Salista puuttuvat vielä verhot eikä riippumattoakaan rahdattu talon taakse, mutta sen sijaan kasvihuone on rakennettu. Tai oikeammin sanottuna rakennutettu. Mies totesi, ettei hänestä sen kasaajaksi ole ja niin tilasimme kaksi ripeää kaveria töihin. Voi vitsi, että voikin olla mahdoton tehtävä. Nämä rakennusalan ammattilaiset tekivät seitsemän tuntia töitä ennen kuin mokoma kapine oli koossa. Me emme olisi kuuna päivänä saaneet sitä itse kasattua. Mitenköhän valmistajat kuvittelevat tavallisten omakotiasujien selviytyvän?
Kuvia huoneesta ei ole tarjolla, mutta jokainen voi kuvitella, miltä pienehkö kasvihuone näyttää.Sisällä on toistaiseksi vasta pöytä, pari tuolia, muurahaismyrkkyä, vesitynnöri ja muutama laatikko, joiden päälle tulee multalaatikot ja kasvit sitten kun jaksan jatkaa hommia. Niissä ei vielä ole paljon kuvaamista. Katsotaan sitten, kun on jotain muutakin. Kai siellä joku kasvikin vielä tänä kesänä ehtii kasvaa. Lisäksi vielä edes suunnitteluasteelle ei ole päässyt teline tai vastaava viritys, johon voisi ripustaa amppeleita ja naruja tulevaisuudessa kiipeileviä tomaatteja, kurkkuja ynnä muita varten.
Kuva on auringossa viihtyvästä portulakasta, painopiste sanalla aurinko. Tämä on meidän terassilla ja sen verran se on näemmä saanut tänä kesänä aurinkoa, että on jaksanut avata muutaman nupun. Muuten ei ole kehumista.
Riippumaton osalta teimme sen päätöksen, että yritetään saada joku tekemään parvekkeen kaiteisiin korotus, ettei matossa loikoileva vahingossa lennä bumerangina toisen kerroksen korkeudesta alas pihalle. Kaiteelle voisi sitten ripustaa vaikka ison pyyhkeen ja ottaa nakuna aurinkoa... Tai ainakin nauttia omasta rauhasta. Nyt ei muuta kuin odotellaan tietoa kaiteentekijästä ja auringosta. Vähän kerrallaan, yksi asia ensin ja toinen sitten niin kaipa näistä rästeistä selvitään.
Ehdimme tänään vaarilaankin. Huomasin äsken, että enää ei kai sovi puhua mummulasta ---. Siellä oli systeri viimeistelemässä muistokirjoitusta äidistä. Viisasta kyllä, isän toiveet on syytä ottaa huomioon. Toisaalta kun sisko karsi ja lyhensi, niin isä lisäsi ja täydensi. Isä ei varmaan ottanut tosissaan sitä, kun sanoimme, että toimitukset kyllä karsivat vieläkin lyhyemmäksi. Ja olihan se meidän äiti monessa mukana.
Eilen tuli vielä yksi surunvalittelu meidän postilaatikkoon, pitkä ja kaunis kirje äidin kummilapselta. Adresseja, kortteja ja kirjeitä on tullut hautajaisten jälkeen aika paljon. Tietysti, sillä kuolinilmoitus oli vasta jälkikäteen. Uurnanlaskusta ei ole kuulunut mitään. Tässä on puoli vuotta aikaa, mutta voi olla, että krematoriossa on ruuhkaa. Tai jotain. Luottamukseni hautaustoimistoon ei erinäisistä syistä ole kovin korkealla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!