sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Rauhallista sunnuntai-iltaa

Tervetuloa uudet lukijat! Aina tuo arvonta onneksi saa vähän vipinää hiljaiseenkin blogiin. Vielä on aikaa arvontaan....

Tämä on melkein kuin piilokuva. Fasaaniäiti rapsuttelee rododendronin juurelta varmaan matosia, mutta niin on hyvä maastopuku, ettei sitä paljon erota.


Kevättä tekee, vaikka yöllä olikin satanut sen verran lunta, että aamulla näkyi auton ikkunalta. Yritin äsken tehdä puutarhakauppaan tilausta, mutta ilmeisesti joku muukin oli tilaamassa, kun selvästikin puutarhurin kone jumittui. Kesäkukkia, tomaatin ja kurkun taimia, siemeniä ja sen sellaista olisi tarkoitus tilata. Värväsin jo lapsenlapsen rakentamaan pihalle kasvilavaa, tai oikeastaan äitinsä mukaan poika ilman muuta tulee avuksi tai vaikka he molemmat, jos tarvitaan.

Ennen pihatöitä pitäisi saada nukkekotimaailmaan vähän vauhtia. Maalasinkin jo monta päivää sitten pihamaan ja nyt pitäisi maalata kattolevyt sekä kiinnittää valaistus paikalleen. Se tosin vaatii taitoa, sorminäppäryyttä ja koneen käyttöä. Siihen palaan nukkisblogissa sitten, kun aika on kypsä.

Kypsyydestä puheenollen, alkaa olla aika lähteä kuorimaan perunoita. Meillä on ihanaa mateenmätiä, sillä viikolla hankitussa mateessa oli tosi isot mätipussit. Herkuttelimme jo eilen ja tänään jatketaan, vaikkei sitä jäänyt kuin nokare. Meillä oli ns. akateeminen keskustelu siitä, kuuluuko mäti syödä paahtoleivän vai perunan kanssa. Minä olin paahtoleipäpuoluetta, mies kannatti pottuja. No me söimme perunan kanssa, varsinkin kun sopivaa paahtoleipää ei ollut talossa. Kumpaa kantaa sinä edustat?

Mädin ja perunan lisäksi tarjolla on savusilakoita, graavattua kirjolohta ja palanen savulohta. Herkkuateria siis tiedossa heti kun saan ruoat pöytään. Mies, joka aikaisemmin teki ruoat ja oli oikein kuulu herkuistaan, ei nykyisin pistä tikkua ristiin ruoan eteen, vaikka käy tosin kaupassa. Ja jos tulee pöydäntäysi perikuntaa, niin kuorii kyllä silloin perunat. Juu ja antaa hyviä ohjeita, etenkin niin sanottuja sellaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!