perjantai 9. joulukuuta 2011

Jouluseimiä

Tänään tuli paketti, jossa oli tämä kirja, jota jo olenkin odotellut:


Nyt vain on oma kysymyksensä, ehdinkö kutoa yhtään "asukasta" seimen ääreen. Seimi ja taustapahvi ilmeisesti ovat kirjan takakannen sisällä, en tosin ole tutkinut vielä sitä asiaa. Kiitos, Outi, sinulta sain inspiraation tähän ostokseeni!

Mutta ei hätä ole tämän näköinen. Onhan meillä oikein aito betlehemiläinen seimi talossa. Kuva on viime vuodelta. Seimiasetelmat ovat taattua turistirihkamaa ja maksoivat maltaita, joten ostin kaikkein pienimmän. Siinäkin meinasin mennä halpaan, kun myyjä puhui D-markoista ja minä suomenmarkoista.


Tuo pitkäkoipinen muuli tai aasi, mikä lie, on myös "aito", samoin etualalla oleva kivi, jotka ehdottomasti kuuluvat jouluasetelmaani. Nappasin kiven muistaakseni Betlehemin kedon laidasta, tai ainakin näin haluan asian muistaa.

Sekalainen enkelkuoro on kerääntynyt vuosien mittaan. Oikeassa yläkulmassa melkein piilossa oleva pumpulipäinen enkeli on erityisen tärkeä, sillä sen on tytär väkertänyt suunnilleen eskari-ikäisenä eli yli 30 vuotta sitten. - Jos en ehdi kutoa uutta seimeä tänä vuonna, niin ensi vuonna sitten.

Kävimme tänään sairasvuoteiden äärellä. Isä oli virkeä, lääkkeet tepsivät, vaikkeivät röörit kuulemma vielä olekaan kokonaan auki. Maanantaina lääkäri katsoo tilanteen uudestaan. Äiti oli petissä ja nukkui niin sikeästi, etten saanut häntä hereille. Isä oli käynyt tuntia aikaisemmin ja silloin äiti oli ollut hereillä, mutta ilmeisesti ruvennut nukkumaan.

Onko kenelläkään kokemusta tai tietoa siitä, kumpia kontrolloidaan tarkemmin, yksityisiä vai kunnallisia vanhustenhoitolaitoksia? Minulla on käsitys, että yksityisten valvonta voisi olla tiukempaa, mutta tämä voi olla vain luuloa. Sen ymmärrän hyvin, että hoito on aina niin monesta kiinni, ei vähiten ihmisistä.

Pari postausta alempana: jouluarvonta!!!

6 kommenttia:

  1. Mahtavan näköinen kirja!
    Ja Seimikin on hieno!
    Minullakin on siemi täällä..

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuutta! Pitäisiköhän tilata ... Itse rakentelen oman seimeni ensi viikolla, mutta kivet ovat ihan täältä omalta rannalta.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Eikös olekin ihana kirja, minäkin sen kerkesin jo ostaa. Joulun jälkeen ajattelin ruveta tekemään ihan rauhassa ja sitten on ensi jouluna hieno seimi kotona.

    VastaaPoista
  4. Hei..
    Totean tuosta edellä olevasta tekstistäni, että sen kirjoittaminen on jäänyt kesken, olisikohan jotain tullut väliin ja olen sen vain pannut eteenpäin, sori. No nyt sitten jatkoa...Seimi on Viime joulun satoa, kokoa miniatyyri.
    Ja on osoitteessa:
    http://pienisammakko.blogspot.com/2010/10/seimi-manger.html
    Kikka

    VastaaPoista
  5. Meillä ei ole minkäänlaista seimeä ja toden totta, seimi ei oikein edes kiinnosta... Kiva, kun meillä on niin erilaisia harrastuksia ja mieltymyksiä!

    VastaaPoista
  6. Voi ihana tuota kudottua seimiasetelmaa:) Sinähän voisit tänä vuonna kutoa, vaikka yhden hahmon ja ensi vuodeksi taas lisää niin, että pikkuhiljaa on kaikki koossa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!