lauantai 16. huhtikuuta 2016

Tilannekatsaus

Hei taas!


Istuin kolmisen tuntia "yötöissä" ja tarkistelin tekstiäni. Annos yöjäätelöä maistui hyvältä, mutta nyt alkaa ottaa jo selkään niin että pistin wordin kiinni ja tulin hetkeksi vielä tänne puolelle rentoutumaan. Niin, se on kumma, miten aina tulla tupsahtaa uutta kirjoitettavaa ja tarkistettavaa, vaikka jo varmaan muutamaan kertaan olen ilmoittanut, etä kirjani on nyt kirjoitettu.

Julistin  jo facebookin puolella uuden kirjani teeman ja - tuhannet kiitokset - sain heti laskujeni mukaan melkein 15 ennakkotilausta! Kirjani on fakta-fiktioromaani, päähenkilönään Anna Olsoni - Quist. Toivottavasti lukijakunnassa on runsaasti Annan sukulaisia, talousopettajia tai muuten vaan 1800-luvun lopun - 1900-luvun alkupuolen naisasioista kiinnostuneita. Mahdollisia tilaajia nimittäin!
Anna oli Suomen ensimmäinen kotitalousopettaja, joka käynnisti alan opettajakoulutuksen tasan 125 vuoitta sitten. Kirjoitan lisää, mutta nyt taidan kömpiä nukkumaan.

2 kommenttia:

  1. Täytyi vasiten tulla tervehtimään vanhaa kamua, kun en ole aikoihin ehtinyt halaistua sanaa kirjoittamaan sinulle. Päällisin puolin vilkaisin puolisen tusinaa viimeisintä kirjoitustasi ja toivon sydämestäni, että tilanne sinun ja miehesi terveysrintamalla olisi vähintäinkin tyydyttävä. Ajattelen usein sinua ja rukoilen puolestasi, sillä terveys on asia, jonka puute rapistuttaa elämästämme niin paljon mukavia asioita, jotka meille kuitenkin on annettu nautittavaksemme. Tuo kirja-asiasi vaikuttaa aivan mahtavalta! Olet ollut ahkera! Mukava tietää, että on taas tiedossa yksi kirja ajatuksenlokeroon "pakko joskus lukea". Tällä hetkellä teen kahta työtä, että lukemiset odottavat aikaa parempaa.
    Mutta lämmin halaus sinulle ja miehellesi terveiset!

    VastaaPoista
  2. Kirjasi kuullostaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!