tiistai 20. toukokuuta 2014

Ukkosta ilmassa

Me täällä olemme selvinneet vähällä, mutta jossain päin Suomea kuulemma on tullut melkein nyrkin kokoisia rakeita. Eilen kyllä jyrisi ja yölläkin heräsin muutamaan jyrähdykseen. Kun katselin ukkostutkaa, niin taitaa sama olla edessä ensi yönäkin. Eli on muistrettava irrottaa tietokoneen piuhat. Muuten ei ilmassa ole ukkosta, vaan päinvastoin, leppoisaa kevättä vietetään. Terassikausikin avattiin eilen, siis omalla terassilla! Mikäs, kun lämmintä oli kolmisenkymmentä astetta.

Toivottavasti tämäkin isäntä sai peltonsa kylvettyä. Ison äkeen kanssa hän huseerasi pellolla pari päivää sitten. Se siis kulkee tuolla perässä eikä oikein erotu kuvasta.


Samoissa hommissa oli veljenikin, kun sunnuntaina piipahdimme vaaria tervehtimässä ja viemässä nimipäiväonnitteluja Kaunialaan lähtijälle. Eväänä - ei sentään Kaunialaan asti - meillä oli Prinsessakakkua.

Saatiin vihdoinkin pihatyöt vauhtiin eli mies leikkasi kolmanneksen nurmikoista. Sieti tietysti jo leikatakin, mutta erinäisistä syistä se on viivästynyt. Jatkuu huomenna, ellei sada. Minä pääasiassa istuion aitan rappusella, kuuntelin lintujen livererystä ja haistelin leikatun nurmen hajua. On tämä kevät ihanaa aikaa!

Torstaina on meno sydänlääkärin pakeille. Minut on tilattu mukaan henkiseksi tueksi sillä etuudellla, että juomme aamiaiskahvit ennen kotiin lähtöä. Toivottavasti jaksamme ja voimme iltapäivällä jatkaa pihahommia. Kasvilaatikot voi rakentaa vasta sitten, kun on nurmi alta nyljetty ja haettu mon-ta säkkiä multaa. Kasvit kyllä jo haluaisivat ruveta kasvamaan.

2 kommenttia:

  1. Meilläkin päästiin aika vähällä ukkosesta. Ja on kans avattu terassikausi, eli pesty terassi. Silti se on taas täynnä siitepölyä.

    VastaaPoista
  2. Joo, sitä riittää. Meilläkin on pihassa mäntyä, kuusta, koivua, tammea ynnä muuta eli on valinnanvaraa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!