LIsää arvontaa ynnä muuta kaikenlaista

Iki-ihanat Punaisen talon hunksit ovat nyt vuorossa. Ei siis palkintona, mutta muuten pääroolissa. Taas tulee hullu mieliteko: oispa koira, mutta kun se meidän rakas viimeinen koiruliini oli niin ihana, emme enää riskeeraa. Veljenkin emäntä osti lauantaina uudet talvisaappaat ja sunnuntai-aamuun mennessä rakki oli syönyt siitä koron. Siis laadukas rotukoira, piti sanomani.

Tänään alkaa tumppuiluiu. Tein jo yhden parin ennen kuin huomasin määräajan. Kun se tuli valmiiksi, aloitin varmuuden vuoksi sukankutinan, ettei tule kiusausta heittäytyä epärehelliseksi. Sekin pari melkein ehti valmistua, muttei ihan. Toisen terä kutominen on alussa.

Käsityöalalta lisää: Tässä hän nyt on raamitettuna. Isäntä istuu takana, kun kuvasin tuvan työpöydän kulmassa.

Ja tässä yksityiskohta

Ihan kaikkia värejä ei ole aihetta esitellä. Alakuvan kuvio tuossa keskellä oli minulle liian vaikea.

Sininenkin lintu vielä kerran raamitettuna:

Tämä oli raamittajan ainoa pyöreä, joten valinta oli helppo. Pistelyn epäsymmetrisyyttä (lue = oma virheeni) en huomannut aikaisemmin, mutta haitanneekohan se ketään?

Linnun alla on pala valkoista kangasta, josta pitäisi vielä tällä viikolla saada aikaiseksi salin verhot. Narisin jo aikaisemmin muistaakseni siitä, että kangasta täytyy hakea lisää. Joo, hakis, jos sais. Yhteen verhoon olisi ollut neljä senttiä vaille tarvittava määrä ja kaksi pituutta puuttui kokonaan. Kangaskauppias lupasi ystävällisesti soittaa ja hankkia lisää Ruotsista. Nyt jännityksellä odotetaan, onko meillä puolitoista ikkunaa ilman verhoja isännän synttäreillä.

Eikä vastoinkäymiset siihen loppuneet. Kun verhotangot ovat noin 30 vuotta sitten ostetut kullanväriset metalliputket, niin ei pidä luulla, että saman värisiä renkaita saisi vielä 30 vuotta myöhemmin. Kolusin varmaan puolen Euroopan verhotankotehtailijat tai ainakin osan heistä.

Aikaisempi verhojen kiinnitystapa oli erilainen, koukuilla ja tarranauhalla. Hankala. Ajattelin nyt edullisempaa ja helpompaa ratkaisua. En tosin erityisesti pidä noista verhotangoista, mutta nyt ei ole tarkoitus siitäkään huolimatta vaihtaa. Ompelen kai sitten vaan kujan, johon tanko pujotetaan taikka ompelen nauhat mallia kanttinauha verhoihin ja solmin ne tankoon. Jotenkin niin. Kamala urakka siinäkin. Nyt naurakaa: kun salia maalattiin, päättivät herrat mestarit, että verhokannakkeita ei irroteta, vaan sievästi vaan maalataan ympäriltä. Siinä sitä onkin jo syytä olla vaihtamatta verhotankojakaan.

Yhdet kehut: löysin kaupasta Häjy Poika -nimistä ihanaa leipää, tekijä lähileipomo Pirjon pakari Nurmijärvellä. Taidankin kaivata vielä yöpalaa. Yhden jo söin, mutta kuten mummi sanoi: "Ei lisä pahaa tee, jos ei puulla päähän lyö."