torstai 29. joulukuuta 2011

Herneet liossa

Joulukinkkua nakerretaan meillä vielä ilta- ja aamupalalla, mutta sitten loput siirtyvätkin jo hernekeittokattiloihin. Liossa on nimittäin  kaksi kiloa herneitä. Huomenna meillä porisee hellalla noin kymmenen litraa soppaa. Lihaa ja makuluuta ei varmaan ole tarpeeksi, mutta keittoon voi sitten talven mittaan lisäillä vaikka sipulia, lihaa, paprikaa, kaprista ja mitä nyt milloinkin mieleen juolahtaa. Kinkun loppujen lisäksi jäljellä on vähän juustoja ja yksi pala savulammasta, jonka vakuumia ei vielä edes ole avattu. Sitä varmaan nakerretaan uudenvuoden aattona.

Possusta ei ole kuvaa, kinkusta tai savulampaasta puhumattakaan. Korvikkeeksi esittelen talon uusimman lemmikin: huutonetistä ostamani pienen lampaan. Lammas mikä lammas!
Tämä lammas on suunnilleen 7 x 7 cm:n kokoinen ja tosi suloinen. Jonkun pienen valmistajan tarra on pohjassa, mutta nimi ei sanonut minulle mitään, joten en sitä muistakaan. Olisikohan Hankasalmelta tai joltain minulle tuntemattomalta muulta seudulta tämä päkäpää kotoisin? Jos saan kudottua ensi vuodeksi uuden seimiasetelman, niin tämä on itseoikeutettu jäsen jouluisessa asetelmassa.

Se vanha, kadonnut seimi ei vieläkään ole tullut vastaan. Se on jossain joulukoristelaatikossa, sillä kaipailen joitakin muitakin jouluesineitä Vai alkaako dementia iskeä? Rupeanko piilottelemaan tavaroita, kuten mummu teki? Kellarin rapussa kuulemma oli ainakin äidin pöytähopeat huolellisesti koriin pakattuna. En minä oikeasti vielä ihan siinä vaiheessa ole. Onneksi.  - Yksi irtopohjavuoka tosin on teillä tietymättömillä, mutta onneksi niitä on useampi kappale ja sain joulukakun tehtyä. Kakun, jota ei kukaan muu kuin minä edes ole maistanut. Yritin tyrkyttää palasta isällekin, mutta kakku tuli sellaisenaan takaisin kotiin. Isä sanoi hukkuvansa jouluruokiin, joita me kilvan kannoimme hänelle. Onneksi veljen koira on kaikkiruokainen. - Tämä kakku on oikein herkullinen ja jouluinen: pohja piparimuruista, sitten paksu tuorejuusto-kinuskikerros ja päällä joulunpunainen glögihyytelö. 

2 kommenttia:

  1. Suloinen lammas, sopii varmasti hyvin seimen vierelle.

    Sinun leivonnaisellasi tuntuu olevan sama kohtalo kuin minunkin, ei kelvannut kenellekään:)

    Jokainen, jolle tarjosin, väitti olevansa niiiin täynnä herkkuja, ettei kertakaikkiaan maistunut.

    No, minä lopetin tarjoamisen ja laitoin suosiolla pakkaseen, kenties Pääsiäisenä jo maistuu.

    Oikein mukavia väli-päiviä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Aana! Minun kakkuni glögihyytelö ei kestä pakkasta. Pitäisiköhän se kuoria pois ja pakastaa vain kakun alaosa?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!