Pientä valitusta

Tämä päivä on mennyt suoraan sanottuna ihan ketuille. Ensinnäkin valvoin  koko viime yön. Viideltä kuuntelin uutiset, otin nukahtamislääkettä ja kömmin sohvankulmaan, kun en omassa sängyssä ollut muuta kuin pyöriskellyt koko yön ja kuunnellut sydämeni jumpsutusta. Tämähän teki sen, että heräsin iltapäivän puolella. Aamuteen jälkeen olin edelleen niin reporanka, että ei muuta kuin takaisin samaan sohvannurkkaan. Rytmihäiriöt jatkuivat, mutta sainpa onneksi unenpäästäkin kiinni.

Päiväpostikin oli jo tullut siinä vaiheessa, kun kömmin petistä. Sydänkin oli unen aikana rauhoittunut. Rytmihäiriöitä ei ole ollut pitkään aikaan, mutta taisin jännittää isän kuulumisia. Hän on tänään ollut tutkimuksista, joista mieheni jo etukäteen arveli, että niistä ei appiukko hengissä selviä.

Isä on viime aikoina ollut kovin väsynyt. Kun kävimme viikolla, oli paikalla myös systeri ja lankomies, ja kun talossa oli normaalia enemmän hälinää, väsähti isä pyörätuoliinsa. Kaipa hän jo mielellään lähtisi äidin luo. Ystävät ja sukulaiset ovat kuolleet toinen toisensa perään ja vaikka me lapset yritämme käydä säännölliesti, ovat päivät pitkiä ja yksinäisiä. Ei siinä kodinhoitajienkaan pikavisiitit suuresti auta tilannetta. Hyvä kuitenkin, kun he käyvät säännöllisesti. Tai no, usein isä ehtii itse keittää aamupuuronsa ennen kuin aamukävijä saapuu. Heilläkin on tiukat aikataulut ja vähän väkeä.

Kun nyt päivä on mennyt tähän malliin, niin en kuvittelekaan enää tekeväni muuta kuin pari, kolme kerrosta neuletakkkiini.