keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Pesänteko mielessä

Kuljin ulkona kameran  kanssa ja kas, kirjosieppo on saapunut.


Se kai on viimeisiä muuttolintuja, kun tekee pesänsäkin usein muitten lintujen pesän päälle.

Västäräkkiä ei ole näkynyt meidän pihassa. Sen sijaan kottaraisesta, punarinnasta ja peipposesta on tehty ääni- ja/tai näköhavaintoja jo monta viikkoa sitten. Sepelkyyhky ei vieläkään ole suostunut kuvattavaksi, mutta kujerrus kuuluu päivittäin. Lokkilauma seurasi naapurin isäntää, joka oli aamulla äestämässä lähipeltoa.

Lintua kuvatessani huomio kiinnittyi oravaan. Ihmettelin, mitä tuolla vanhassa tammessa oikein voimistelee. Ensin näin


ja sitten näin


Asia selvisi hetken päästä, kun orava oli kerännyt koko lastin suuhunsa. Pesänteko on tälläkin mielessä.

7 kommenttia:

  1. Mainion kuvan olet onnistunut nappaamaan!

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia kevätpuuhista! Meille tuli kirjosiepot muutama päivä sitten ja yrittivät ajaa talitiaisen pois pöntöstä väkisin vaikka siepon oma viimekesän pönttö oli asukasta vailla. Minun sympatiani on tiaisten puolella, mutta lähimmässä pöntössä asuu aina kirjosieppo!

    VastaaPoista
  3. Huomasin, että meillekin ovat kirjosiepot saapuneet. Yläpihan koivussa keikkuvaan pönttöön tuo samainen lintu lenteli edestakaisin. Niitä on vuosittain useita meidän pihapiirissä. Taitaa olla niitä Suomen yleisimpiä pikkulintuja. Muistan, että isäni, joka oli Pohjanmaalta kotoisin kutsui noita harmaankirjaviksi paarmalinnuiksi.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia! Meillä oli pihapöntössä viime kesänä kirjosiepot, nyt siellä aikaisemmin ainakin kävi asuntoesittelyssä tintit...katsotaan nyt kuka sinne lopullisesti muuttaa...

    VastaaPoista
  5. Niin se elämä jatkuu joka kevät uusin voimin. Kiva seurata oravan ja lintujen pesäntekopuuhia.

    VastaaPoista
  6. Kyyhkyt täälläkin kujertaa..Uppeet kukkatertut täällä sinulla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!