torstai 20. toukokuuta 2010

Tuoksua tuomien

ja niin edelleen, kuten laulussa sanotaan. Tuomi kukkii, tuomipihlaja kukkii, omena kukkii, luumu kukkii. Pihlajassa on nuppuja, hevoskastanjassa on nuppuja, jopa tammi tuntuu heränneen tavallista aikaisemmin.
Tämä ylimmäinen on ihanasti kukkiva, mutta mätiä omenia tuottava vanhempi puumme. Mutta voisiko ihanamminm kukkia? Pikkupuussa, jota jänikset kalvoivat talvella, on myös kukkia. Jokohan se tänä vuonna jaksaisi kantaa? 

 

Tässä on vanha maatiaisluumumme, uskollinen ystävä, jonka sato on vaihteleva. Kun viime vuonna tuli pari luumua, niin toivottavasti kukinta ja pölytys nyt onnistuu.


 Komea tuomi kukkii naapurin naapurin pellon laidalla eli on kuvattu varmaan lähes kilometrin päästä.


Lämpimät kukkaiskiitokset Millanille. Kesäkurpitsan siemenet on jo purkissa! Se oli päiväraportin pluspuolta, sitten seuraa narinaa. Tässä kohtaa marisevia mummoja inhoavat voivat lopettaa lukemisen.

Kävimme tänään multa- ja puutarhakaupassa, josta syystä isäntää ei nyt pidä häiritä esimerkiksi puhumalla jos ei kysytä. Yritän sen muistaa, ja oikeastaan sen takia tulinkin hetkeksi yläkertaan. Minä kun mielelläni juttelisin kaiken maailman asioista, tärkeistä ja hölynpölystäkin, mistä milloinkin mieleen juolahtaa. Ei hän lörpöttelystä kyllä aikaisemminkaan tykännyt, mutta nyt on jotain muuttunut.

Jostain syystä tästä rakkaasta miehestä on tullut viime kuukausien aikana pienimmästäkin asiasta helposti suuttuva, alati pahantuulinen ja äreä. Kipuja on, uni ei tule, mutta lääkäriin ei mene. Lääkärit kuulemma saivat vajaa 2 vuotta sitten hänestä, terveestä miehestä sydänsairaan ja astmaatikon. Neuvoja ei kannata tuputtaa, ei minun eikä sen puoleen sieltä nettiavaruudestakaan, sillä niitä ei oteta vastaan. Tai siis, minulle kyllä kelpaa neuvonta ja tuki.

Jos esimerkiksi minä sattumoisin valitan, että aijaijaijaijai kun nyt sattuu selkään/polveen/sydämeen, niin se ei ole hyvä. Kas, minun kipuni on jonninjoutavaa ruikutusta, kuten tietysti onkin verrattuna hänen krooniseen särkyynsä, mutta on se kipu kissallakin. Varsinkin kun lääkkeitä on varattu kourallinen aamuksi, kourallinen illaksi, kaikki ihan lääkärin määräämiä ja oikeisiin fyysisiin vaivoihin, jaa no nukahtamislääke on ainoa poikkeus.

Jos esimerkiksi huomautan jostain, että ei se niin ollut vaan näin, niin hyvä ettei silmille käy. Sen sijaan minä saan kyllä heti nootin, jos en muista jotain asiaa, jonka tosin ehkä olen kuullut, mutten painanut sen tarkemmin mieleeni. Jos ihan oikeasti minulla olisi - tai on - esimerkiksi alkava, periytyvä altzheimer, niin ei se ainakaan haukkumalla tai syyllistämällä parane. Myönnän, muistini on valikoiva ja huono. Työaika oli niin stressaavaa, että ehkä opin valikoimaan vain sen, mikä oli pakko muistaa. Mies sen sijaan on harvinaisen hyvämuistinen.

Sellaisista asioista, jotka tiedän takuuvarmasti, en viitsisi valehdella vain ollakseni mieliksi tälle äkäpussille. Jutut voivat olla olemattoman pieniä. Viimeksi eilen kina syntyi siitä, kun mies luki lehdestä telkkarikokki Maija Ässästä, jonka sekoitti toiseen naiskokkiin, siihen joka aikojen alussa oli telkkarissa Kokki Koon kaverina. Sattuneesta syystä uskalsin olla sataprosenttisen varma siitä, että mies on väärässä, koska Maija S. on aivan eri ikäluokkaa ja olen tuntenutkin hänet. Muistin tämän toisenkin, mutten millään saanut mieleeni nimeä, joka oli Sirkka G. Kun kävin tarkistamassa - netistä, mistäs muualta - niin mies ei enää puhunut mitään, mutta ei voinut sanoa olleensa väärässä. Ehkä pitäisi vain myötäillä, en tiedä. Mies täyttää jouluna 68 v. joten voihan olla, että hyökkäys on paras puolustus omia pelkojaan vastaan. Lääkäriin menemättömyys lienee samaa alkuperää.

Ruoaksi on tänään lipstikka-pakastevihannes-siskonmakkarasoppaa, joka valmistuu vartissa. Tai siis valmistuu, jos akka lähtisi nyt sitä keittämään. Heippa taas!

6 kommenttia:

  1. Enpä osaa muuta kuin toivotella sinulle voimia ja paljon mukavia henkireikiä. Itse olen kasvanut tuollaisen miehen tyttärenä. Ehkä hän on käyttänyt
    vielä astetta järeämpääkin henkistä väkivaltaa (en tiedä, kuinka paljon hienotunteisuussyistä jätät kertomatta). Aina, kun jotain on ollut vinksallaan, se on isäni mielestä ollut äitini syy. Koko perhe on kyllä saanut osansa raivonpuuskista, mutta äiti kaikkein järjettömimmät syytökset ja haukut.

    Nuorena toivoin hartaasti, että he eroaisivat. En käsitä, miten äitini on jaksanut ja jaksaa edelleen.
    Jotain on kyllä ihan varmasti peräisin tuon sukupolven miesten kasvatuksesta,. Isäni on nimittäin pari vuotta miestäsi vanhempi ja tunnen aika monta muutakin samanikäistä mörökölliä.

    VastaaPoista
  2. Voi sentään. En osaa kuin voimia toivottaa ja kärsivällisyyttä!!

    VastaaPoista
  3. Oletpa Villiviini saanut äkeän miehen, joka nyt tuskissaan kiusaa ja tuskailee sinulle. Eikö miehelläsi ole mitään muita harrastuksia kuin valittaminen?

    Toivotan sinulle kestäviä hermoja, ja yritä välillä rentoutua ;))

    VastaaPoista
  4. Eipä kuulosta mukavalta. Koeta jaksaa.

    VastaaPoista
  5. No, uusi päivä on jo taas aurinkoisempi kuin eilinen, vaikka mikäpä mörököllistä isä aurinkoista tekisi. Kunpa puhuisi ja valittaisikin, mutta kun pitää kaiken sisällään - kiitos omituisen kotikasvatuksen ja lapsuudenkokemustensa, jotka olivat senkin aikaisiin tapoihin verrattuna omassa sarjassaan. Hyvää on siltikin tosi paljon, en kai muuten olisi naimisiinkaan mennyt. Esimerkiksi hän tuskin missään olosuhteissa käyttäisi fyysistä väkivaltaa. Jos ajatellaan puolisonhakkaamistilastoja, niin jo se on iso asia.

    VastaaPoista
  6. Hienosti kukkivat toivottavasti tulee hedelmääkin, meillä uusin puu kaneli näyttää tänä vuonna saavan paljon omenoita kannettavakseen jos säät ovat suosiollisia. Keljua on tuollainen ärhentely, mutta hänellä ei ole hyvä olla, olen kuullut että jos käyttää Marevania moni on ärhäkkä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!