tiistai 16. elokuuta 2011

Nuttu nurin, onni oikein

Otsikko kehkeytyi siitä, kun huomasin vetäneeni kotimekon päälleni nurinperin eli etupuoli on tällä hetkellä takana.  Vasta äsken huomasin, kun joku kiristi kaulaa. Olimme päivällä miehen kanssa lääkärireissulla ja sen takia kotinuttu vaihtui päälle vasta iltapäivällä. Onnessakaan ei ole valittamista ja siitä tulikin mieleen, että kävimme ostamassa pienet yölamput uuden uutukaisen sängyn sivuille. Toinen asia on, miten ne valaisevat ja riittävätkö lainkaan lukulampuiksi, mutta aika söpöt ne ainakin ovat. Kuvaan ne vasta sitten kun ovat seinässä.

Lääkäriretken syynä ei ollut mitkään vakavat vaivat, vaan kyse oli rutiinikäynnistä. Kumpikin menemme huomenissa vielä labraan. Minulla tosin alkoi antibioottikuuri, kun takalistossa on heh-heh, lääkärin pitkän mietinnän tuloksena: paise. Se on vaivannut jo yli kolme viikkoa, joten hyvä onkin saada hoitoa. Keväällä oli paise niskassa ja lääkärikin yhdisti nämä asiat keskenään. Niska ja pylly tosin ovat aika kaukana toisistaan, mutta kukapa näiden kaikkien vaivojen reittejä tietää.

Miehellä alkoi tänään syksyn työkausi eli hän lähti hetki sitten ensimmäisiin soittoharjoituksiinsa. Soitonopettaja vaihtuu ja tämä uusi ilmoittautui tänään. Mies viilettääkin syksyn aikana tällä tietämällä kolmena päivänä harrastuksessaan. Minun pitää olla tarkkana, etten varaa itselleni menoa ainakaan maanantai- tai tiistai-illalle enkä lauantaiaamulle. Laskujeni mukaan soittotunnin lisäksi on ainakin kolme eri harjoitusta. - Itsekin ilmoittauduin yhteen aika isoon juttuun, josta en arvaa edes kirjoittaa vielä mitään. Tai no, harrastukseen sekin liittyy.  Mutta tästä uskallan kertoa: ilmoittauduin syksyn Sukkasatoon ja tulin valituksi Sukkasadon Heinälato-alaosastoon. Meitä on yhteensä jo 135 kutojaa ja ahkera puikkojen kilkutus alkaa syyskuun alussa.


Tuo edellisten postausten kovan onnen arvontani on saanut mukavasti osallistujia ja blogi uusia lukijoita. Tervetuloa! Arvonta jatkuu vielä ja varmaan muistuttelenkin siitä silloin tällöin. Onni oli kova, sillä kommentointi ei onnistunut ennen kuin tein uuden postauksen ja kas, jopa rupesi kumpikin kommenttiloota toimimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!