Päivän työ tehty

Päivän tai oikeastaan vuoden urotyö on nyt tehty eli mies täytti veroilmoituksensa puuttuvat jutut ja minä otin kopioita ja juoksutin papereita, vaikka helppoahan tämä takavuosiin verrattuna on. Kun minulla ei ole muuta kuin eläketulo eikä mitään saa vähentää, niin ilmoitusvelvollisuus ei minua koskenut lainkaa. Kaikki näytti olevan kunnossa ja saan noin 90 € takaisinkin. Mies joutui täyttämään pari plankettia. Kokeilimme ensimmäisen kerran kotitalousvähennyksen tekoa ja sehän oli heleppoa kuin heinänteko. Luulin ennen, että siihen pitää tehdä vaikka mitä laskutoimituksia ja monimutkaisia kiemuroita. Aikaisemmin ei ole ollut mitään vähennettävää, mutta oppia ikä kaikki, jos saan viisastella. Muutaman vuoden olen jo haaveillut ikkunanpesijän palkkaamista, mutta ei ole mennyt toive perille eli mies sanoo itse pesevänsä (jos siis akka ei viitsi tai muuta sellaista).

Muuta ei tänään ole tehtykään, mutta mitäpä sitä olisi tarvinnutkaan tehdä - itse asiassa... Aion tosin vielä vaihtaa kesäpeitot ja pistää lakanapyykin pyörimään ennen saunaan menoa. Saunan jälkilämmössä näet saa pyykin kuivatettua pesuhuoneenkin puolella aika nopeasti, kuten kaikki tietävät. Kaikki tietävät senkin, että näillä keleillä voisi pyykit viedä narullekin, mutta sitä en tee yötä vasten enkä pihalle majoittuneiden harakan-penteleiden iloksi.

Harmillista kyllä, harakat nauttivat EU:n suomaa kotirauhaa, kuten variksetkin ja senpä takia käyttävät meidän terassia vessanaan. Terassilla oli tarjolla vielä vähän talipötköä kuusitiaisten iloksi, mutta eivätkös nämä mokomat harakat varastaneet niin pötkön kuin metallisen, oikein kaupasta ostetun telineen, kun eivät saaneet talia kiskottua muuten ruoakseen. Nämä hyväkkäät osasivat ilmeisesti veivata vehjettä niin kauan, että teline irtosi jengoiltaan. Kettingin päässä roikkuu enää pelkkä katto. Vaikka olemme kierrelleet pitkin pihaa, ei telinettä ole löytynyt. Varmaan täällä jossain on harakanpesä, joten kuka tietää, vaikka aarre olisi pesän somisteena.

Mies oli eilen löytänyt 9-terälehtisen sinivuokon, joten minä en tietenkään nähnyt kukkapenkissä, vaikka miten yritin tiirailla kameran kanssa. Joskus silmätkin pettävät tai sitten kukka on jo ehtinyt lakastua.

Päivän ilonaiheita oli onnittelukortti, jonka postipoika toi Hollannista asti. Merkkipäivä on vasta sunnuntaina, mutta sitä tuskin muut muistavatkaan kuin minä itse. No, tytär ehkä ja toinenkin ystävä. Ristin piirrän seinään, jos aviomies noteeraa asian. Sitä hiukkasen jännitän, muistaako eläkevakuutusyhtiö nyt vaiko vasta vuoden päästä kirjeellä. Vaikka tuskinpa eläke tästä kovin paljon muuttuu, ei ainakaan kasva. Joku ikivanha kesätyö yliopiston palveluksessa saattaa tuottaa muutaman sentin lisää eläkettä, toivon ainakin.