tiistai 1. marraskuuta 2011

Metka päivämäärä

Tämä on niin kiva päiväys, ettei mitenkään tätä voi jättää väliin. 1.11.11. "Päivän kukka" eli jalohortensia on kuvattu ajat sitten, mutta jotain kukan tapaista näyttää penkissä edelleen olevan.

 
Toipilas on toipilas on toipilas eli tämä on ollut yöpaitapäivä. On se vaan uskottava, jos sanotaan, että toipilasaika on 1 - 3 vrk. Tilasin miehen tuomaan kaupasta pussillisen tervehtymis- ja lohtulakua ja se on NIIN hyvää, että pistelin sen melkein saman tien. Kuumetta ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta väsyä sitäkin enemmän sekä vähän särkyä ylä- ja alapäässä. Onneksi sain muutaman pillerin vahvaa särkylääkettä sairaalasta evääksi.

Siis se vaiva oli kohdussa ollut 2 cm:n mittainen polyyppi, jonka lääkäri sanoi hirttävänsä. Sitä en tiedä, tekikö hän jotain muuta, sillä paperit ovat edelleen varmassa tallessa käsilaukun pohjalla.  Hirttotuomion saanut lähti tarkempiin tutkimuksiin, mutta yleensä nämä kuulemma eivät ole pahanlaatuisia. Nuorilla ei kai juuri esiiny polyyppejä eli tämä kai jotenkin liittyy ikään. Hirttäjäiset tapahtuivat spinaalipuudutuksessa.

Olin vielä eilen niin optimistinen, että kuvittelin jo tänään pakkaavani kaappeja muuttolaatikoihin, mutta niin jäi pakkaamatta. Huomenna on syytä olla pakkauskunnossa, sillä jo ylihuomen-aamupäivällä uudet kaapit tulevat taloon. Remonttireiskat pääsevät paikalle maanantaina, joten vähän jää sentään pelivaraa. Helpompi olisi tietysti liikutella laatikoita ennen kuin lattia on täynnä uutta kamaa, puhumattakaan siitä, miten helppo olisi purkaa vanhoja kaappeja. Ei voi mitään. Minusta ei ole ihan nyt pakkaajaksi ja mies näköjään pitää sitä minun työnäni, mutta eiköhän se tästä. Suurin osa on pakattu ja luultavasti loput saa vaikka huiskaisemalla muutamaan tyhjään lootaan.

Nyt siirryn peiton alle, seuranani pari tänään tullutta lehteä.

4 kommenttia:

  1. Laita vaan mies pakkauspuuhiin! Luulisi, että olisi itsestäänselvyys, kun kerran itse olet toipilaana...

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä Hippokampustajan kanssa, mies hommiin vaan. Kukaan ei ole korvaamaton, ainakaan toipilas. Tuommoinen toimenpide on aina rasitus keholle, älä ohita toipumista, se kostautuu myöhemmin.
    -tarjah-

    VastaaPoista
  3. Laku on terveellistä. Muista levätä nyt ja vaikkapa ´passuuttaa´ muita tekemään kaikkea.

    VastaaPoista
  4. minun äidilläni on syntymäpäivä 11.11.2011, eipä tiedä vaikka ois syntynyt klo:11. hän täyttää 77v.
    Pitääpä katsoa nuo arvonnat, muutamia kertoja on jotain sattunu voittamaa,ei tosin blogissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!