Nukuin viime yön mahdollisimman huonosti: valvoin, nukahdin, heräsin, kävin alakerrassa, luin, tein hapankorppuleipiä, kävin vessassa, nukahdin sohvaan, heräsin sohvasta, kiipesin yläkertaan omaan sänkyyn. Vuorotellen yöpaita päälle ja pois. MUTTA mitä sitten kuulinkaan avoimesta sänkykamarin ikkunasta? Yön hiljaisuus päättyi, kun mustarastas availi hivenen kylmän sateen karhentamaa ääntään jossain meidän pihan laidalla. Hetken päästä jostain kauempaa alkoi kuulua satakielen pulppuilevaa liverrystä! Ah mitä juhlaa!
Äkkiä yöpaita päälle ja parvekkeelle kuuntelemaan! Sade ei haitannut enempää lintuja kuin kuulijaakaan, sillä tuoli mahtuu juuri ja juuri räystään reunan alle sateelta suojaan. Satakieli lauloi jossain Tuusulanjärven rantapusikoissa, aika kaukana, mutta selvästi kuultavissa. Kello oli jotain neljän paikkeilla. Vasta sitten kun varhaisen aamun liikenne rupesi hurisemaan isollatiellä ja kaunisäänisen mustarastaamme rinnalle tuli muitakin aamuvirkkuja laulajia, hävisi satakielikin äänimaisemasta ja minä kömmin nukkumaan.
Syy valvomiseen oli se, että piti herätä kellon mukaan hampaiden rapsutukseen. Ensi yön nukun varmaan yhtä huonosti, sillä huominen lääkäriaika on vielä tätäkin aikaisemmin, ei kuitenkaan linnunlaulun aikaan. Kun saa herätä omaan tahtiinsa, ei kelloon sidottu nukkuminen oikein maita. Sitäpaitsi aion nukkua koiranunta sen varalta, että satakieli laulaisi ensi yönäkin.
Meidän pihan mustarastaalla on harvinaisen kaunis ääni, sanoo muusikkomieheni, joka näiden asioiden päälle ymmärtää enemmän kuin minä. Lintu ehkä palkitsee meidät nyt talven rusinoista, joilla häntä ravitsimme? Tai ainakin näin on mukava ajatella.
Lintujen lauleluita on tosiaan ilo kuunnella - vaikka minä en niiden "merkistä" paljon mittään tiedä. Joutsenen, kurjen, kuovin, taivaanvuohen ja kyyhkysen olen sentään tänäkin keväänä tunnistanut - 3 niistä visuaalisestikin, lähes päivittäin :D.
VastaaPoista