Ravut olivat pieniä, osittain yllättävänkin kovakuorisia, mutta hyviä maultaan. Kotimaisia täplärapuja suoraan cittarin tiskiltä valmiiksi keitettyinä. Hinnasta en hirvannut puhua mitään, mutta mies totesi, että kyllä nyt kerran kesässä kaksi ihmistä raaskii rapuja ostaa. Haikeudella hän muisteli Veikko-sedän Pielavedeltä lähettämiä rapulasteja, jotka matkustivat junalla (vai olikohan se linja-autolla?) Savosta tänne eteläiseen Suomeen. Joka kesä eikä määrästä pihdattu. Mutta ennen oli ennen, noin puolisen vuosisataa sitten.
Viime kesänä ostamamme ravut olivat espanjalaisia ja vielä näitäkin kovakuorisempia. Ja maultaan vähän härskejä. Mutta kuten sanottu, nämä olivat hyviä.
Jokohan mekin tänä vuonna saateis rapukekkerit pystyyn...Niin monta vuotta jääny välliin :)
VastaaPoista