Puutarhalta tuli viikolla kaksi isoa laatikkoa taimia. Suurin osa pääsi jo perjantaina multaan, mutta sitten sekä multa että pytyt loppuivat. Amppelimansikat pitää muistaa huomenna istuttaa johonkin, ennen kuin seuraava taimilähetys saapuu. Siemeniä en vielä ole pistänyt multaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kuuliaisesti ohjeen mukaisesti liotin Uuden Seelannin pinaatin siemiä, mutta taisin liottaa liian kauan, kun vain kaksi iti. Ja toinen niistäkin on jo kuollut. Toivottavasti kaupan taimet juurtuvat ja pysyvät hengissä siksi kunnes saan ne varsinaisiin ruukkuihinsa. Osa menee kasvihuoneeseen.
Tänään vietin mukavan iltapäivän tapaamalla ns. vanhoja kollegoita. Menneitä ei paljon muisteltu, mutta sitäkin enemmän pohdittiin omia ja vähän yhteisten tuttujenkin kuulumisia. Hauskaa olio. Emäntä oli valmistellut meille erinomaisen sunnuntailounaankin.
Aamulla ennen lähtöä otin kuvan pesänrakentaja-oravasta. Pesän suuaukon kuvasin jo eilen. Luullakseni orava nyppi puista kaarnaa ja ehkä naavaakin pesän pehmusteeksi. Siltä tuo touhuaminen ainakin näytti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!