Syyslauantain aatoksia

Tänään nostin meidän loput perunat. Kolmessa muuttolaatikossa oli vielä pari kolme kitukasvuisen näköistä vartta ja tämän verran niistä herui.  Perunat ovat tosi hyvän näköisiä, hyvän makuisia ja ihmeiden ihme, vielä ruvettomia ja ohutkuorisiakin. Keitin koko pytyllisen kolmen litran kattilassa. Osa syötiin tänään, osasta tulee varmaan maanantaina paistinperunoita.

Mies toi perunoiden kaveriksi kaksi pientä purkkia mätia ja savusiian. Siialla oli myyntiaikaa vielä kaksi viikkoa, mutta jo heti kun perkasin sitä, tuli tunne, että kaikki ei ole kunnossa. Ja niinhän se olikin. Kala oli niin pahan makuista, että käärin sen sanomalehteen ja roskapussiin. Koko illan mietimme, millä maun saa suusta pois. Kun olin pakannut ruodon ja pakkauksen jo aikaisemmin sanomalehteen, en enää ruvennut tutkimaan mitä päiväystarran alla mahdollisesti luki. Nyt ei savukalaa osteta vähään aikaan tähän taloon. Onneksi kummankaan maha ei ole vielä ainakaan sekaisin, mutta emme muuta kuin maistoimme kalaa pienet palat. Onneksi oli se mäti ja potut.

Päivemmällä raahasin kaksi säkillistä talvivaatteita ja jalkineita SPR:n ja monen muun yhteiseen keräykseen. Mies oli kyytipoikana ja ajoi onneksi melkein oven viereen erittäin kielletylle paikalle, mutta sen kauempaa en olisi jaksanut säkkejä raahatakaan. Mies odotti autossa, mutta auttoi kyllä kotona säkit autoon. Itselle tuli hyvä mieli ja toisaalta pääsimme monesta sellaisesta vaatekappaleesta eroon, joita ns. sattuneesta syystä kumpikaan ei enää ole käyttänyt. - Nälkäpäiväkeräykseenkin otimme osaa: minä eilen täällä ja mies kaupan eteisessä tänään. Jokos olet osallistunut?

Jotta sädekehä ei liikaa kiristäisi, kirjoitan vielä yhdestä ihmetyksen aiheesta, joka minua harmittaa. Olen naamakirjassa yhdessä emalikippokirpparissa enkä voi olla ihmettelemättä, millaista romua ihmiset siellä kaupittelevat. Kotimaisten Finelien lisäksi kiinalaista ja puolalaista kippoa vaikka millä mitalla. Tosin moni ehkäö tykkääkin niiden ylenpalttisesta koristelusta, ei siinä mitään. Eniten paheksun kuitenkin sitä, miten pahastikin lohjennutta ja risareunaista emalikamaa yritetään myydä kalliilla hinnalla. Lisäksi kattiloissa ja pannuissa on "vain vähäistä kulumaa", mikä osoittautuu tosi pinttyneeksi ja kuluneeksi sisäpohjaksi. Pakko tietenkään ei ole ostaa, mutta jotenkin harmittaa tuollainen rahastusyritys. Tosin hölmähän ei ole se, joka pyytää vaan se, joka maksaa.

Emali on taas tullut muotiin, vaikka onkin epäkäytännöllistä kun ei kestä kunnolla konepesua. Kattilatkin polttavat herkästi pohjaan, olen muistelevinani, mutta onhan se parhaimmillaan kaunista. Kotimaisen laadukkaan talousemalin valmistus loppui joskus 1980-90 -lukujen taitteessa ja sen jälkeen kotimaisilla merkeillä myyntiin tulleet valmistetaan jossain muualla, liekö thaimaalaista alkuperää?