tiistai 6. toukokuuta 2014

Pieniä, iloisia asioita

Tämä on ollut niin tavallinen päivä kuin tavallinen voi olla. Jotain pieniä mukavia juttuja sentään on sattunut ja tapahtunut. Vanha koulukaveri otti yhteyttä ja kertoi haluavansa tavata minut, kun sattumoisin tulee ihan lähellä käymään. Mietin itsekseni, olemmeko tavanneet sitten keskikoulun eli too-si kauan sitten.

Toisenkin koulukaverin kanssa on viritelty tapaamista. Hänet sentään näin suunnilleen viitisentoista vuotta sitten, mutta paljon on tässäkin välissä tapahtunut. Hän on jäänyt leskeksi, saanut lastenlapsia, muuttanut... Meidän luokkamme ei enempää keskikoulussa kuin lukiossakaan ollut kovin tiivis yhteisö, joten yhteydenpitoa ei ole pahemmin harrastettu. Keskikoululuokat olivat suuria, taisi parhaimmillaan olla nelisenkymmentä päätä, mutta lukioluokka oli pieni. Silti olemme vain kerran tavanneet eikä sekään ollut kovin onnistunut tilaisuus.

"Koulua" on meillä tänään harrastettu, nimittäin taimien koulutusta:


Huomenna luultavasti tulee puutarhalta satsi tavaraa. En oikein muistakaan mitä kaikkea tilasin, mutta ainakin pari kuoppaa pitää kaivaa pihaan. Yksi Hinnonmäen keltaiselle karviaiselle, toinen eräälle koristepensaalle, jonka tulevaa paikkaa en vielä ole keksinyt. Eräs toinen pieni pensas pitäisi siirtää, edelleen senkin tuleva paikka on mysteeri, mutta aurinkoa se kaipaa ilmeisesti enemmän kuin nyt on saanut. Ja ensi yöstä ennustetaan tosi kylmää.

2 kommenttia:

  1. Mukavia tuollaiset leppoisat päivät :) Itsekin olen haikaillut omia koulukavereita ja miettinyt vähän että kutsuisin muutaman ensi kesänä meille päivää viettämään. Mullakin taimet oottaa koulimista... voi kun saisikin kasvit pian pihalle !
    Mukavaa viikkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
  2. Kyllä se lämminkin vielä tulee! Itse menen taas vaihteeksi töihin huomenna, johan tässä monta vapaa päivääkin oli. Kasvimaan sain käännettyä tänään :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!