tiistai 30. elokuuta 2011

Ystäviä on kiva tavata. Olin kolmen ex-työkaverin kanssa kahvilla. Olimme työkavereita joskus muinoin 80-luvun puolivälissä ja ystävyys on säilynyt. Tapaamme harvakseltaan, korkeintaan kerran vuodessa. Sekin riittää. Nyt olimme Syvärannan Lottamuseossa kahvilla. Itse museo oli kaikille tuttu, joten pyörähdimme suoraan kahvilan herkkujen ääreen kuulumisia päivittämään.

Yksi meistä on jäämässä osa-aikaeläkkeelle, toinen taas siirtymässä rankasta yrittäjäelämästä takaisin palkkatyöhön. Loput olemme kokoaikaisia eläkeläisiä, minä terveempi, toinen elämän oikein lujalla kädellä kolhima. - Tällaien vanha kaveruus on siitä mukavaa, että juttua voidaan jatkaa siitä, mihin edellisellä kerralla jäätiin. Eihän sitä aina muista kaikkea aikaisemmin kuulemaansa, mutta ei sekään haittaa.

Jatkoin vielä Tuusulan Rantatien kierrosta yhdessä kaimani kanssa, kun muilla oli kiire jatkaa matkaansa. Piipahdimme Halosenniemessä, jonka kesänäyttely oli auki viimeisiä päiviä. Pekka Halosen lisäksi esillä oli Eero Järnefeltiä ja Akseli Gallen-Kallelaa.

Uudella Canon-kameralla sain otettua kuvan järven toisessa päässä häämöttävästä Järvenpään kaupungista, keskusta vesisuihkusta ja vesitornista.

Seuraava ystävätapaaminen on ensi viikonvaihteessa. Siitä ehkä myöhemmin lisää.



5 kommenttia:

  1. Vanhoissa ystävissä on parasta juuri se, että juttua voi jatkaa kuin olisi eilispäivänä nähnyt vaikka tapaamisesta olisi pitkäkin aika.
    Museoiden kahvalat ovat yleensä laadukkaita ja myös tunnelmallisia, niin ainakin täällä Tampereella.

    VastaaPoista
  2. Ystävät ovat tärkeä mauste elämässämme ♥
    Riitta Kotipurosta

    VastaaPoista
  3. Nuo paikat ovat minullekkin tuttuja. Olen käynyt molemmmissa ollessani kursseilla Halosenniemen naapurissa. Halosenniemessä kävin iltakävelyllä yleensä joka kerta kun niissä maisemissa olin.

    VastaaPoista
  4. Tuusulan rantatie on hieno käyntikohde. Halosenniemellä ja Ainolassa olen käynyt ja mieli tekee tutustua muihinkin kohteisiin, kuten juui tuohon lottamuseoon.
    Vaan kun täältäpäin tulee sitä matkaa ja sielläpäin käydessä lapsenlapset ovat ne tärkeimmät.
    Onnea uudelle kameralle. Itselläni on myös Canon malliltaan Powershot SX20 IS. Reilun vuoden olen sillä kuvaillut ja tyytytyväinen ostokseeni.

    VastaaPoista
  5. Hieno tapaaminen teillä ja kauniita maisemia olitte katselemassa ja kuvaamassakin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!