Nämä postaukset näköjään liikkuvat linjalla sataa - ei sada. Tänään satoi ja oikein todella kaatamalla ja melkein koko päivän. Välillä kuulemma aurinko pilkisti pilven takaa, tiesi mies kertoa, mutta myös ukkonen muisti jyristä moneen kertaan.
Tämä kuva esittää sadepisaroitten tanssia pihan joutopöydällä. Pisarat sanovat selvästi plop.
Toki päivään mahtui muutakin kuin sateen vahtimista. Tietokone oli irti piuhoista, samoin telkkari, joten päivä kului luku- ja neulomishommissa. Luin järisyttävää murhadekkaria ja kudoin villapaidan etukappaletta.
Kun mainostin viikonlopun ankanrinta-ateriaamme, niin tässäpä kuva siitä:
Tämä nyt ei ole varsinainen gurmee-kuva, mutta lautasella on ankanrintaviipaleiden lisäksi oman maan perunoita ja pari kauhallista kantarellimuhennosta. Kaksi ankanrintaa painoi yhteensä 700 grammaa ja niistä riitti hyvin kahdelle hengelle kahdeksi päiväksi ja vielä minulle huominen lounasannoskin. Vaikkemme tavallisesti osta tämän hintaluokan ruokatarpeita, niin tämän riittoisuus lievitti tuskaa. Olisikohan ankat maksaneet kolmisenkymppiä kilo? Se on ehdottomasti yli meidän ruokabudjettimme, paitsi joskus kun haluamme oikein herkutella.
Kantarelleja sai kolme litraa kympillä ja muhennosta syötiin kolmena päivänä /plus jämät huomenna). Saostan kantarellimuhennoksen korppujauhoilla ja sen takia väri on noin tumma. Otin kuvan ilman salamaa ja sekin tietysti vaikuttaa.
Ankanliha on mielestäni tosi hyvää ja siitä saa upeita aterioita. Nam- nam....
VastaaPoistaHups, tulipa nälkä, kun katselin kuvaa.
VastaaPoistaRuokamuistot on mukavia nekin. Tänä vuonna en tuonut Suomesta kanttarellejä muutenkin kuin kastikepusseina matkalaukussani.
VastaaPoista