torstai 27. joulukuuta 2012

Ruokaa riittää

Mies teki joulun ruokaostokset ja aatonaattona kertoi, että osti pikkuannoksia erilaisia herkkuja, kun ei keksinyt vaimolle mitään joululahjaksi sopivaa. Mätiä, pateeta, savulammasta, savulohta ym. Kinkku oli viiden kilon painoinen ja kun tähän lastiin lisätään vielä esimerkiksi peruna- ja lanttulaatikot sekä kotijuusto ja hernesalaatti, niin voinpa sanoa, että hyvin on syöty. Hyvin ja runsaasti. Luultavasti vielä uudeksi vuodeksikaan ei tarvitse käydä ruokakaupassa, ellei sitten leipää ostamassa. Sanoinkin jo miehelle, että mennään sitten vaikka huoltoasemalle syömään, jos ruoat ehtivät mädäntyä ennen aikojaan, mutta kaupassa ei tarvitse käydä. Saa nähdä, mitkä ovat tunnelmat aattona.

Paistoin annoksen joulutorttuja isälle viemisiksi ja jätin osan tietysti itsellekin. Kovin ovat lehteviä ja muutamat yksilöt pullistelivat melkein uunin kattoon asti. Yksi irvistelijäkin tietysti mahtuu aina joukkoon.


Joulupäivät menivät siis ylensyönnin merkeissä, vaikka aterioita olikin vain yksi per päivä plus aamupala. Aattona kuljettiin joulutervehdyksillä, joulupäivänä levättiin ja tapanina käytiin toistamiseen isää tervehtimässä. Matkalla nappasimme tyttären mukaan. Tämän rauhallisemmin ei joulua voisi viettää, mutta oli ihanaa olla vaan, ilman mitään velvoitteita.

Tänä vuonna joulupukki oli käynyt kynttiläpajan kautta, sillä neljästä lapsiperheestämme kaikista tuli kynttilät erilaisina versioina. Mikäs, hauskahan niitä on polttaa pimeinä talvi-iltoina. Omat lahjat miehelle ja itselleni olivat pääasiassa kirjoja ja jo aikaisemmin mainitsemiani kauniita kodin esineitä. Ja siis sitä ruokaa! Sinänsä olisi ollut kiva saada yksi ihan henkilökohtainenkin lahja, mutta jo vuosia sitten olen oppinut, että sellaisen saadakseni on varminta ostaa se itse. Tämä ei ollut valitus! Yhteistä huusholliahan me eletään, yhteisillä rahoilla.

6 kommenttia:

  1. Meitä oli jouluna kaikkiaan viisi + kissa kuudentena. Jouluruokaa kului tietysti aika paljon, mutta kun aattona ja joulupäivänä syötiin "täysi jouluateria" (seitankinkkua, kaikki laatikot, juustoja jne), halusi porukka jo eilen pizzaa... Tänään porukka pieneni ja meitä on enää täällä me + tyttö.

    VastaaPoista
  2. Sama juttu täällä, jääkaappi pursuaa jouluherkkuja vieläkin. Koska pääsee nakkikioskille... :D ?

    VastaaPoista
  3. Hyvähän se että on ruokaa tarpeeksi ja monenmoista. Meillä ei koskaan ole ollut näin pelkistettyä joulua mitä nyt oli, tuo remppa ym. ovat verottaneet aikaa ja tavarat vielä levällään kun remppa jatkuu, mutta hyvin joulu meni. Olen niin onnellinen kun pesukone on taas käytössä :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!