torstai 22. joulukuuta 2011

Laskeuduimme jouluun

Meillä oli aika kivat kekkerit ja upea joulukonsertti männä maanantaina. Pimeys ja vesisade eivät ihan heti tuoneet mieleen joulua, mutta onneksi ei kenenkään auto juuttunut likomärkään nurmikkoon. "Kynttilät loistaa, tietäni valaisevat, kynttilät toista, eloa ilmaisevat."

Sisällä oli lämmin joulutunnelma, jonka hyvät ystävät ja sukulaiset toivat taloon. . - Vanhassa muurissa olevat kynttiläkolot olivat tietenkin käytössä. Näitä on tuvan lisäksi nykyisessä takan muurissa vieläpä kaksin kappalein.



Pöytä notkui aidoista kaupan antimista. Häveliäisyyssyistä (heh-heh-hee) lähes sensuroin kuvasta glögipannut, ettei kukaan näe kumpaa lajia oli enemmän, holitonta vai holipitoista. Sen sijaan toisessa päässä kiiluva lihaliemikattila saa vapaasti esiintyä kuvassa. Sekalaisesta kippo- ja mukimäärästä voitte arvata, että väkeä oli tuvan täydeltä, laskujeni mukaan lähes 50, ellei kovin moni käyttänyt kahta glögimukia. Voi todella sanoa, että väkeä oli talon täydeltä.


Pienen puhallinorkesterin musiikki ylitti melkein käsityskykymme, kun kuuntelimme lähes liikuttuneina Maa on niin kaunista ja Enkeli taivaata, joita parempiääniset itsekin yhtyivät veisaamaan. Kevyempää lajia, vaan ei helpompaa soittaa edustivat ainakin se kun joulupukki suukon sai  ja Petteri punakuono.

Nyt on piirakat ja munavoit syöty ja menossa on edelleen raivaus. Flunssa jatkuu ja on vienyt voimat niin, ettei tästä raivauksesta ole meinannut tulla mitään. Mutta meidän joulumme ainakin alkoi tästä.

3 kommenttia:

  1. Ihanat pidot, Villiviini!

    Oikein hyvää ja rauhaisaa Joulua sinulle ja sukukunnallesi.<3

    Myös pikaista paranemista...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Aili-mummo toivotuksista. Oikein hyvää joulua itsellesikin!

    VastaaPoista
  3. Valvon taas aamuyötä ja yhtäkkiä muistin, että mitenkäs teidän juhlat. Hienolta näyttää! "Ihan itse ostettuja", tapaa kummitätinikin todeta tarjoomuksistaan. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!