Se on nyt lokakuu

Voi veljet, miten tämä aika kuluukin nopeasti! Siksi piti vaihtaa otsikkokuvakin, kun vielä Villiviinin villiviinissä on lehdet tallessa. Naapuri istutti viime vuonna raja-aidalle villiviinin, joka on kasvanut ja menestynyt oikein hyvin, jopa niin hyvin, että se on kiemurrellut meidän puolelle ja noussut aitan seinälle. Sehän sopii meille oikein hyvin, paitsi että pitää varmaan ensi kesänä vähän miettiä, miten ruoho leikataan rajalta. Ehkä ei mitenkään? Tänä vuonna selvisin repimällä likaruohot käsin.

Tänään kierrettiin asioilla. Pakettia tuli matkahuollon kautta, Prisman postilaatikon ja oikeankin postin kautta. Matkahuollosta hain varmaan lähemmäs kahden ja puolen kilon lankapaketin. Nyt enää puikot esille ja rupean kutomaan miehen tilaamaa villapaitaa. Paketissa on lankaa myös pipoon ja muutamiin kintaisiin, ehkä johonkin sukkapariinkin. Ja varalanka siltä varalta, että mies ei olisi kelpuuttanut viininpunaista villapaitaa.

Prismassa tein myös joukon ostoksia Joulun lapsi-laatikoihin. Vaatepuoli ja joukko muutakin tavaraa jäi ostamatta, kun ei sopivia löytynyt, mutta aloitin tärkeimmästä päästä: kynät, kumit, penaalit ja pehmolelut on nyt hankittu! Onhan tässä koko kuukausi aikaa tehdä muita hankintoja. Eikä meillä vielä ole laatikoitakaan.

Aloitimme kierroksen lääkäristä. Varsinaisesti asiani oli saada reseptejä uusittua ja yksi labralähete. Verenpaine oli hyvässä jamassa, mitä lääkäri oikein kiittelikin, eikä sydämestä kuulunut mitään asiaan kuulumatonta. Eli lääkitys on kohdallaan. Niin myös miekkosella, joka sai uusia troppeja. Niiden ansiosta hänen turvonneet nilkkansa ovat jo ihan normaalin näköiset. Flunssanikin taisi mennä melkein suurkiitoksella ohi, sillä vähän vain yskittää silloin tällöin.

Syksy on tekemisen aikaa

Totta vie, ensimmäinen syysflunssa iski ja vielä itse aiheutettuna. Istuimme eilen terassilla, mies grillasi iltaruoaksi raakamakkaroita ja minä istuin vieressä palelemassa siksi kunnes älysin hakea lisää vaatetta päälleni. Flunssahan oli nopeampi, mutta saa nähdä, mihin suuntaan tämä tästä kehittyy. Mutta yhtään ei kaduta!

Naamakirjassa tarjottiin suppilovahveroita ja minähän tein heti kaupat. Saapi sitä satoa näinkin kerättyä! Ensimmäinen satsi on nyt kuivattu ja huomenna jatkuu. Ostin 25 litraa. Sienet oli poiminut äiti poikansa kanssa. Poika oli ihmetellyt, että miten voi olla sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät itse poimi omia sieniään. Nii-in, lähetin pojalle terveisiä, että kun tulee vanhaksi tai on muuten huonojalkainen, niin on kiva, kun semmoinen reipas 9-vuotias kaveri käy äitinsä kanssa sienessä. Äiti kerää lapsille Tallinnan matkaa sieniä poimimalla, mikä on kiva idea. Poika oli jo viime vuonna, nyt on pikkusiskon vuoro.

Harmillista, kun huomenna on paastopäivä eikä päästä herkutteemaan sienikastikkeella, mutta ylihuomenna sitten.

Flunssa ei estänyt sukan kutomista, vaikken tällä viikolla saanutkaan yhtään paria Sukkasadon heinälatoon. Vasta kolmas pari on tulossa, mutta päätin ruveta seuraavaksi kutomaan sukkia ja enhä kintaitakin, jos ehdin, Joulun lapsi -kampanjaan. Jos pienellä vaivalla voi tuottaa suuren ilon lapselle, jotka ehkä koskaan ei ole saanut yhtään lahjaa tai omistanut yhtään ikiomaa lelua, niin kyllä meillä kaikilla on varaa tehdä edes yksi paketti.

Idea ja ohjeet löytyvät tuon linkin takaa, samoin keräyspisteet ja toivomukset kenkälaatikon kokoiseen poksiin pantavista tavaroita. Laatikotkin saa valmiina keräyspisteestä. Ja jos ei ole aikaa kutoa tai koluta kauppoja, niin joulupakettien kuljetuskustannuksiin voi aina osallistua. Meidän yhdet naapurimme olivat viime vuonna jakamassa paketteja paikan päällä Romanissa ja kertoivat lehtihaastattelussa, miten järkyttävään köyhyyteen he siellä törmäsivät. Niin että eikös haasteta toinen toisemme mukaan?



Minä jo eilen, muistamatta koko operaatiota, tilasin valtavan kasan lankoja. Mies nimittäin tilasi itselleen paksun villapaidan ja samalla tilasin yhtä ja toista muuta lankaa. Nyt se sitten kilpailee Joulun lapsen sukkaparien kanssa, mutta eiköhän se siitä mene, vuorotellen on kivakin tehdä eri käsitöitä. Mutta oma talvivillapaitani pölyttyy edelleen käsityökassissa ja odottaa vuoroaan... Syksy on tekemisen aikaa!

Pikavisiitti

Käväisimme tänään Tyttärellä juomassa päiväkahvit. Vierailun syy oli ruusuntaimi, jonka lupasimme hänelle. Toivottavasti tämä juurtuu ja viihtyy uudessa kukkapenkissään; nyt se rupesi versomaan nurmikolla emonsa vieressä. Edellinen ruusu, jonka veimme, näytti koko kesän kuolleelta, mutta kuulemma siinäkin henki pihisee. Eli ei kannata kiskoa heti paikalla kuolleita kasvinraatoja maasta... Vein myös muutaman kukkasipulin, kun en millään jaksaa kaivaa kuoppaa kahdellekymmenelle mukulalle. Muutama odottaa sentään istuttamista meidänkin pihaamme.

Tämä on emoruusun kukkakuva. Poikanen ei sentään vielä kukkinut, vaikka ehtikin kasvattaa pitkän varren, josta mies totesi, että näkee milloin on nurmikko viimeksi leikattu.

Talossa oli tarjolla oikean Poikasen leipomaa piirakkaa ja saimmepa mukaamme pojan rippikuvankin.

Elättelemme toivoa lämpimästä illasta. Mies lähti kauppaan ja arveli ostavansa ulkoruokaa eli jotain grillattavaa. Kyllä sitä ainakin takki päällä tarkenee, jos haluaa nauttia viimeiseen asti niin sanoakseni kesän antimista. - Nyt ovi kolahtikin eli lähdenpä tästä tyhjentämään kauppakassia. Mukavaa viikonvaihdetta!

Syksyistä höpötystä

Jääpaistia riittää vielä täksikin päiväksi! Mies toi kaupasta kyssäkaalin eli kaalirapin, jota en muista aikaisemmin koskaan keittäneeni, hädin tuskin syöneenikään. Kuoritaan kuin lanttu, pilkotaan parin sentin kuutioiksi ja keitetään. Mies tiesi antaa ohjeet, sillä hänen kotonaan sen kasvatusta on aikoinaan harrastettu. Lisäksi ajattelin keittää pussillisen punajuuria ja leikata lopun lampaanpaistin viipaleiksi. Siinä on sitten ruokaa huomiselle paastopäivällekin. Oikeaa syksyruokaa.

Eilinen iltapäivä kului miehen kanssa sairaalareissussa. Hänet oli sinne kutsuttu rasitus-EKG:hen. Polkeminen oli sujunut hyvin, mutta lääkäri määräsi uudet sydänlääkkeet. On se metkaa: tämä tohtori oli pitänyt aikaisempia lääkkeitä hyvin mitättöminä, suorastaan tehottomina ja keskenään sopimattomina. Niitä mies kuitenkin on popsinut kolme vuotta ja useamman lääkärin uusimana, vieläpä saman aluesairaalan saman poliklinikan herrojen toimesta. Sikäli asiassa voi hyvinkin olla perää, kun ainakaan ne eivät ole tepsineet. Toivottavasti nyt uudet helpottavat oloa ja vähentävät myös turvotusta. Lääkäri oli ollut miellyttävä ja ottanut asiakkaansa puheet ihan tosissaan. Paras tietysti, ettei miekkosta määrätty jatkotutkimuksiin, mutta lääkäri lupasi soittaa muutaman viikon päästä ja kysellä kuulumisia.

Katselin mennen tullen kauniita ruskamaisemia ja harmittelin, kun ei ollut kameraa kassissa. Aurinko paistoi nätisti vielä illansuussa, joten riensin ottamaan muutaman syksyisen kuvan, joista tuossa hederissä on yksi ja tässä toinen. Nämä varmaan ovat viimeisiä päiviä, jolloin lehti vielä on puussa, ainakaan joka paikassa. Tänään jo mies tiedotti, että kauppamatkan varrella ihailemamme punalehtinen vaahtera oli tipauttanut kaikki lehtensä. Meidän pihavaahteramme ja pihlajat myös ovat tänä vuonna kovin sotkuisen värisiä, kellan-vihreänkirjavia. Saas nähdä, ehtivätkö ne ollenkaan saada punaista väriä lehtiinsä. Syksy tulee väistämättä, vai pitääkö jo sanoa talvi?

Meidän jääpaistimme

Ohje on viimeisestä Etiketti-lehdestä, mutta se vähän muokkaantui. Alkuperäisessä oli lihana hirveä tai nautaa, meillä lammasta (9,95 e/kg)

Jäinen lampaanpaisti, n. 1,5 kg sata-asteiseen uuniin. Viiden tunnin kuluttua työnsin lihamittarin paistiin ja odotin, että sisälämpö nousee 60 asteeseen (nousi varkain 63:een) ja otin vuoan ulos uunista. Alkuperäisen mukaan paistoaika olisi ollut 6-7 tuntia, meidän pässimme kypsyi kyllä nopeammin.

Sen jälkeen kiehautin mausteliemen:
3,5 l vettä
6 rkl merisuolaa
3 rkl sokeria
3 rkl väkiviinaetikkaa
1 rkl mustapippureita
1 rkl valkopippureita
4 laaketinlehteä
1 rkl rosmariinia
1 rkl timjamia

ja loiskautin paistin kuumaan liemeen. Rosmariini ja timjami olivat kuivia, kun ei tuoretta ollut. Sitten kannoimme padan ulkoeteiseen yöksi ja seuraavaksi päiväksi. Illalla leikattiin ohuita viipaleita ja ai että oli hyvää!

Ehkä paastopäivänäkin voisi ottaa viipaleen? Lounaani oli lautasellinen Myllärin porkkana-ohrattoa ja kolme viinirypälettä.

Viikonloppu vastassa ja vatsassa

Päivät ovat jo aamusta alkaen mahdottoman hämäriä ja tuntuu kuin iltakin tulisi paljon nopeammin kuin syyskuussa kuuluu. Minä ainakaan en tahdo saada mitään edes tehdyksi päivän mittaan. Vähän käsitöitä, vähän lukemista, vähän nettipuuhastelua. Yritän kyllä ainakin takaraivossa antaa ajatusten lentää seuraavan kirjan aihioon. Ja olen vähän materiaaliakin kerännyt. Hyvin vähän.
Vaikkei ole pakko juuri mitään tehdäkään, niin silti edessä oleva viikonvaihde tuntuu mukavalta.

Onneksi on pimeyttä vastaan kynttilät ja ystävän antamat pikkuiset lyhdyt! Poltan kynttilää turvallisesti takassa. Jotenkin sitä pelkää, ettei vaan vanhassa talossa tuli pääse irti.

Paistoin huomiseksi meille jääpaistin, joka on nyt ulkoeteisessä mausteliemessä likoamassa. Saapi nähdä, mitä siitä tulee. Mies arveli, että ehtii vielä huomenna käydä kaupassa, jos oikein huonosti käy. Jääpaisti pantiin sata-asteiseen uuniin umpijäisenä ja paistettiin n. 60 asteiseksi. Minä vähän epäilen meidän mittaria. Se tietysti tökättiin vasta melko loppuvaiheessa lihaan, joka muuten oli lampaapaisti. Jännä nähdä, mitä siitä tulee, jos ei muuta, niin minulle ainakin kelpaa leikkeleeksi aamupalalla. Ruokaahan meillä ei heitetä haaskioon, paitsi jos on homeeseen päässyt, kuten nyt leipä muutamaan kertaan. Talossa ei ole alakerrassa pakastinta, ei edes pakastelokeroa ja kesä ei ole tehnyt hyvää pehmeille leiville. - Paistin resepti oli tänään tulleessa Etiketti-lehdessä, jossa tosin paistettiin hirven tai naudan lihaa. 

Sunnuntaina meillä on tarkoitus pitää paastopäivä. Mies sitä ehdotti, sillä maanantaina on tiedossa aikainen herätys. Hänellä on asiaa aluesairaalaan ja minä lupasin lähteä kaveriksi. Samoin huomenaamulla hänen kellonsa soi aikaisin: soittoharjoitukset, joihin hän käy nappaamassa kylän toiselta laidalta saksalaisen lukiolaistytön kyytiinsä. Meiltä lähti jo eilen yksi soitin neidille lainaan. Mies pääsee palauttelemaan saksan taitojaan, kun kuulemma istuvat vierekkäin stemmakavereina. 

Katsoin osan tänään alkanutta helvetin keittiötä ja sitä se totta vie on. Moista kiroilua en muista kuulleeni edes vuosikymmenet sitten muinaisessa ravintolaharjoittelussa, jonka kiroilut saivat maalaistytön pään vallan pyörryksiin. Käsittämätöntä huutoa, melskausta, ruoan heittämistä lattialle tai parhaassa tapauksessa roskapyttyyn, kokkien ajamista ulos keittiöstä. Hyi olkoon! Ei sillä, ohjelman käsikirjoitus ehkä oli näin kirjoitettu ja ohjelmaan valittu nolattavaksi varsin epätasaista porukkaa. Ei kai muuten ammattikeittiössä työskentelevän ihmisen bravuuri ja parhaan osaamisen osoitus voi olla parsakaalikeitto? Ravintolaruoaksi! Niin tai näin, tätä ohjelmaa ei voi suositella kenellekään. Ei siitä ainakaan hyvä mieli jäänyt. 

Mukavaa sadepäivää

Sade ja syksyn alkaminen ei niinkään tunnu mukavalta, mutta päivä oli mukava. Paranneltiin maailmaa ystävättären kanssa. Tinkin paastostani sen verran, että nautin kahvikupillisten kanssa palan omenapiirakkaa. Se ehkä korvasi kaurapuurolounaan. Iltaruoaksi on eilen keitettyä porkkanaohrattoa, joka kylläkin kaipaa höystettä ja maustetta, muutakin kuin raejuustoa.

Ystävä lainasi pari perinnekirjaa, joista etsin taustamateriaalia seuraavaa kirjaani varten, sitä siis joka syntyy jos on syntyäkseen. Aihio kyllä on jo jotenkin mielessäni, mutta katsotaanpa kahden, kolmen vuoden päästä, onko siitä jotain kehkeytynyt.

Lähetin kirjani vanhalle (siis jo sananmukaisestikin) opettajapariskunnalle, jotka sattumoisin tapasin muutama viikko sitten. Äidinkielenopettaja ei kommentoinut, mutta rouvalta tuli mukava, ystävällinen viesti kiitokseksi. Ja tuli terveiset ensin mainitultakin, mutta voipi olla, että pilkkuni eivät olleet ihan kohdallaan tai muuten oli jotain mätää. Tämä herra viljeli latinankielisiä lausahduksia, joista tempus fugit oli yksi hänen lempilauseistaan. Aika kuluu, tunti loppui yleensä aina kesken.

Aika kuluu, niinpä niin. Velimies täyttää tänään 59 v. Onneksi muistin onnitella!