Syksyistä höpötystä

Jääpaistia riittää vielä täksikin päiväksi! Mies toi kaupasta kyssäkaalin eli kaalirapin, jota en muista aikaisemmin koskaan keittäneeni, hädin tuskin syöneenikään. Kuoritaan kuin lanttu, pilkotaan parin sentin kuutioiksi ja keitetään. Mies tiesi antaa ohjeet, sillä hänen kotonaan sen kasvatusta on aikoinaan harrastettu. Lisäksi ajattelin keittää pussillisen punajuuria ja leikata lopun lampaanpaistin viipaleiksi. Siinä on sitten ruokaa huomiselle paastopäivällekin. Oikeaa syksyruokaa.

Eilinen iltapäivä kului miehen kanssa sairaalareissussa. Hänet oli sinne kutsuttu rasitus-EKG:hen. Polkeminen oli sujunut hyvin, mutta lääkäri määräsi uudet sydänlääkkeet. On se metkaa: tämä tohtori oli pitänyt aikaisempia lääkkeitä hyvin mitättöminä, suorastaan tehottomina ja keskenään sopimattomina. Niitä mies kuitenkin on popsinut kolme vuotta ja useamman lääkärin uusimana, vieläpä saman aluesairaalan saman poliklinikan herrojen toimesta. Sikäli asiassa voi hyvinkin olla perää, kun ainakaan ne eivät ole tepsineet. Toivottavasti nyt uudet helpottavat oloa ja vähentävät myös turvotusta. Lääkäri oli ollut miellyttävä ja ottanut asiakkaansa puheet ihan tosissaan. Paras tietysti, ettei miekkosta määrätty jatkotutkimuksiin, mutta lääkäri lupasi soittaa muutaman viikon päästä ja kysellä kuulumisia.

Katselin mennen tullen kauniita ruskamaisemia ja harmittelin, kun ei ollut kameraa kassissa. Aurinko paistoi nätisti vielä illansuussa, joten riensin ottamaan muutaman syksyisen kuvan, joista tuossa hederissä on yksi ja tässä toinen. Nämä varmaan ovat viimeisiä päiviä, jolloin lehti vielä on puussa, ainakaan joka paikassa. Tänään jo mies tiedotti, että kauppamatkan varrella ihailemamme punalehtinen vaahtera oli tipauttanut kaikki lehtensä. Meidän pihavaahteramme ja pihlajat myös ovat tänä vuonna kovin sotkuisen värisiä, kellan-vihreänkirjavia. Saas nähdä, ehtivätkö ne ollenkaan saada punaista väriä lehtiinsä. Syksy tulee väistämättä, vai pitääkö jo sanoa talvi?