Labra-aamu vastassa

Menemme labraan puoli kymmeneksi ja sitä ennen ei ruokaa, ei juomaa, vain aamulääkkeet paitsi ei tyroksinia eikä sattuneesta syystä nesteenpoistolääkettä. Sen sijaan olemassa olevat nesteet lähtevät mukanani. Mies haki terkkarista ison kanikan, johon pitää kerätä yöpissat. Arvelisin kuitenkin, että astia ei ehkä tule ihan täyteen; on se niin iso. Kun syömäkieltokin alkoi jo tänä iltana, tankkasin varmuuden vuoksi syömällä eilisen voileipäkakun loppupalan. Varsinaiseksi iltauoaksi meillä oli lauantain häntiä eli possunpihvi kummallekin, muutama uuniperuna ja tuoreena artikkelina keitetyt pavut. Labran jälkeen menemme tietysti aamiaiselle.

Nämä pihapadan miljoonakellot puhkesivat uudestaan kukkaan. Nyt ne jo ovat saaneet sen verran kylmää, etteivät enää ole näin hehkeitä. Mutta loka-marraskuun taitteessa! En ollut uskoa silmiäni. Joku oli nähnyt puissakin jo uusia silmuja. On tämä maailma mennyt kummalliseksi, sanoisi joku vanha ihminen.

Olen säästellyt yhtä, nyt jo reikäistä villasaalia, jonka äiti kutoi minulle joskus ehkä 60-luvulla. Ajatus oli leikata siitä jokunen pala vaikka pannumyssyksi tai patalapuiksi, mutta kun saali unohtui pihatuoliin, olivat oravat ottaneet sen pehmukkeekseen ja viime yönä vielä kiskoneet terassin lattialle. Reikiä oli tullut jo niin paljon, että toivotin saalille hyvää matkaa roska-astiaan. Vaikka olen kova tyttö säilömään rojua, niin siinä kulki raja. Ei sentään oravanpissimää, reikäistä peittoa tuoda edes pesukoneeseen.

Oravat ovat kunnostautuneet muutenkin. Iso terassin kukkalaatikko on myllätty enkä oikein keksi, miten sen peittäisin, sillä laatikko on täynnä murattia ja perennoja ja taitaapa siinä olla muutama kukkasipulikin. Hallaharson ne veijarit varmaan repivät alta aikayksikön. Jätin painavimman amppelin paikalleen ja eikös orava ollut keinotellut laidalle istumaan ja nähdäkseni syömään aikaisemmin piilottamiaan auringonkukan siemeniä. Ehkä meidän uusi auringonkukkaviljelmä on nyt terassin amppelissa.