Jouluarvonta lähestyy

Huomautan, että oma jouluarvontani lähestyy pian, mutta vielä on muutama päivä aikaa kommentoida asianomaista postausta tuolla alempana. En millään saanut (= lue osannut) monesta yrityksestä huolimatta linkitettyä postausta ja kuvaa yhteen. Kas kummaa, miten kaikki muut linkit ovat onnistuneet, varmaan vahingossa. Kiitos jo tässä vaiheessa hirmuisen positiivisesta palautteesta.

En yritä nostaa itse itseäni fiksummaksi, kun mainostan näitä hyvää tekeviä lahjoja. Me ostamme ihan tavallisia lahja-lahjoja läheisillemme, mutta joka vuosi myös näitä, jotka ovat hyvin usein olleet Kirkon ulkomaanavun tai Naistenpankin omaakin mieltä lämmittäviä juttuja. Tässä ensimmäisessä kuvassa muuten linkkaus taisi onnistua.

Joskus on pieni ketunhäntäkin kainalossa, kun mietin lahjan ja saajan sopivuutta toisiinsa. Ei niin, että kanalauman saajaa pitäisin kanana, pois se minusta! Logo ja kanakuva on kopioitu KUA:n sivuilta.

En missään tapauksessa halua loukata sitäkään sukulaista, josta tiedän että kirkko on matalalla hänen arvoasteikollaan. Onhan näitä muitakin hyviä kohteita vaikka miten paljon, SPR:n Hyvän mielen kauppa, Unicef ja World Vision vain muutaman mainitakseni. Jo vitosella pääsee auttamaan.

Eilisen aika rankan päivän jälkeen tänään oli hyvä tehdä ihan jotain muuta kuin miettiä syntyjä syviä. Suurin osa päivästä kului huushollin raivauksessa ja tomuttamisessa. Jatkuu huomenna! Nuorempana, vielä kymmenenkin vuotta sitten sitä jaksoi ihan eri tavalla. En ole koskaan ollut hidas, paitsi nyt.

Lisäksi mieleni tekisi näpertää joulukortteja tai muuta sellaista, mutta kun ensi maanantaina meillä on talo tupaten täynnä väkeä, niin siihen mennessä on paikkojen oltava puts plank! En siivoa komeroita enkä ripsu kattoja, mutta kasojen keräilijänä mulle riittää tekemistä jo siinä, että saan raahattua "tärkeät lehtikasat" joko lehtiroskikseen tai yläkertaan pois silmistä. Kirjapinot on myös kätkettävä. Roikkuvat hämähäkin seitit yritin paikallistaa ja tuhota. Ikkunanpesijä oli tarkoitus tilata, mutta kun remontti kesti ajateltua kauemmin, jäi sekin tekemättä.

Sivuutan entiset kunnianhimoiset ajatukset itse tehdyistä leivonnaisista, joita vielä viimekin vuonna oli pöydässä kaupan tarjonnan rinnalla. Voimat eivät yksinkertaisesti riitä. Siihen en kuitenkaan suostu, mitä mies ehdottaa, että tarjolla olisi lähinnä suolatikkuja ja chipsejä.

Kaupan pipareita, muutamia muitakin pikkuleipiä, coctailpiirakoita munavoin kanssa ja ehkä vähän  juustoa glögin ja suursuosion saaneen lihaliemen kanssa saavat riittää. Ensi vuosi on taas asia erikseen, jolloin isäntä täyttää tasavuosia. Vierasmäärä on vakiintunut noin viiteenkymmeneen, plus miinus jotain. On siinä ja siinä, selviänkö tarjoilutrafiikista yksin, vaikka kaikki tietysti onkin valmiiksi katettuna noutopöydässä. Glögin ja liemen kuumentaminen kai on suurin homma.

Kersatkin istuvat tiiviisti pyllyillään. Kun yhtenä vuonna mukit loppuivat ja minun piti kiireesti tiskata niitä, niitä niin aikuinen poikapuoli seisoi vieressä ja kehtasi huomauttaa, että mitäs siinä hosut, ehtii ne odottaakin, kun vieraita seisoi jonossa pöydän ääressä puhtaita kuppeja odottamassa. Eikä autttanut. Prkl, ajattelin, vaan en sanonut ääneen.

Kaikesta valituksesta huolimatta nautin illasta ihan valtavasti. Koti on sen jälkeen joulukunnossa, on pari päivää aikaa levätä ja miettiä varsinaisia jouluruokia ja nauttia vielä jälkikäteenkin ystävien ja vähän kylänmiestenkin tapaamisesta. Teidätkin kaikki kutsuisin, jos taloon mahtuisi. Muutama lähimaisemissa asuva ja minut tunnistava on aina tervetullut! Minun jouluni alkaa jo viikon päästä.