Syksyn alkua

Taas on viikko hurahtanut lähes loppuun ja ollaan torstaissa. Huominen hupsahtaa vielä nopeammin: kesätukka saa kyytiä ja laitetaan uudet syyskikkarat. Kampaaja toiveikkaana ehdotti jälleen kerran väriä, mutta pidän sitkeästi pintani. Minun värini saa olla luomu, kun tummissa hiuksissa on ällistyttävän vähän harmaata. Värit vaihtelivat aikanaan punertavasta sinertävään, mutta se oli silloin, nyt on nyt. Kun vanhasta permiksestä ei ole jäljellä enää muuta kuin aavistus, juuri sen verran, että pää näyttää semmoiselta kuin loppuun kuluneella permanentilla tuppaa näyttämään.

Onkin hyvä saada ulkoasu järjestykseen, sillä ensi viikolla on tavoitteena tavata  mukavia ex-työkavereita ja kuun vaihteessa opiskelukavereita vähän isommalla porukalla eli kurssikokouksessa.

Syksyä tekee. Huomasin tänään, miten siellä sun täällä on jo keltaista etenkin koivuissa. Tämä pihlajan oksa kellastui jo aikaisemmin kuivuuden takia.

Luonnon tarkkailuun oli mahdollisuuksia, kun teimme viikottaisen mummula-matkamme. Sillä suunnalla ei uutta. Isän kanssa muisteltiin sukujuuria. Äidin suvussa olevien "mörköjen" takia en arvannut johdatella keskustelua siihen suuntaankaan. Huomasin, että isälläkin alkaa muisti pätkiä tai sitten hän ihan oikeasti on saanut väärää tietoa vaarinsa syntymäpaikasta. Äiti ei ottanut osaa keskusteluun, mutta taas kerran hiippaili ilman keppiä keittiöön. Tullessaan hänellä oli kädessä pitkäteräiset, terävät sakset, joilla rupesi leikkaamaan kuihtuneita kukkia. Se oli täysin tarpeeton toimi ja sekä mies että minä katselimme kauhistuneina muorin kulkua. Isällä ei onneksi ollut silmiä selässä. Jonain päivänä äiti takuulla taas kaatuu ja saa sakset mahaansa. En usko, että saksien piilottaminenkaan auttaa ja jos viemme tilalle tylppäkärkiset sakset, niin tuskin hän niitä kelpuuttaa. Sitä paitsi aina on leipäveitsiä ja muita puukkoja saatavilla, kun kerta kotona asuvat.

Kiitokset taas kerran Elegialle hurmaavasta sivupohjasta!