lauantai 5. toukokuuta 2012

Tärppäsi!

Nimittäin kuvan värit osuivat aika nappiin. Napsaisin ikkunasta kuvan vaahteran silmuista ja tulos näkyy tässä hederissä.  Omat silmäni eivät erota vaaleanpunaista sävyä livenä ollenkaan, mutta kamerapa näki. Minulle tuli niin keväisen romanttinen olo, kun huomasin tämän Elegian (kiitos taas!) blogipohjan ja vaikken nyt itseäni varsinaisesti kehu, niin tämän oman kuvani kanssa osui kamerani ihan nappiin. Nih!

Viime yönä satoi oikein ropisemalla kattoon. Se kyllä pistää vauhtia kasveihin. Nämä valkovuokot kuvasin eilen. Tontin rajalla kasvaa upea mätäs, jollaista en ennen muista siinä paikassa edes nähneeni.



Keltavuokot ovat vasta nupuilla, mutta niitäkin on vähintään kahdessa paikassa, vaikka pelkäsin huolimatomien autokuskien jyränneen kaikki mataliksi. Marjapuskien alle odotan vielä muutamaa keltavuokkoa.


Ja sitten tämä. Keltavuokko, jonka arvelimme kokonaan jääneen naapurin rakennustyömaan kivikasojen alle, elää sittenkin meidän puolella! Toivottavasti saan vielä onnistuneempiakin kuvia, mutta ompa ainakin muistin virkistykseksi tämäkin.


Nyt ei tarvita muuta kuin talon isäntäväen ryhtyvän asianmukaisiin pihapuuhiin. En enää arvaa patistaa miestä, mutta nurmikko kyllä pitäisi jo kiireesti ajaa ruohonleikkurilla. Sen hän itsekin myöntää, mutta valittaa kovasti väsymystä.

Kun vaivoihin asti pääsin, niin muistoksi torstain klinikkakäynniltä jäi komea mustelman kädenselkään. Otin siitä kuvankin, mutten taida esitellä. Oli nimittäin niin ryppyinen nahka, että olis voinut luulla kuvan olevan jonkun vanhan mummun kädestä! Onneksi mustelmat sentään häviää ajan kanssa.

Mies lähti katsomaan, olisiko kaupassa hyvän näköistä vihreää parsaa.


3 kommenttia:

  1. Kaunis kuva ja koko blogin "ilme"...tykkään kovasti.

    Täälläkin yöllä satoi ja tämä päivä on ollut tuhruinen.. keltavuokot ovat jo kukassa ja kielot noin 15 sentin mittaisia...ei tietenkään vielä kuki, kun ovat ihan tikkuja vielä..:)

    VastaaPoista
  2. Voi meillä ei ole valko- eikä keltavuokkoja, mutta sinivuokkoja on:)Mukavaa lauantai-iltaa sinulle <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!