Itkua ja naurua

Miten sitä voikin keskelle surua putkahtaa asiayhteyteen sopiva - tai sopimaton - puhelinmyyjä! Minulle tarjottiin hetki sitten vakuutusta äkkinäisen kuolemantapauksen varalle, siis tapaturmaisen sellaisen. Sillä hetkellä luin juuri äitini kirjoittamia runoja kyynelet valuen ja soitto tuntui enemmän kuin absurdilta. En ostanut vakuutusta! Oletan kuolevani johonkin muuhun vaivaan pikemmin kuin tapaturmaan, vaikka kukapa sitä tietää. Kun myyjä tivasi penseyttäni, totesin vain, että tässä elämässä pitää ottaa riskejäkin. Nauratti, minua nimittäin.

Tämäkin pieni pioni on jo täydessä kukassa, mutten ole saanut otettua siitä kuvaa. Tarttis varmaan käydä kuvaamassa... Viime päivät ovat kuluneet melkein puhelimessa tai muuten vain ollessa enkä oletakaan tekeväni mitään hyödyllistä. Tyttärelle pitäisi soittaa ja varmistaa, että hänelle sopii jakaa serkkunsa kanssa kirkon ja seurakuntatalon ovella ohjelmia. Mies haki ne tänään painosta ja huomenna viemme isälle mallikappaleet. Isä vähän epäröi, että tarvitaanko ohjelmia, mutta minun mielestäni tarvitaan. Jos ei muuten, niin virrensanojen takia. Ei tarvitse sählätä virsikirjojen kanssa eikä monella kuitenkaan ole omaa mukana. Tietysti seurakunnalla on kirjoja, mutta jäähän ohjelmat sitten saattoväelle muistoksi. Ennen aikaan väsättiin mustia hautajaiskarkkeja...

Paikkasin vanhaa vieraskirjaa, jonka isä ja äiti ovat saaneet häälahjaksi 65 vuotta sitten. Ensimmäiselle sivulle on minut kastanut pappi kirjoittanut ristiäisissä oman värssynsä ja muutama ristiäisvieras jatkanut samalle sivulle. Sitten tulevatkin suoraa päätä häävieraat ja niiden loputtua jatkuvat taas pienen V-viinin ristiäismuistiinpanot. Minä kyllä synnyin ihan lailliseen aikaan häistä laskettuna, mutta ilmeisesti häävieraat aloittivat vasta jostain sivulta kolme tai neljä siltä varalta, että  joku fiksu olisi voinut kirjoittaa alkupuheen, piirtää kuvan tai jotain sellaista. Kukaan ei sitä kumminkaan tehnyt eikä kirkkoherra tätä huomannut, vaan aloitti komeasti ensimmäiseltä sivulta. Huomasin, että isällä ja äidillä oli useitakin vieraskirjoja, mutta tämä tuntui kaikin puolin sopivimmalta, varsinkin kun viimeinen muistiinpano on toissa kesältä, jonka jälkeen ei ehkä mitään vieraskirjaa kukaan enää ole käyttänyt.