torstai 8. toukokuuta 2014

Verottaja iskee taas

Osuipa eilinen patapuffini sopivaan päivään, kun tänään on uutisoitu verottajan uusista linjauksista koskien  bloggaajien saamia tuotenäytteitä. Kuulemma yli 70 % meistä saa ilmaista kamaa. Ehkä niin on, ehkä ei. Lifestyle- ja rätti- & meikkiblogit ovat kokonaan oma sarjansa, samoin suositut leivonta- ja ruokablogit. Vai olenko vain näin naiivi? Jotkut kuulemma jopa vaatettavat itsensä ilmaisilla näytteillä, mutta tuskin hekään muodostavat kovin suurta osaa tavallisista blogialan harrastajista.

Lipstikkakeittoa
Olin jo kirjoittamassa omasta tiukasta linjastani, joka johtuu vain siitä ettei kukaan suuremmin ole lähetellyt enempää ilmaisia kirja- kuin ryynipakettejakaan. Onneksi muistin sentään viime hetkellä, että onhan mullekin tullut muutama tuote buzzador-merkeissä. Kaksi tai kolme kertaa, eivätkä nekään olleet kovin häävejä tuotteita eivätkä kalliita. Nyt yritin päästä kokeilemaan yhtä juttua, joka todella olisi kiinnostanut, mutten kuulemma sopinut yrityksen asettamiin raameihin.

Niin ja mainostanhan minä kaiken aikaa omia kirjojanikin ja niiden myynnistä verottaja kaiketi on kiinnostunut ainakin sen verran, että veroilmoitusta aion lähipäivinä täydentää. Viime vuonna tosin verottaja oli tyly ja ilmoitti, että tämmöinen kirjojen kirjoittelu on harrastustoimintaa, jota verottajan asia ei ole tukea sentilläkään. Antaas kattoo, mitä tänä vuonna sanotaan, kun sentään jonkun verran on muodostunut myyntiäkin. Kuluista puhumattakaan.

Mitä noihin ilmaisiin näytteisiin tulee, niin olen kyllä sitä mieltä, että jos kaikki muu tekeminen on tiukasti verotettua, niin miksei sitten tämä harmaana tähän asti pysynyt alue. Vai olenkohan vain kateellinen? En nyt puhu jostain sukkaparista, jauhonäytteestä tai muutamasta namipussista, vaan laajamittaisemmasta toiminnasta. Mielestän on jo eri asia, jos vaikkapa blogitapaamiseen osallistuneet lähtevät kotiin mukanaan painava kassillinen todella rahanarvoista tavaraa. Tai viinin testaajalle lähetetään laatikollinen, kun yksikin pullo riittäisi. Näin käsittääkseni verottajakin sen on linjannut.

4 kommenttia:

  1. Oon pari kertaa voittanu blogikilpailuissa (esim. kerranVilliviiniltä) ja pari kertaa fb:n tykkäämiskilpailuissa. Oiskohan ne pitäny mainita veroilmoituksessa..? ;)

    VastaaPoista
  2. Ei kai se verottajakaan sentään kaikkea keksi ;-)

    VastaaPoista
  3. Oho...onneksi en kuulu tuohon sakkiin, ei tarvitse murehtia tuleeko mätkyjä..:))

    VastaaPoista
  4. Olet ymmärtänyt tuon kirjoituksen ihan oikein. Minun kirjoitus höpinät eivät koskaan ole tuonut lahjuksia ja olen myös huono arvonnoissa mitään en voita. Tiedän paljon bloggaajia joille lahjukset ovat käsittämättömän suuria ja rahassa mitaten merkittäviä. Olenkin usein miettinyt koska verottaja astuu kuvioihin. Olen samaa mieltä kanssasi,että kateudesta en kirjoita, koska sama kuinka toiset asiansa hoitaa. Mukavaa kevättä sinulle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!