lauantai 25. lokakuuta 2014

Kullan arvoiset ystävät

Yksi asia päivää kohti näköjään riittää. Olin päiväkahvilla ystävän luona. Mies ihmetteli, miten juttua riittä kahdeksi ja puoleksi tunniksi. Olisi piisannut pitemmäksikin ajaksi, mutta joku kohtuus sentään vierailuissakin pitää olla. Praataaminen virkisti oikein todella, mutta kas, kotona sitten väsymys yllätti. Nukuin illansuussa toista tuntia.

Viime viikon sairaalakäynnillä kaksi muuta ystävää kävivät ilahduttamassa minua vierailullaan. Juttua riitti meilläkin ja aika tiputuksessa meni kuin siivillä. Tarkoitus olim ottaa skype-yhteys kauempana asuvaan ystävään, mutta se ei syystä tai toisesta onnistunut. Puhelinyhteys sentään saatiin. Petinaapuri vakuutteli, ettei lörpöttelymme häntä häirinnyt.


Tuliaiseksi sain näin ihastuttavan ruusukimpun. Kuvassa kukat eivät ole parhaimmillaan, sillä en saanut aseteltua kimppua sopivaan maljakkoon eikä varsien lyhentäminenkään auttanut. Ehkä tästä voi kuitenkin saada jonkun kuvan kimpun kauneudesta. En ole vieläkään raaskinut heittää sitä menemään, vaikka kieltämättä jo olisi aika.

Ystävät ovat todella kullan arvoisia ja varsinkin tällaisessa tilanteessa on kiva huomata saavansa tukea. Te blogi- ja fb-ystävät olette ihania, mutta mikään ei voita ystävää livenä. Ystävää, joka tulee ja halaa. Kaikki eivät ehkä sitä halua tai uskalla ottaa vastaan, mutta varsinkin parin oman yllättävän kokemuksen ja kuulemani tarinan elävästä elämästä jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tein oikean ratkaisun, kun lörpöttelen asiani avoimesti. Kaikille se ei sovi, kaikki eivät siitä pidä, mutta eipä ainakaan tarvitse miettiä, kenelle on kertonut, kenelle ei. Joillain voi puhuminen olla vaikeaa senkin takia, ettei ole saanut itse vielä käsiteltyä valmiiksi asiaa syöpä omassa mielessään. Kaikkien luonteeseenkaan ei tämmöinen höpöttäminen sovi.

Tulipa tästä mieleen ex-kollega, jonka kanssa aikanaan  joudimme napit vastakkain ja vieläpä niin, että koin saavani teräviä puukkoja jatkuvasti selkääni. Todellista syytä en tiedä vieläkään, mutta ehkä juuri tämä luonteiden erilaisuus oli yksi syy. En ainakaan tiedä koskaan tätä toista tietoisesti loukanneeni, vaikka hän kyllä puhui kostostakin. Ja pitkästä vihasta. Kostosta minulle tuntemattomasta aiheesta, mutta emme me siitäkään päässeet puhumaan. Yksi niitti arkussani oli varmaan sekin, kun kerran erehdyin häntä halaamaan. Syytä en muista, ehkä onnittelin syntymäpäivän johdosta tai jotain vastaavaa. Näin heti toisen naamasta, että tuli tehtyä paha virhe!

Tänään, kun läksiäisiksi halasimme ystäväni kanssa, niin sekin antoi jälleen kerran voimia. Ei turhaan puhuta voimahaleista, ei! Onhan tuo mies kotona, muttei häntäkään pelkästään syöpäasioilla pitäisi kuormittaa, vaikka näinhän väistämättä tietysti tapahtuu.

Ensi viikolle on runsaasti ohjelmaa, itse asiassa lähes joka päivä on jotain, mutta niistä lisää sitten aikanaan. Kellotkin kääntyvät kesän suuntaan ensi yönä, mikä pitää muistaa. Viikonloppuna miehellä on harjoitukset vain sunnuntaina, mutta silloin sitäkin tiiviimmät. Se merkitsee sitä, että taidan syödä yksikseni ja todennäköisesti lauantain jämäruokaa.

Muuta ohjelmaa riittää ainakin kutomisrintamalla. Värit vähän vääristyivät kuvassa, mutta taustalla on kaksi paria vanhuksille meneviä punaisia ranteenlämmittimiä.Kirjavat jäävät kotiin itselle. Edessä on Lentävän lapasen nimikkolangasta eli aidosta pässinpökkimästä Lempistä tulevat sukat itselleni. Sikäli mikäli pystyn niitä käyttämään. Lanka on vähän karkeaa, mutta sanoisin että kauneinta koskaan näkemääni. Kuva on eiliseltä. Nyt on jo toinenkin sukka terävaiheessa, kun tässä vasta aloittelin ensimmäistä.


2 kommenttia:

  1. Se on hyvä että jaksat olla ystäviisi yhteydessä etkä käperry yksin kotia murehtimaan. Puhuminen tosiaan auttaa. Minäkin puhun ilot ja surut muille ja tuntuu kuin puolet murheista lähtisi pois. Ilothan vaan tuplaantuu kun saa toisille kertoa ;D Jaksamista sinulle ja voimahali täältäkin ♥

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että ystäväsi ovat tukenasi kaikkien hoitojesi keskellä. Me blogi-ystävät voimme vain näin virtuaalisesti myötäelää kokemaasi. Ja upeaa, että omien hoitojesi ohella jaksat kutoa myös vanhuksille. Toivotan sinulle jaksamista edelleen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!