Kyllä vaan, tämä on ollut mainio viikko.
On tavattu sukua ja ystäviä pääsiäisen merkeissä. Heti tiistaina lähdin tapaamaan rakkaita ystäviä ja siltä reissulta kotiuduin vasta eilen. Ah miten hyvien ystävien seura voikaan virkistää ihmistä. Maailmaa tuli parannettua oikein urakalla ja mukavaa oli aamusta iltaan. Nuorena tosin päivät olivat selvästi pitempiä ja yöt lyhyempiä. Jostain kumman syystä.
Kotona odotti toivottu viesti, joka liittyy kirjaani. Kuten kerroin jo aikaisemmin, niin pinna katkesi enkä enää haeskele täyskustantajaa, vaan pistän myös omaa rahaa likoon. Asiat lähtevät pian rullaamaan.
Eilen ja tänään on käyty myös matkahuollossa ja haettu kaksi pientä nyyttiä kukkasipuleita. Paketit edustavat luultavasti tilavuudeltaan noin sadasosaa tulossa olevista lähetyksistä.
Hyvää viikonloppua!
Kirjalle kustantajan saaminen onkin kiven takana, jos ei ole entuudestaan kuuluisaa nimeä. Poikani kirjoitti hyvän drinkkikirjan ja monelta kustantajalta tuli takaisin, ennenkuin eräs pienempi kustantamo julkaisi sen. Nyt onkin sitten jo neljäs kirja julkaistu ja kirjoja on kehuttu ja ovat laajalti ammattilaisten käytössä. Alku on hankalaa näissäkin asioissa, mutta lopussa kiitos seisoo =)
VastaaPoista