Läpät läpättävät ja kielot tuoksuvat

Olin käväisemässä lääkärin puheilla. Jalkavaivani sai nimen. Läpät falskaavat eli siis läpättävät omia aikojaan ja sen takia mm. nilkka turpoaa ja koko kintun pituudella on kipua. Hoito: jumppaa (tiedän, mutta unohdan) ja voi vietävä: tukisukat. Siis ne ilkeän väriset, paksut kauhistukset, joille varmaan naapurin koiratkin jo naureskelevat. Niillä minua on peloteltu jo monta vuotta. Kerran jo kokeeksi sellaiset vedinkin jalkaan ja melkein saman tien pois. Sen kamalampaa piinaa vapauteen tottuneille kintuille on vaikeampi kuvitella. Kai ne on silti hankittava ilostuttamaan kesää, sillä kuulemma ennen monen kuukauden sukkakokeilua ei ole toivettakaan päästä tarkempaan syyniin, ei edes suonikohjuja näyttämään. Ihmettelin tosin jo lääkärillekin, millä taikatempulla saan kiskottua sukat jalkoihin, jotka eivät taivu polvesta tarvittavaan suuntaan. Kun lisäksi ei selkäkään taivu eikä mies luvannut tarjota pukemispalveluita, niin mikähän neuvoksi?

Tässä piilokuvassa fasaaniäiti rapsuttaa kainaloaan. Otin kuvan ikkunan läpi, mutta ei anneta epätarkkuuden häiritä. Kuvauspaikka on siitä hankala, että kamerani tarkentuu melkein väkisin johonkin pihlajan tai tammen oksaan eikä oksien takana oleviin mielenkiintoisiin luontoilmiöihin, joita on tarkoitus kuvata. Fasaanikin vain pysähtyi hetkeksi paikalleen ja viipotti sitten eteenpäin.

Meidän kujan laidalla, tosin naapurin metsikössä kukkivat ja tuoksuvat kielot ihanasti. Harva poimii niitä, mutta moni ihastelee. Aamulla, kun kävin postia hakemassa, joku ämmä hurautti pyöräretkellään pitkin kujaa ja huomattuaan kukat pysähtyi niitä poimimaan. Ei sentään ihan naapuritaloyhtiön ikkunoiden alta, mutta sopimattoman läheltä kuitenkin ja ainakin jonkun muun mailta kuin omallaan. Siis etäisyys ei täyttänyt ainakaan jokamiehenoikeuksien kriteerejä. Yskäisin oikein kovaa, jonka akka kuulikin ja oli sekunnissa pyöränsä luona ja ikään kuin järjestelevinään reppuaan. Heti kun selkäni käänsin, oli hän taas kieloja poimimassa. Ihan vaan muutaman kukan poimimisesta ei varmaankaan ollut kysymys. Ja otan minä joskus itsekin siitä postilaatikon vierestä muutaman valkovuokon ja ehkä vielä kielonkin, mutta sepä tietysti on ihan eri asia... Pitääkin käydä napsaisemassa muutama kuva niin kauan kun kieloja vielä on jäljellä.