tiistai 24. helmikuuta 2015

Suunnitelmia ja toteutuksia

Sain kuin sainkin nätit teekupit täydentämään Illusia-astiastoani. Kahdeksan kuppiparia ihan kohtuuhintaan ja kotiinkuljetuksella. Harmi, etteivät nämä pysyneet pitkään Arabian tuotannossa. Ei silti, minun astiastoni on nyt tässä. Ellei sitten Tea or two -kuppeja satu tulemaan edullisesti vastaan... Niitä on nyt kolme kuppia ja neljä tassia kotona.


Nämä ovat siitä kivan malliset, että niitä voi hyvin käyttää myös kahvikuppeina, jos haluaa kattaa isommat kupit, muttei mukeja.

Unohdin ottaa kuvan kauniista Aino S-lapasista ennen kuin ne lähtivät tyttären mukana hänelle synttärilahjaksi. Toinen pari on nyt puikoilla ja ne pitää muistaa kuvata. Malli on kaunis ja helppo, lanka aitoa suomenlammasta. Lankapaketteja myy Lentävä lapanen, tämä meidän kylän ihana neulekahvila.

Olin tänään Helsingissä fysioterapeutilla, huomenna menen labraan ja keskiviikkona sitten matkaan syöpähoitoon. Kotiudun sieltä kai aikaisintaan torstaina taikka perjantaina. Kahdet ystävät ovat tulossa sairasvuoteen äärelle ja se virkistää jo etukäteen. Fysioterapeutin kanssa juteltiin ongelmallisista tukisukista ja saan häneltä vielä postissa varvasjumppaohjeita. Tämä neuropatia kun vaivaa sekä sormia että varpaita. Neulominen tekee sormille hyvää, kuten varmaan myös tietokoneen näpyttely. Helsingin reissut aina nostavat vähän kuumetta, niin nytkin, muttei onneksi paljon yli kolmeseiskan.

Torstaina kuulen sitten myös viime viikon magneettikuvauksen tulokset ja hoitosuunnitelmat sille, mikä lie siellä onkaan. Jännä, että lääkärillä on soittoaika, vaikka makaan saman sairaalan luultavasti samassa kerroksessakin tai ainakin samassa pihapiirissä. No, sen ymmärtää, ettei eri rakennuksesta ole aikaa tarpoa joka potilaan vuoteen vierelle.

Suunnitelmani ovat suuret tälle keväälle, joten ne liikekannalle pannut enkeliarmeijat toivottavasti ovat hereillä ja virkeinä. Tavoitteena ja toiveena on järjestää meille kotiin yksi tilaisuus, matinean tapainen, johon saan muitakin kuin taivaallisia apujoukkoja: ihania naapurin rouvia. Muutenhan en mitään kekkereitä jaksaisi järjestääkään.

Kirjasuunnitelma nytkähtää myös ihan väistämättä eteenpäin, kun sain kontaktin tulevan päähenkilöni lapsenlapseen. Hän, äänestä päätellen jo vanhempi rouva, lupasi näyttää ja antaa materiaalia, jota on kuulemma mappikaupalla. Aika huikea juttu!

4 kommenttia:

  1. Voimia ja kaikkea hyvää sinulle...kommentoin joku aika sitten poikani vakavasta sairaudesta; lisäksihän mieheni sairastaa eturauhassyöpää ja vanha isäni keuhkosyöpää; on jo loppuvaiheessa. Eli surua riittää...

    - Irene Raahesta

    VastaaPoista
  2. Kauniita kupit onkin. Ihana että sinulla on ehtymätöntä tarmoa ja suunnitelmia, moni olisi vastaavassa terveystilanteessa ja heittänyt pyyhkeen. Onneksi sinä et. Lähetän täältäkin enkeliarmeijaan vahvistusta että kaikki menisi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja! "Istuta tänään omenapuu, vaikka tietäisit huomenna kuolevasi", sanoivat jo muinaiset kiinalaisetkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!