lauantai 8. toukokuuta 2010

Tietokone heräsi kuolleista

Huh-huh, olipa kamala viikko ilman tietokonetta. Ei edes omiin blogeihinsa päässyt eikä lukemaan tuoreita uutisiakaan. Ensimmäiseksi kävin maksamassa Elisan laajakaistalaskun, etteivät mahdolliset tulevat tietsikkahuolet ole ainakaan siitä kiinni! Vika oli ilmeisesti tietokoneen ja modemin välillä. Olisikohan joku kotihiiri ollut asialla?

Onneksi kiltti Pikkuveikka kävi aamupäivällä asiaa ihmettelemässä ja herättämässä koneen henkiin. Asetukset taitavat olla päin peetä, kun reippaana mummuna vähän yritin itsekin sorkkia konetta. Ei ihme, että it-taitoinen Pikkuveikka arveli koneessakin olevan jotain mätää. Johan tämä vietti viime kuussa 8-vuotispäiväänsä. Mutta pääasia, että tämä ainakin juuri nyt on elossa! Sitä on ihan kädetön ilman tietokonetta.

Mies on parhaillaan työkeikalla, yksiä hautajaisia soittamassa tai tarkemmin sanottuna muistotilaisuudessa, jonka kestosta ei osannut esittää pienintäkään arvelua. Hän jo aloitti soittopäivänsä aamupäivällä, mutta käväisi välillä kotona lämmittelemässä.

Itse valmistauduin jo äitienpäivään sikäli, että tein annoksen munavoita ja huomenna paistan satsin pakaste-karjalanpiirakoita viemisiksi kun lähdemme onnittelukäynnille. Nappaamme tyttären matkalta, jolloin kukaties minä puolestani saan perinteisen purkkiruusun äitienpäiväksi. Viime vuoden pikkuinen, mutta moneen kertaan kesän mittaan kukkinut ruusu on mahdollisesti heräämässä talviuniltaan porraspielessämme. - Siinä se sitten on minun äitienpäivän viettoni, sanoo hän haikeudella. Mies ei tietenkään muista minua mitenkään, kun en ole hänen lastensa äiti eikä kyseessä ole Vaimonpäivä.

Nyt seuraavaksi on pieni blogikierros paikallaan! Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äitein lapsille!

1 kommentti:

  1. Onpa mukavaa, että pääsit takaisin "langoille". Minuakin ahdisti kaksi päivää, kun uudessa Ubuntu Linux -päivityksessä meni jotain pieleen ja yhteys pätki kaksi päivää. Kyllä tästä hauskuudesta vaan aika riippuvaiseksi on tullut :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!