Syksyn viileet ja ilot

Voi harmin paikka, kun jäivät terassin rapukekkerit pitämättä mahataudin takia. Nyt on ilmakin viilentynyt kuten ennustettiin: päivällä lämpötila sama kuin pari päivää sitten yöllä. Sitä paitsi taisin saada jonkun pöpön riehumaan kropassani, sillä eilisen jälkeen kolotusta ja nipistystä on ollut vähän siellä ja täällä. Luultavasti olen ehtinyt kylmettää itseni esimerkiksi istumalla tiiviisti terassin tuolissa käsityö kourassa. Kas, hellemekko ei ehkä ole enää sopiva asu, vaikka vielä eilen olikin todella lämmin päivä, varsinkin kun mekon alla näin kotosalla ei ole ollut mitään. Sekin helteillä opittu, mutta syksyllä huono tapa. Ei kai pidä ihmetellä sitä, että lopulta käärin shaalia ympärilleni ja mies vähensi vaatteita, kun talossa kuulemma oli kamalan kuuma.

Syksyn alkamisen havaitsimme toisellakin tavalla, kun tänään ihan kirjaimellisesti poksahti kaksi lamppua ja lisäksi salin kattokruunun himmentimestä meni sulake. En ole tiennytkään, että katkaisimessa on sulakkeita. Olisikohan ollut joku jännitepiikki, kun kolme tapausta osuu samaan päivään? Yksi lampuista oli miehen lukulamppu, toinen kruunu, jossa on pienikantaisia kynttilälamppuja. Kun meillä on sähkölämmitys, emme erikoisemmin ole napsutelleet hehkulamppuja pois päältä ja siirtyneet hyvin asteittain energiansäästölamppuihin, joiden merkitys meillä on kaiketi hyvin marginaalinen. Hukkalämpöhän jää talteen joka tapauksessa. Ja se mikä yhdessä energiassa säästyisi, häviää taivaan tuuliin, kun palaneita lamppuja, näitä ongelmajätteitä, roudataan kaatopaikalle suunnilleen viiden kilometrin päähän tai vaihtoehtoisesti toisen tien varressa yhtä kaukana olevaan toiseen vastaanottopaikkaan, jonne on vielä vähemmän muuta asiaa. Kukaan ei myöskään puhu sanallakaan siitä, paljonko enemmän energiaa kuluu säästölamppujen valmistukseen.

Olen vakaasti sitä mieltä, että EU:n kaikkien asioiden erikoisasiantuntemusta omaavat parlamentikot menivät tässä asiassa taitavasti asetettuun miinaan, jonka viritti ehkä lampputeollisuus, ehkä joku muu taho. Paljon ennen EU:n aikoja satuin olemaan eräissä komiteoissa pienenä suomalaisena rivijäseneä, mutta silloin oli aivan selvä juttu, miten pohjoismaiset kuluttajaorganisaatiot joutuivat taipumaan eurooppalaisen mahtiteollisuuden edessä. Kyse ei ollut lamppudirektiiveistä, mutta laite kuin laite.

Mitä nyt tulikin taas aloitettua paasaus.

Ostin Panu Rajalan muutama vuosi sitten kirjoittaman kirjan J.H. Erkosta. Erkkola on Tuusulan Rantatiellä suunnilleen Aleksis Kiven kuolinmökkiä vastapäätä. Se oli pitkään myynnissä, mutta lopulta Aatos Erkko sen osti ja lahjoitti Tuusulan kunnalle, ellen vallan erehdy. Kirja maksoi tasan 10 euroa ja sille rahalle kyllä sai vastinetta, vaikken teoksesta erikoisemmin innostunutkaan. Olipa taas pieni palanen paikallistakin historiaa, joskin kirjailijan vapaudella höystettynä. Kirjailija antaa yhden Erkon vanhan morsmaikun kertoa runoilijan tarinan. Niitä morsmaikkuja oli vanhenevalla miehellä ties miten paljon, vähän jopa pedofiilisiin taipumuksiin viitataan, kun heilat olivat kymmeniä vuosia nuorempia, neljäkymmnenkin vuotta saattoi olla ikäeroa. Nimeltä mainitut tyttöset lienevät tosia, kun kuvatkin oli kirjaan painettu ja kaksi oli paikkakuntalaisten talollisen tyttäriä. Toisen kanssa Erkko oli päässyt salakihloihin asti, mutta "lintu lensi pois" ennen kuin pesä valmistui.

Kun sain kahlattua Erkon tarinan loppuun, kaipasin erilaista ja sitä sain, lukemisen iloa. Luin tänään blogituttavani, Kirjailijan häiriöklinikan Kirsti Ellilän romaanitrilogian päätösteoksen Ristiaallokkoa.

Kustantaja Karisto luonnehtii kirjaa näin, sanasta sanaan:

"Tragikoominen tarina siitä, miten periaatteellisen miehen usko, toivo ja rakkaus joutuvat keskenään sotatilaan

Kirkon sisäiset asiat puhuttavat mediaa tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Erään lukijakommentin sanoin: ”Ihmiset haluavat tietää mitä kirkon sisällä OIKEASTI tapahtuu.” Kirsti Ellilän ”kirkkotrilogia” on saavuttanut lukijoiden suosion yhdistämällä mediassa esillä olevat nykykirkon ongelmat, kuten sukupuoli-vähemmistöjen oikeudet ja tasa-arvokysymykset, humoristiseen ihmissuhdedraamaan. Ellilä kirjoittaa pilke silmässä, asioiden vakavuutta kunnioittaen.

Kirkon konservatiivisiipeen kuuluva Aulis on kokenut avioeron, koska hänen vaimonsa on saanut feministisen herätyksen. Terveys-ongelmat haittaavat Auliksen muutenkin karikkoista papin uraa ja hän keskittyy elämään lähinnä lasten ja Apatia-koiran yksin-huoltajana, kunnes erään nuorenparin myttyyn menneet häät mullistavat Auliksen arjen.

Morsian hakee pettymyksessään lohtua Auliksen isällisestä seurasta, ja Aulis kokee parhaaksi paeta tilannetta retriittiin. Mutta sielläkään eivät naiset jätä häntä rauhaan... Samaan aikaan suku-selvitys paljastaa yllättäviä asioita Auliksen isästä, ja kun Ada-tytärkin alkaa liikkua epäilyttävän tyypin kanssa, joutuu Aulis pohtimaan oman uskonsa perustuksia. Kumpi onkaan tärkeämpi, periaate vai ihminen?

Ristiaallokkoa on trilogian päätösjakso. Se kuvaa perhe-salaisuuksien paljastumista ja avioerosta selviämistä miehen näkökulmasta. Samalla se on ajankohtainen romaani uskonnon ja maallisen yhteiskunnan välisestä ristiriidasta ja siitä arvojen myllerryksestä, joka koskettaa meitä kaikkia. Sarjan edelliset osat ovat Pappia kyydissä ja Pelastusrenkaita."

- Noinhan siinä kirjassa sanotaan, mutta kyllä minä sen koin paljon syvempiä ajatuksia herättävänä kuin "tragikoomisena tarinana".  Kukahan nuo kustantajien pöhköt tekstit oikein sepittää? Minun tietoni kirkon sisäisistä kähinöistä ovat toisen käden tietoja ja nekin kovin satunnaisia, mutta viimeksi niistä mieleen tulee tragikomiikka, tragedia pikemminkin. Se kyllä pitää paikkansa, että Kirsti osaa kirjoittaa vakavista ja vaikeista asioista ilmavasti ja helppolukuisesti.

Aikaisemmissa kirjoissa aika vieraaksi ja tönköksi jäänyt Aulis-pastori on nyt keskiössä ja osoittautuu huomattavan inhmilliseksi kaveriksi, jonka vanhauskoisia opinkäsityksiä kovin ottein ravistellaan. Kokemukset eivät varmaan ole kenellekään helppoja kokemuksia, oli uskon laatu mikä nimikkeen alla hyvänsä tai näkemykset vaikka miten kaukana uskosta. Pidin jo trilogian aikaisemmista kirjoistasi, Kirsti, mutta tästä eniten! Ihan kuin tekstisi olisi jotenkin tiivistynyt ja täsmentynyt, sanoi kritiikin alalla amatööri. Suosittelen luettavaksi!