Päivystyksestä kotiin

Hoitaja neuvoi eilen lähtemään varmuuden vuoksi päivystykseen, kun laskimoportin päällistä punoittaa ja kuumottaa ja kintut ovat vähän kuin tönkkösuolatut sillit. Olokin tuntui kuumeiselta, vaikkei kuumemittari sitä näyttänytkään. Jos vaikka olisi jotain tulehdusta, arveli hoitaja. Onneksi soitin etukäteen kuullakseni, että odotusaula oli pullollaan ilmoittauutumista odottavaa väkeä ja seuraavakin aula täynnä jo ilmoittautuneita. Ei siinä mitään, päätimme lähteä vasta aamulla ja sen hoitajallakin hyväksytin.

Nyt väkeä oli vain kourallinen, mutta niin vain vietimme reissussa koko aamupäivän. Tai itse asiassa paikan päällä runsaat kaksi tuntia, eli ei kauhean kauan. Muutamat muut odottajat repivät melkein pöksynsä, kun ei mitään tapahtunut ja kyllä mekin vähän ihmettelimme, kun odotusaulan väki ei lisääntynyt, ei vähentyunyt.

Verikokeissa ei ollut mitään erikoista ja kun kaksi lääkäriä oli sitä mieltä, että rintaa ei kuumota niin uskottava on. Ei kuumota, ei! Minusta sitä kyllä kuumottaa ja toista arpea kiristää edelleen. Lääkärit arvelivat, että voisi olla vaikka allerginen reaktio hoidon jälkeen. Pitkäkestoinen allerginen reaktio, kun hoidosta on jo kaksi viikkoa ;-) ! Ehkä minä vain luulen. Hyvä kuitenkin, kun lähdimme päivystykseen.

Tuo jalkojen turvotus ja kipu on lisääntynyt ja se vähän huolettaa. Lääkäri käytti sanaa ruusu, muttei ottanut sen enempää asiaan kantaa. Kai sekin yksi vaihtoehto on. Tukisukistakin hän puhui, mutta en tiedä mitään kamalampaa asiaa jaloissa kuin tukisukat. Sitäpaitsi en saa niitä itse edes puettua jalkaan eikä miehestä ole siinä asiassa kuulemma apua. Yritin tänään rasvata jalkoja, mutta hankalaa sekin on. Pitää muistaa vielä illalla saada jollain konstilla rasvaa jalkapohjiin ja kantapäihin. Olisi kiva mennä jalkahoitoon, mutta nyt hierominen on kielletty, enkä itse kinttujani pystyisi hieromaankaan. Jos olen oikein surkea, voin joskus saada miehen levittämään rasvaa, mutta hyvin vaikeaa se hänelle on, Hieromista ei kannata ehdottaakaan.

Perjantaina minulla on "kokovartalokuvaus", jolloin selviää, onko syöpä levinnyt ja jos niin minne. Ei se ainakaan helpolla hellitä. Lääkärinaika on seuraavalle viikolle, kuten myös seuraavat sytostaatit. Sitten sitä kuulee. Mies lupasi tulla mukaan, lääkäriin nimittäin. Neljä korvaa kuulee aina enemmän kuin kaksi ja kyse on sentään jatkosuunnitelmista.

Voisin kai sanoa, että olo on levollinen. Eri asia on, miten  levollinen olen, jos kuulen huonoja uutisia, saati oikein huonoja uutisia. Toistaiseksi olen kuitenkin päässyt helpolla, kun kipujakin on ollut minimaalisen vähän. Jokainen hoitokerta on erilainen ja viime kerran jälkeen näitä erilaisia juttuja on vasta ilmennyt. Toivottavasti seuraava on parempi kerta.

Tässä taas yksi päivä on illassa ilman että mitään näkyvää olisi syntynyt. Ohjelmassa kylläkin olisi vielä yhden paperinipun kopioiminen. Ruoasta ei tarvitse huolehtia, sillä mies kävi hakemassa valmiita kaalikääryleitä. Niitä ja puolukkahilloa siis iltaruoaksi!