torstai 24. marraskuuta 2011

Terveisiä keittiöstä

Sain vihdoin ja viimein otettua muutaman keittiökuvan. Tervetuloa tutustumaan meidän uuteen keittiöön!


Mies kävi tänään rautakaupassa, siinä samassa, josta kalusteetkin ostettiin, ja toi pätkän muovimattoa. Nyt kaikki laatikot on pohjustettu muovimatolla. Tämä on sitä varsinaisesti kylppäriin tarkoittua mattoa, joka on huimasti halvempaa kuin kalustemyyjien valmiiksi leikkaamat laatikonpohjamuovit. Tämä ei ehkä täytä kaikki elintarvikehygienian laatuvaatimuksia, mutta kun meillä ei syödä lautasen nurjalta puolelta eikä pidetä ruokaa kattilan ulkopohjassa, niin tuskin me ihan heti myrkytymme.

Kuvassa näkyy kaistale pesuallasta ja induktiolieden nurkka. Osa kattiloista meni uusiksi, sillä induktio vaatii magneettisen kattilanpohjan. Vanhat tosin lähtivät hyötykäyttöön kolmeen eri kotiin. Altaan alle mahtuvat sopivasti mukit ja lasit. Sen alapuolella olevassa laatikossa on kattilat ja paistinpannut. Lautaslaatikon alla on ainakin paistinvateja ja kulhoja.  Reunimmaisena on tiskikone, enkä olisi ikinä arvannut, miten paljon selkää ja askelia säästää, kun koneen voi tyhjentään suoraan viereisiin laatikoihin. Välissä on kapea roskis- ja kompostiastian laatikko ja sen alla pesuaineet ja tiskiharjat yms.


Tämä kaappi on tiskialtaan vasemmalla puolella. Pöydälle mahtuu juuri ja juuri kahvinkeitin (tai oikeastaan teekeitin, sillä kahvinkeitin on uunin päällä piilossa, mehän lopetimme kahvin juomisen). Pöydän päällä, ei siis yläpuolella, on yhdistetty leipä- & lääkekaappi. Tämä on ihan ikioma keksintöni, johon olen aika tyytyväinen. Meillä kummallakin on aika paljon erilaisia lääkkeitä ja nyt saimme omat lääkehyllyt, joihin pääsee käsiksi varmaan vaikka pyörätuolista käsin, jos se tilanne joskus tulee eteen. Minun on tämä näkyvä ja miehen hylly on yläpuolisessa kaapissa. Niihin mahtuu mukavasti myös kaikki laastarit sun muut tarvikkeet. Kaapin eteen jäi vielä sen verran vapaata pöytätilaa, että siinä voi kasata hyvin aamupalatarpeita. Varsinaista työpöytää meillä ei ole ollenkaan, mutta laskin, että eiköhän tällä pärjätä. Leivinlauta on erikseen siivouskaapin ja seinän väliin jätetyssä välissä. Sen voin nostaa tarvittaessa ruokapöydälle.

Laatikostoja on kaksi riviä tällä samalla laidalla. Toisessa on leikkuulauta ja kaksi korkeaa laatikkoa, jossa ylemmässä on monitoimikone ja tehosauva ja alemmassa jotain ruokatarvikkeita, öljypullo ja sen sellaista. Toisessa laatikkorivissä on erikseen ruokailuvälineet, kauhat ja muut työvälineet, folio-, leivinpaperi- ja muovirullat ja alimpana korkea laatikko. Siinä on mm. lokerikko leivontamausteille.

Mausteita on vähän joka puolella, laatikossa, liesituulettimen yläkaapissa ja sitten vielä koko seinällinen jääkaapin kupeessa. Jääkkaapi on integroitu eli siinä on samaa levyä seinissä kuin muissakin kaapeissa. Samaa ainetta on myös tuo välitilan pinta. Valot vain vääristävät värit. Jääkaapin takana on ulosvedettävillä koreilla sisustettu kuiva-ainekaappi, jota olen jo mainostanut aikaisemmin.

Olen valtavan tyytyväinen keittiööni. Muutama yllätys tosin on tullut. Tämä kiviraaka-aineesta jalostettu, Loimaalta tullut pöytäpinta, jonka nimeä en nyt äkkiä muista, on sinänsä kaunis, mutta pieniä "puutteitakin" siinä on. Yksi lasi on jo kopsahtanut kappaleiksi ja joka ikinen sormenjälki näkyy tummassa, kiiltävässä pinnassa. Tekoainetta oleva iso tiskiallaskin on luksusta. Nyt siihen mahtuu vaikka minkä kokoinen pelti ja pannu.

Kalusteet ovat Domukselta ja kuten ehkä kuvistakin voi arvella, ne ovat 10 cm syvempiä kuin keittiökaapit yleensä. Koneet ovat Electroluxia ja meille sattui tuuria sikäli, että nämä olivat juuri lähdössä näyttelykeittiöstä, joten saimme niihin vähän alennustakin.

9 kommenttia:

  1. Voi pojat mikä keittiö! Totta, olisi kiva jos laatikostot olisivat lähempänä tiskikonetta. Meillä onneksi ne ovat sellaisessa kulmauksessa, että aika kivuttomasti onnistuu koneen tyhjennys.

    VastaaPoista
  2. Hieno on keittiö!!! Ollapa meilläkin ;-)

    VastaaPoista
  3. Täällähän on valmistunut kokonainen keittiö.Ja aivan ihana keittiö onkin.Minä olen tainut olla aika laiska viime aikoina tämän bloggailun suhteen,kun keittiökin ehti valmistua ihan huomaamatta.Vaikka ei se varmasti ihan yksinkertaisin remppa ole.

    Tuollaisen ison altaan minäkin tahdon joskus kun meillä tehdään remppaa.Juuri isot kattilat ja pellit tarvitseekin pestä altaassa ja kun se on iso,niin peseminen on paljon helpompaa.Pienet astiahan pestään koneessa.

    Pitääkin kurkata siun postauksia,niitä väliin jääneitä.

    Villasukat on muuten kovassa käytössä.=)

    VastaaPoista
  4. Vau, miten upealta kaikki näyttää! Ja IHANA tuo kulmikas allas! =D "Kylä nyk kelepaa!"

    VastaaPoista
  5. Hieno on keittiö ja varmasti on suunniteltu juuri teidän tarpeisiin. Nyt eiku laittamaan ruokaa ja saa nauttia keittiöstä joka on teidän ihanuus.

    VastaaPoista
  6. Onneksi olkoon, Villiviini, on oikein hieno ja käytännöllinen tuo keittiösi.;D

    VastaaPoista
  7. Kiitos kuvista. Laatikot ovat aivan ehdottomat, myös minulla on tässä uudessa kodissa sellaiset. Yhden kaapin tilalle olisi pitänyt hoksata laittaa laatikot. Saahan sen joskus vielä vaihdettua, jos haluaa.

    VastaaPoista
  8. Ihanan selkeä keittiö!
    Meilläkin on kivitasot kyökissä, harmaata graniittia, ja tosiaan menee "mukavasti" astiat rikki, jos siihen tipsahtavat. (Meillä on tosin kivilattiakin, joten astiat saa rikki monilla tavoilla...) Muuten tykkään kivipinnasta, jotenkin se on siisti. Kyllähän se kiillellessä paljastaa sormen- ja pyyhkimisjäljetkin, mutta jollei kiiltoja katsele, muuten se on varsin helppo pitää puhtaana - jos vaikka puupintaan vertaa. (Meillä on kodinhoitohuoneessa lämpökäsiteltyä puuta, ja se imaisee rasvajäljet - ja muutkin läiskät. Sama pätee muuten myös lämpökäsiteltyihin kyökkikaappeihimme... Mutta eihän näitä millään osaa ottaa etukäteen huomioon, kokemus vasta viisastuttaa.)

    VastaaPoista
  9. Juu, tämä laita on selkeä, mutta toinen puoli tupaa on täynnä tauluja seinillä, kirjoja pöydällä yms. yms. yms. rompetta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!