittu pöytäkirja ja siinä kerrottiin isäni serkun oikean isän nimi. Tai siis ainakin käräjillä ja jopa hovioikeudessa näin oli päätetty. Kyse oli perintöriidasta, josta esimerkiksi minun isäni joko tietää tai ei tiedä mitään. Sama koskee rakkauden hedelmän jälkeläisiä.

Rupesin selvittämään asiaa edelleen ja kiitos netti, mainittu herrahenkilö oli lapsentekoaikaan noin 21-vuotias ja neito puolestaan jo kypsä kolmekymppinen. Meidän suvussamme näemmä naiset ovat entiseen aikaan tykästyneet itseään paljon nuorempiin miehiin. Konrad-herra seurasi isänsä jalanjälkiä, tosin naapuripitäjässä, josta myöhemmin muutti perheineen Lahden suuntaan.

Tämä tapahtui siis runsaat sata vuotta sitten, mutta kirjani ei Luojan kiitos enää käsittele ainakaan oikeudenkäyntiaikoja. Kylläkin lapsentekoaikaa ja taidanpa joutua asettelemaan vähän sanojani uuteen järjestykseen. Ehkä pitää kehitellä kylään yksi uusi virkeäsilmäinen pruukilainen tai jotain. Minun asiani ei kuitenkaan ole rääpiä esille kaikkia salaisuuksia erään historiantutkijan tyyliin, joka on ollut viime päivinä kovasti julkisuudessa kohukirjansa takia.

6 kommenttia:

  1. Herkullisia palajustuksia...Ja aina yhtä kiintosia :)

    VastaaPoista
  2. Tällaisista jutuista uteliaat ihmiset tykkäävät..:)))

    VastaaPoista
  3. Juu, näin on, mutta se on toisaalta ja toisaalta -tilanne.

    VastaaPoista
  4. Sukututkimuksissa paljastuu välillä vanhoja salaisuuksia. Nykyisin suvaitsevaisuus ei nosta edes kulmakarvoja moisesta paljastuksesta. Vaikka saattaahan se olla jälkipolville yllätys, jos tieto oikeista sukujuurista selviää "vahingossa". Näitä tapauksia on kaikissa suvuissa, joko tiedossa tai salattuina. Ainakin omakohtainen "paljastus" hätkähdytti, vaan eipä sitten sen enempää vaivannut. Elämä on.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoisaa...
    Mukavaa viikonlopun jatkoa Sinulle.

    VastaaPoista
  6. Näitä salaisuuksia löytyy varmasti jokaisesta suvusta. Ehkä siksi, että sopivaisuussäädökset ja inhimillisyys ja rakkaus eivät aina kohtaa.
    Toivottavasti suvaitsevaisuus lisääntyy.
    Sitten on tietysti niitä, jotka pettävät rakastettunsa ja tekevät sillä tiliä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!