keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Hyvää päivää!

Pakko, ihan pakko on kertoa, miksi tämä on näin hyvä ja ilontäyteinen päivä. Tänään on tämän mummun syntymäpäivä! Naamakirjassakin oli kolmattakymmenettä onnittelua ja sen lisäksi sain ystävältä mukavan lahjan: kaksi söpöä kynttilää ja hyvän näköistä jalkarasvaa. Itse pakettikin oli jo lahja sinänsä.

En minä mitään suuria tasavuosia täytä. Mieskin totesi aamulla - muisti onnitella - että vasta ensi vuonna voi ehkä sopia odottaa synttärilahjaa. Täytän nyt 64 vuotta ja se on ihan hyvä luku ja hyvä ikä. Tuntuu hyvältä ajatella, että ainakin tähän asti olen saanut elää. Siitä sietääkin olla kiitollinen.Kun olen silloin tällöin mainostanut työn alla olevia tekstejäni, niin tavoite on tasan vuoden päästä pitää pahvikantista kirjaa kädessäni. Siis tavoite, toinen asia kokonaan, täyttyykö se.

Sen verran asiaa juhlistettiin, että otin äitienpäiväkakun lopun kainalooni ja lähdimme vaarin luo synttärikahveille. Isä oli vähän pahoillaan, kun ei ollut muistanut merkkipäivää. Lohduttelin, että ei sitä nyt tarvitse tämmöisiä muistaakaan silloin kun itsellä on mittarissa 90 vuotta.

Sepelkyyhkyn kuvassa ei ole mitään sen kummempaa symboliikkaa. Sain tämän joku aika sitten vangittua kuvaan.

Juu, kakkukahvit juotiin. Hyvä on, kun osuimme nyt vaaria tervehtimään, sillä hän on lähdössä Kaunialan kuntoutukseen ensi viikolla. Oli parhaillaan katselemassa mukaan otettavia tavaroita. Se on sikäli kyllä hyvä paikka, että vaatteet tulevat talon puolesta. Omat lääkkeet on tietysti otettava mukaan, mutta sieltä saa tarvittavat lääkäripalvelutkin.

Kaunialan vanha osa

Sain oman synttärilahjan, kun mies haki matkahuollosta laatikollisen kasveja, jotka tosin olen jo tilausta tehdessä itse maksanut. En ole ehtinyt vielä tutkia taimia, mutta sieltä tuli ainakin muutamaa perennaa ja kesäkukkien taimia ja amppelimansikkaa sekä lannoitekäpyjä ynnä muuta kivaa.

 Tätä miljoonakelloa ainakin tuli. Kuvan nappasin suosikkipuutarhan omilta nettisivuilta. Viime vuonna se ainakin kukki tosi rehevästi.

8 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut! Toivotan onnea myös tekstinikkaroinnin suhteen.

    VastaaPoista
  2. Onnea minunki puolesta. Kaaren suuren olet kulkenut , mutta sataan on vielä matkaa. Onnellisia päiviä ja kohtuullinen terveys sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea olkoon tulvillaan juhlapäiväsi tää,
      sillä kauniit hetket eivät koskaan unohduksiin jää.
      Paljon
      onnea!


      (Pitää laittaa kommentti näin, kun en voi muuten kommentoida.)

      Poista
  3. Oikein, oikein paljon onnea!
    Meillä on myös oma sepelkyyhky ja on ollut jo useamman vuoden. Vakipaikallaan valaisinpylvään päällä huhuilee tämän tästä....

    VastaaPoista
  4. Sudämelliset Onnittelut täältäkin !

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille onnitteluista. Iloni oli illalla täydellinen, kun lapsuudenystävä soitti Hollannista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!