Kuvausta iltapäivästi yöhön asti

Iltapäivä kului kuvauksen merkeissä. Minua siis kuvattiin ihan pientä lehtijuttua varten. Mukava kuvaajapoika tuli kotiin meille ja otti varmaa viisisataa kuvaa eukosta, jota ei sitten millään hymyilyttänyt. Silmätkin räpsähtivät kiinni aina väärässä kohdaqssa, mutta kun ei ole malli niin ei ole malli.

Itse en saa kuvaa paitsi tietysti sitten aikanaan kun sen lehdestä näen, mutta voin kertoa, että ylläni oli Pellavasydämen Mervin tekemä hupullinen, fuksianpunainen pellavamekko. Pääni oli keritty tapauksen kunniaksi jo toissapäivänä. Tällä kertaa muistin kiristää kainaloiden kuminauhat sopivan kireiksi. Mekosta tykkään edelleen oikein kovasti.

Tämä kuva on otettu kirjani syntysijoilla eli nojaan keravalaisen Mattilan talon aitanseinään. Kyltissä kerrotaan, että täällä se Sibelius sävelsi mm. Finlandian.

Menin kampaajalle siinä mielessä, että luottokampaajani tekisi permanentin. Hänelläpä oli mielessä ihan muut suunnitelmat: violetinharmaata sävyä oman tukan tumman värin joukkoon ja lyhyeksi. Ei ihan sentään keritsimillä, mutta aika paljon hiuksia tipahti lattialle. Omat harmaat ovat nyt peitossa. Ja permanetti jäi laittamatta.

Luullakseni kuvauspäivä jatkuu, sillä illaksi on luvassa roima ukonilma. Jo eilenillalla saimme siitä esimakua. Istuimme terassilla ainakin puolille öin katselemassa salamia ja kuuntelemassa ukkosen jyrinää ja varsinkin sateen ropinaa. Niin oli lämmintä, että oli pakko sanoa kylputakissa istuvalle miehelle, että voisi ehkä vetää helmoja vähän kiinni, jos joku sattuisi vielä kulkemaan ohi... Ei kukaan sateella enää ole siihen aikaan liikkeellä., arveli mies. Teemme iltaruaksi lämpimiä voileipiä, joita voi nakertaa vaikka vähän jäähtyneinäkin. Mies ainakin aikoo istua ihailemassa luonnonvoimia. Minua on ukkonen aina vähän pelottanut. Muistan vieläkin sen mustan villapeiton hajun pesukomerossa, jonne menin ukkosta karkuun. Nyt laitan jo koneen varmuuden vuoksi kiinni ja lähden valmistelemaan niitä voikkuja. Palataaan taas asiaan!